Muutama päivä sitten istuin tapani mukaan, kotialttarini, keittiön pöydän ääressä katsellen taivasta, syysväreihin pukeutuvaa pientä puutarhaani ja sen takaista metsikköä. Jostain mieleni sopukoista nousivat sanat:” Minulla on elämä suojeltavana”. Ajatukseni alkoivat punoa hengellistä sisältöä noille sanoille, mutta sitten muistin.

Olin saanut lahjaksi pienehkön runokirjan jonka nimenä on ”Minulla on elämä suojeltavana”. Muistin kannen kuvan jossa on perhonen siipi teipattuna, siipirikkoinen perhonen. Runot kirjaan on kirjoittanut 18 vuoden ikäisenä polioon sairastunut Irja Haapiainen. Olen runot lukenut joskus ehkä -80 luvun lopulla ensimmäisen kerran. Nyt etsin kirjan uudelleen esiin kätköistäni.

Irja on sairastunut samana vuonna (1950) kuin minäkin ja vammautunut vaikeasti. Hän sairastui 18 vuoden iässä. Yleensähän lapsihalvaukseen sairastuivat lapset pieninä, kuten minäkin, mutta joskus aikuisetkin. Siitäkö johtui että lapsihalvauksesta alettiin puhua poliona, vai siitä että lopulta löytyi poliovirus maailmanlaajuisen epidemian aiheuttajaksi. Irjaa en  tunne henkilökohtaisesti, mutta olemme saman Polioinvalidit yhdistyksen jäseniä. Sain sitä kautta tietoa hänestä ja luvan julkaista muutaman runon. Runot koskettivat minua syvästi, nyt,  kun olen jo vanhempi ja istun itsekin pyörätuolissa.

Ennen runokirjaa tai yhtään runoa, minulle tulivat ajatuksiini muutama itselleni tärkeä raamatunlause tuosta suojeltavasta elämästä. Sanalaskut 4:23 ” Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” Psalmista 27:14 ”Odota herraa, ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi”..

Jumalan kunniaksi ja tähän maailman aikaan rohkaisuksi voisi vielä lukea psalmin 19. Jokainen Hengestä syntynyt ymmärtää kuinka vaikeaa aikaa elämme, ja kuinka meidän tulee hengen elämää itsessämme suojella! Elämä kaikkineen ei ole koskaan ollutkaan ilman vaikeuksia, sen jälkeen kun syntiinlankeemuksessa menetimme läheisen yhteytemme Häneen, joka kaiken loi, joka ihmisen kanssa käyskenteli ja puhui Paratiisissa. Mutta Ihanasti lauletaan psalmissa 19 vastapainona ihmisen onnettomuudelle.

” Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo Hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin. Hän on tehnyt sinne majan auringolle. Ja aurinko nousee kuin sulhanen hääteltastaan, kuin sankari riemukkaana juoksemaan rataansa. Taivaan äärestä se lähtee ja kaartaa taivaan toiseen ääreen, eikä mikään jää sen paisteelta piiloon…” Psalmi jatkuu, mutta runojen vuoksi jätän tähän. Sanon vaan että kun minä katselen Jumalan taivasta ja kaikkea minkä Hän on tehnyt, niin ihmettelen, mikä on ihminen että sinä häntä muistat!?

Ja kuitenkin kerran Hän luo kaiken uudeksi, kaiken! Hän pyyhkii kaikkien, jotka Häneen turvaavat, kaikki kyyneleet kerran tulevassa valtakunnassaan. Nekin jotka aiheutuvat ihmisten ymmärtämättömyydestä tässä maailmassa. Jeesus Kristus on maailman Valo ja Vapahtajamme, oikeudenmukainen ja armosta rikas. Hän on Tie, Totuus ja Elämä, sitä joka hänen tykönsä tulee, Hän ei heitä ulos.

Irja Haapiaisella on, niin kuin monella muullakin vammaisella, kipeitä kokemuksia kohtelusta jota monetkin ”hurskaat” ovat häneen kohdistaneet. Näissä asioissa jopa jumalattomatkin saattavat olla armeliaampia kuin jumaliset. Näistäkin, hän runoissaan kirjoittaa ja oli huolissaan kuinka minä hänestä kirjoitan. Tuomitsenko?

Kuinka voisin, olen syntinen ja parantumaton vammastani. Emme ole itse voineet valita terveyttä tai sairautta. Kaikki, mikä tässä maailmassa on tuottanut murhetta ja kipua tosin on, syntiinlankeemuksen seurausta, mutta jos meitä Jumala rankaisisi syntisyytemme mukaan, kukaan meistä ei edes eläisi. Mutta Hän tuli itse Pojassaan meidät synneistä vapauttamaan!

Meitä rakastaa Kaikkivaltias Jumala, Isä ja Poika, joka lahjoittaa meille ikuisen elämän vuodattamalla Pyhän Henkensä meidän sydämiimme, uudistaen meidät omaksi kuvakseen niin kuin alussa oli ja tulee lopussakin olemaan kun käännymme Hänen puoleensa kaikissa vaivoissamme, vaikka emme tässä ajassa parantuisikaan.

”Riisun ryysyt yltäni,/ poljen ne jalkoihini, seison edessäsi ja sanon:/ ”Tässä minä olen.”
Minä astun askeleen /Sinua kohti,/ kumarran pääni ja sanon:/ ”Palvelijasi.”
Sinä annat minulle/kunnon arkivaatteet,/panet kätesi päälleni/ ja sanot: ”Mene!”
Ja minä menen/kaikkeen maailmaan/ja sanon kaikille ihmisille/hyviä sanoja
Sinusta, Korkein,/minun Herrani,/ jonka eteen voi mennä/sellaisena kuin on.

Porttien lukot avataan./Minä käyn sisään/ja minä käyn ulos./Aurinko paistaa porttien saranoihin/eikä muuria enää ole.
Pilvet kulkevat pois.

Kiitos Irja Haapiaiselle!
Herramme Jeesus Kristus siunatkoon ja varjelkoon sinua!