Mies otti jääkaapista kolmannen veroluokan mallasuutejuoman ja istuutui laiskanlinnaan. Vaimon vaaliman kukan varjosta osui käteen Raamattu. Sen kannella oli vähän pölyä. Mies pyyhkäisi pölyt kämmensyrjällään kannesta ja putsasi kämmensyrjän farkunreiteen. Samalla hetkellä Taivaassa peukalonpaikoista vastaava enkeli päivystävä riemastui: – No vihdoin!

Miehen sormet tapailivat Raamatun syrjästä sopivaa avaamispaikkaa. Tuostapa, loppupäästä.

”Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus!”

Miehen mielessä käväisivät kesäpäivät lähiötä ympäröivässä metsässä. Sotaleikit olivat vauhdikkaita.
– Pam! Sä kuolit.
– Enpäs! Ohi meni.

Hengellisesti ajatellen taisteluvarustus ei oikein puhutellut. Ehkä toisessa kohdassa olisi jotain puhuttelevaa.

”Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy.”

Mies muisti aamuisen spurgun, joka istui liikekeskuksen seinustalla muovikasseineen. Käsi oli ojossa ja äänikin sanoi jotain, mutta ääni narisi sen verran, että sanoista ei juuri saanut selvää. Olisihan sille euron voinut antaa, mutta kun ei ollut kuin pankkikortti.

Mies hörppäsi juomaansa, ja sormet alkoivat etsiä kolmatta avauspaikkaa Raamatun kyljestä. Peukalonpaikkaenkeli johdatti kirjan avautumaan vähän edellistä selkeämmästä kohdasta.

”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.”

Ai ketkä? Uskovaisetko? Mies seurasi satunnaisesti hengellistä keskustelua netissä. Toisinaan hän mietti, minkälainen se henki mahtoi olla. Ei jaksa!

Peukalonpaikkaenkeli huomasi, että miehen sormet eivät enää olleet aivan innostuneet Raamatusta. Mutta vielä hapuili mies kirjaa. Nyt jotain oikein perinteistä, semmoista innostavaa.

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.”

Mitä ihmettä tuo nyt sitten oikeasti tarkoittaa? tuumi mies. Käskyä toisensa perään. Hiki tulee pelkästä lukemisesta. Ehkä tämä Raamatun-luku nyt saa tältä päivältä riittää. Jos ensi viikolla taas. Tai ensi kuussa.

Mies huiskaisi Raamatun takaisin kukan viereen. Kukkapurkki oikein heilahti.

Taivaassa peukalonpaikkaenkeli painoi päänsä käsiinsä. Ei tässä ihan näin pitänyt käydä.

– Mikä hätänä? kysyi pomoenkeli päivystyshuoneen ovelta.

– Minun piti juuri pistää ratkaisu kaikkiin niihin haasteisiin, joita tuolle laiskanlinnassaan istuvalle ihmisenlapselle heitin. Ja sitten se paiskasi koko kirjan käsistään.

– Laitoitko pahat haasteet?

– Äh, ihan niitä tavallisia. Rakastakaa, pukekaa taisteluvarustus, menkää ja tehkää.

– Mikäs se ratkaisu sitten olisi ollut?

– No, mihinkäs minä sen jo hukkasin. Tässä: ”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin.”

– Ihan oikea ratkaisu sinänsä, mutta tulitko ajatelleeksi yhtä asiaa noissa heittämissäsi haasteissa?

– Joo, tietty… tai… siis mitä?

– Onko lähettämäsi peukalonpaikat tarkoitettu nojatuolissaan yksinään kököttävälle miehelle? Ovatko käskyt sattumalta monikossa?

– Jaa. Saattaahan siinä monikon käytössä joku peräkin olla.

– Saattaapa hyvinnii!