Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Kihinää!

7 kommenttia

WP_20150711_013

Kihisin kiukusta, kuten huono tapani joskus on. Kesän 2015 New Wine -tapahtuma veteli viimeisään. Aamupäivätilaisuus oli juuri loppunut, ja minä kihisin. En ollut osannut yhtyä ylistykseen. Mielentilani ei yhtään sopinut laulujen sanoihin.

Ylistystä sinäkin aamuna johtanut Heikkilän Sakari osui kohdalle. Minä lähestyin häntä suu jo valmiiksi auki. Hillitsin kuitenkin kihinäni ja onnistuin tokaisemaan kutakuinkin sivistyneesti:

– Kun noi ylistyksen sanat ei vaan natsaa omaan elämään ja sieluntilaan! Pitäis olla semmoisia sanoituksia, joissa pyydetään jotain tai silleen. Usein kiitos ja korottaminen ja ylistäminen tuntuu niin hirmuisen vieraalle.

Sakella on iPad käsissään. Hän tökkäisi pari kertaa näyttöä.

– Ai, niin kuin jotain tällaista kaipaat?

Sakke käänsi iPadin näytön minua kohti ja vieritti kappaleiden sanoja silmieni edessä. Kappaleissa pyydettiin Jumalalta apua maailman ja elämän tilainteisiin.

– Joo-o, vastasin.

Suunnilleen ”joo-on” toisen o:n kohdalla huomasin jotain. Sakke näytti minulle justiinsa niiden kappaleiden sanoja, joita oltiin vähän aikaisemmin laulettu. Mitäs minä siinä sitten saatoin muuta kuin näyttää jotenkin nololta! Siinä olenkin oikein taitava.

”Kaipaamme enemmän Sinua Jumala,
enemmän rakkauttas maailmaan.
Pyydämme köyhille, heikoille oikeutta,
enemmän käsiä auttamaan.”

En alun alkaenkaan ollut kiukkuinen varsinaisesti biisivalinnoille, jotka tietenkin oli tehnyt Sakke. Olin kiukkuinen sille, että itse en tavoittanut ylistyksen aaltopituutta. Koin olevani ihan eri maailmassa kuin tuhat ihmistä ympärilläni. Mutta mille minä olin kiukkuinen? En osaa vastata vieläkään (tai enää, kukas kaikkia viime kesän kiukkuja muistaisi).

Kummallista oli, että olin kiukussani umpikuuro. Lauloin kyllä. Kuulin lauluistani vain ne lauseet, jotka syvensivät äkeätä tunnetilaani. Suljin korviltani ne asiat, joita kuitenkin ajattelin laulaessani kaipaavani. Ja sitten tulee Sakke ja pudottaa minut maan pinnalle siitä ristiriipunnasta, johon itse itseni olin tunteillani naulannut.

– Ai, niin kuin jotkut tällaista kaipaat?

Paljon myöhemmin katselin junasta, kun maaliskuinen Varsinainen Suomi muuttui vaivihkaa Uudeksi Maaksi. Ihmettelin, kuinka helposti olenkaan kuuro, vaikka asiat olisivat selvästi kuultavissa. Kuinka usein sokea? Tunnoton? Kuinka pitkäksi aikaa olisin yksin jäänyt tunteisiini.

Ja kuinka helposti jopa minä olin palautettavissa todellisuuteen, joka oli paljon omia tunteitani valoisampi. Jos oikeita sanoja ei kuule itse, on onneksi muita ihmisiä mätkäyttämässä maan pinnalle. Ja joskus Jumalakin semmoisessa hommassa auttaa.

* * *
(Kirjoitettu alunperin Ristiriipuntaa-palstalle KRS:n Turun opiskelijatyön lähettäjäkirjeeseen.)

Mainokset

7 thoughts on “Kihinää!

  1. Minä en ole ikinä ymmärtänyt ihmisten psyykkaamista tunnetiloihin uskon varjolla.
    Minusta usko ja elävä usko elää koko aika, ei se kaipaa psyyykkausta, sitä
    vain huomaa lenkilläkin puhelevansa asioita mitä ei ymärrä ja kyselevänsä niitä,
    huomaa itsensä kiittävän, vaikka päivä olisi ollut surkea. Itse varmaan olisin lähtenyt.
    Hieno kuva muuten, korvia täynnä. Jolla on korvat, se kuulkoot mitä henki seurakunnalle puhuu.

    Liked by 1 henkilö

  2. Katri. Kanssasi täysin samaa mieltä! Tunteiden pumppaaminen saa kylmäksi, ja elävä usko on elävää vain vapaudessa. Upea kommentti sinulta Katri!

    Liked by 1 henkilö

  3. New Winen ylistysosuuksissa ei pumpata tartte. Ihmiset laulavat ensi hetkestä alkaen täyttä kurkkua mukana. Hienoimpia kokemiani hetkiä taitaa olla NW:stä 2014, kun seisoin tuhannen ihmisen keskellä. Seurakunta lauloi orkesterin johdolla Jumala ompi linnamme. Tuntui siltä kuin olisin tosiaan ollut vankan varustuksen suojassa, niin valtava oli äänten muuri.

