Viime viikolla starttasi vuoden mittainen Kansan Raamattuseuran Evankelistakurssi. Evankelistakurssille osallistuminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Ei riitä, että kurssin ajankohtaan saa raivattua aikaa, sovittua perheen kanssa kurssiin liittyvistä haasteista ja saa raha-asiat kuntoon. Myös jonkinlainen kutsu Jumalalta kuuluu asiaan, ei ehkä täysin selvä, mutta jonkilainen sisäinen kutina kuitenkin. Näistä edellä mainituista syistä kieltäydyin esteiltä jo toista tai kolmatta kertaa kun Matikaisen Mikko vihjaisi kurssista meille. Puuskahdin Jumalalle, että jonkun kyllä pitää pyytää kurssille ja raha-asioihinkin pitää löytyä jokin ratkaisu, niin sitten lähden mukaan. En edes kuvitellutkaan ehtojen toteutuvan, etenkin kun oli viimeinen päivä hakea kurssille. Mutta Jumalalle ei kannata laittaa ehtoja tällaisissa asioissa. Seuraavana iltana nimeni oli kurssilaisten listassa.

Seitsemän päivän mittainen irrottautuminen arjesta kesken kiivaimman työjakson ja marinoituminen Pyhän Hengen kostuttamassa ilmapiirissä voisi kuvitella johtavan siihen että kurssin jälkeen paluu arkeen olisi kylmää kyytiä. Vaan eipä ole ollut. Vaikuttaa siltä, että kokemus Jumalan valtakunnasta ja sen ilmapiiristä ei ole pelkästään kiinni ympäröivistä ihmisistä, tunnelmasta tai ylipäätään mistään ulkoisista tekijöistä. Kun ihmisen sisällä, Hengessä tapahtuu jotain suhteessa Jumalaan ja kun tuo tapahtuma on riittävän voimakas ja suuntaa antava, ihminen
muuttuu pysyvästi. Muutos tapahtuu yhtäaikaa hengen, tunteen ja ymmärryksen tasolla. Muutokseen liittyy selvästi se, että Jumala toimii ihmisen välityksellä ympärillä olevissa ihmisissä niin, että syntyy yhteys Pyhän Hengen vaikutuksesta kaikkien osapuolten välille.

Vivamon 100-vuotisjuhlakesän ensimmäisessä juhlajumalanpalveluksessa Ulla Saunaluoma saarnassaan puhui termistä ”thinplace”, kyse on paikasta, jossa Jumalan valtakunnan todellisuus on erikoisen lähellä. Jumalan todellisuus läpäisee näkyvän maailman rajan ja sielä ihmiset saavat kokea Jumalan hyvyyttä.  Kurssiviikko oli osoittanut tuon termin Vivamon osalta varsin osuvaksi. Ei ole kovin tavallista että kahdessa päivässä, kolmetoista täysin erilaista ja eri-ikäistä ihmistä ryhtyvät jakamaan elämänsä kipukohtia rukoillen toistensa puolesta ja vieläpä äänen ja silminnähden tosissaan. Yhteyden syntyminen näin nopeasti on hämmästyttävää. Useaan otteeseen koin sen, että Jumalalla on kiire tuoda meidät yhteen ja vahvistaa yhteyttämme. Myös kouluttajamme uivat sujuvasti tuohon Pyhän Hengen marinointiin kuten Matikaisen Mikko asian ilmaisi.

Kurssin kantava teema oli siunaaminen. Opiskelimme sitä miten me voimme toimia Jumalan siunauksen välittäjinä.
L10T-kurssi, joka kuului opintokokonaisuutemme, opettaa elämäntapaa jossa Jumalan todellisuus kurottautuu ympäröivään maailmaan meidän siunaajien ja rukoilijoiden kautta. Me olemme Jumalan valtakunnan suurlähettiläitä omilla paikoillamme.  Siunaus ei ole mitä tahansa päivittelyä ja toivottelua toisillemme vaan tuntuvaa ja todellista Jumalan vaikutusta tähän meidän todellisuuteemme. Siunaaminen muuttaa myös siunaajia. Muutoksen saa aikaan armo ja rakkaus. Siunaajat ovat Jumalan eläviä kutsukirjeitä ihmisille pelastukseen.

Mikä sitten on muuttunut. Vaikka olen yhä sama Tapsa, niin se miten näen maailman on muuttunut. Suhde Jeesukseen on selkiytynyt ja vahvistunut. Sydämessä on nyt pieni kalpea aavistus siitä miten Jeesus rakastaa ihmisiä ja itselläni on halu kertoa se heille. Pyhän Hengen täyteys on aiheuttanut sen, että astia sisälläni vuotaa yli, myös keskellä arkea.