Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Elämän tuulet puhaltaa

3 kommenttia

Ulkona tuuli puhdistaa maita ja metsiä kesämyrskyn voimalla. Kauan kaivattu sade piiskaa kuivaa maata ja virvoittaa luomakuntaa. Luonto näyttää voimansa ja asettaa ihmisen pienelle paikalle. Ihminen on luotu rajalliseksi olennoksi elämään tämän maailman melskeen keskelle. Paavali kirjoittaa toisessa korintilaiskirjeessä: –Me elämme tässä maailmassa, mutta emme taistele tämän maailman tavoin. Olemme alttiita maailman tuulille, elämämme sykkeeseen vaikuttaa kaikki ympärillämme tapahtuvat asiat, niin hyvät kuin pahat.  Viime yön myrskytuulet ovat viilentäneet kevään helteet ja ulkona lämpötila on hädin tuskin nollan yläpuolella. Siksi takassa rätisevätkin jo syksyksi varatut takkapuut. Sade ja kylmä tuuli saavat rauhassa piiskata ikkunaa.

Muutokset itse kunkin elämässä kuuluvat maalliseen vaellukseemme. Emme aina tiedä, millaiseen puhuriin joudumme ja mitä siitä seuraa. Joskus tuuli on lempeä ja suo levon matkaajalle. Usein matkalainen on pakotettu vetäytymään suojaan ja odottamaan, että taivas kirkastuisi. Kun pohdin sitä, miten ja mitä kirjoitan tässä roolissa Blogitaivaan avainten haltijana, ajattelin, että tämä sivusto on ollut jollain tapaa seesteinen ja kirkas pala sinistä taivasta, jonka alla on hyvä kulkea ja helppo hengittää. Haluankin että matka jatkuu samassa hengessä. Ilman salamoita ja ukkospilviä, sillä niitä maailma tarjoaa riittämiin. Aina ei kaikesta voida olla samaa mieltä, mutta toivon, että jatkossakin Ilkan luoma linja pitää. Ilkan antama viestikapula on haasteellinen, mutta koen, että en tee tätä itseäni varten, vaan evankeliumin takia. Oma sydämeni palaa opettamiselle ja seurakunnalle.  Jospa osaisin sillä rintamalla rohkaista ihmisiä etsimään yhteyttä toisiinsa.

Blogitaivaan kirjoittajat ovat erilaisia niinkuin ovat kesätuuletkin, ja siksi toivon, että jokainen saa matkalleen sopivan tuulen taakseen. Matkamme päämäärä on selkeä. Tahdomme nähdä kerran Jeesuksen kasvoista kasvoihin. Silloin Blogitaivaskin vaihtuu todelliseksi Taivaaksi ja olemme perillä Isän luona.

Tapio Laakso

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

Kirjoittaja: Blogienkeli

Blogitaivaan ylläpito

3 thoughts on “Elämän tuulet puhaltaa

  1. Siunausta ylläpitohommiin Tapio.Hienoa, että otit kapulan Ilkalta vastaan.

    Liked by 2 people

  2. Päivitysilmoitus: Blogitaivaalla tuulee nyt pohjoisesta – KOIVISTON TOIMISTO

  3. Tämän tekstin, tämän kauniin ja lämpimän turvin jonka tästä alusta voi lukea, voi jatkaa ilolla, tuttuudella ja rohkeudella! Odottaen kaikkea hyvää!
    Kiitos Tapio.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.