    Tykkää

  4. Juha!
    NW ei ole minulle tuttu, mutta vastasin Katrin kommenttiin juuri tuosta pumppaamisen aiheesta johtuen jota on kyllä esiintynyt siellä sun täällä aikojen saatossa.

    Aito on aina aitoa ja itse sain olla meidän omassa kirkossamme helluntaipyhänä sellaisessa Pyhän Hengen läsnäolossa että en sanotuksi saa.

    Meillä oli kappelin 10 vuotisjuhlat samalla ja esim! Afrikkalainen ylistyskuoro jonka moniääninen mahtava lau,lu ilman säestyksiä oli todella vaikuttavaa, heissä asuu rytmi ja musiikki.. Esilaulajanaan heillä oli upea ääninen nainen. He esiintyivät moniäänisesti, kauniisti liikkuen, niin että se sulatti jäyhät meikäläisetkin.

    Halleluja oli voimallista, samoin käsien taputukset ja ylösnostamiset.
    Vanhat rovastit ja rovastinnat lienevät ”joutuneet” aivan ”kylmiltään” tilanteeseen jossa Pyhä, Pyhä, Pyhä oli läsnä ja avoimesti laulettiin Halleluja kohotetuin käsin. Eikä meidän kappalaisemmekaan pelännyt julistaa Sanaa Hengessä! Enpä ole usein ollut noin Hengen täyteisessä tilaisuudessa, edes helluntaiseurakunnassa.

    Minulle, jos saan sanoa, onkin Helluntai kaikista kirkkovuoden juhlista se, joka eniten muistuttaa tulevasta, eli siitä mihin olemme Jeesuksen Kristuksen ansiosta ja täytetyn työn vuoksi matkalla. Ikuiseen iloon jossa ylistys ei koskaan lopu, vaan täyttää koko ”taivaan”!

    Olkoon sydämemme aina täynnä kiitosta ja ylistystä Jumalan Hengestä, jo täällä, kaikesta inhimillisyydestämme ja vaivoistamme huolimatta, siinä on Elämän Voima..
    Eläköön Kaikkivaltias ja armollinen Jumala meissä Pyhän Henkensä kautta!

    Liked by 1 henkilö

  5. Samahan se meikäläisellä: välillä vaan vaeltaa lihassa, vaikka pitäisi vaeltaa Hengessä, vaikkei siihen yrittämällä pääsekään vaan itselleen kuolemalla, mutta lihasta on välillä vaikeaa päästä takaisin Henkeen, vaikka Hengessä vaeltaessa kaikki on helppoa, mutta lihassa olessa sitä helppoutta ei vaan pysty näkemään vaan luulee että se on vaikeaa… :D

    Tykkää

  6. Anteeksi Juha tuo pitkä kommenttini. Vahvasti Luova ihminen, kuten sinä, on kaikessa herkempi kuin joku vähemmin luova ja ymmärrän mitä tässä blogissasi tahdot sanoa. Olen lukenut tämän uudelleen ajatuksen kanssa. Olin itse epävireessä sinuun nähden, vaikka tekstisi olikin jo aiemmin koettu. Olet aina rehellinen ja avoin oma itsesi ja tämäkin teksti on herkkä ja koskettava. Tämmöistähän elämä on. Ei tasaista ja se kai elämästä elämän tekeekin.
    Kevään inspiroimaa kauneutta sinulle!

    Liked by 1 henkilö

  7. Tuulikki, olen ollut reissussa enkä ehtinyt vastata kommenttiisi.
    Minä olen sillä tavalla fleksiibeli ihminen, että ymmärrän, että ihmiset kokevat nämä ylistysasiat hyvin eri tavoilla. Itse laulaa hoilotan joskus aivan täyttä kurkkua ylistysporukoissa. Tai metelöin joillain soittimilla. Mutta ymmärrän, että jotkut taas tykkäävät ottaa asiat rauhallisemmin.

    Itse asiassa minulle laulaminen ja soittaminen ovat pitkälti fiiliskysymys. Jotkut sanovat kokevansa Pyhän Hengen läsnäolon joissain tilaisuuksissa tai tilanteissa, esim. juuri ylistyksen yhteydessä. Minä en sellaista tunne. Minä vain luotan siihen, että missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä, siellä hänkin on. Minulle se läsnäolo on enemmän uskon-, ei kokemisen kysymys.

    Mutta ei minulla todellakaan ole mitään teologista argumenttia väittää, etteikö joku ihminen voisi aistia Hengen läsnäoloa. Eikä minusta ole väärin vetää ylistyslaulusta puolen tunnin versiota. Jotkut tykkäävät, toiset eivät. Jotkut pitävät pumppaamisena, toiset ovat siinä mukana.

    Me kristityt ollaan monenkirjavaa porukkaa.

    Liked by 2 people

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s