Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Jumalani, Jumalani

4 kommenttia

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski, tai kilisevä kulkunen.
Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi”!

Sieluni oli pitkällä matkalla ja vaikka en tehnyt mitään pahaa, hyvä alkoi varjostaa parasta. Vaikka kaikki se mikä meissä yksilöllisesti hyvää on, on Jumalan armolahjaa josta saa kiittää, niin kaikella on rajansa. Niin kuin fyysisellä jaksamisellakin. Ihminen on kokonaisuus, ei ole toista ilman toista. Ei ruumista ilman henkeä eikä päinvastoin. Kun olin itseäni rääkännyt lähes äärirajoille pelästyin. Tunsin itseni tyhjäksi, en iloinnutkaan aikaansaannoksistani.

Kiihkeästi aloin hapuilla kohti Jumalaa. Halusin takaisin kotiin Isäni luo. Vaikka kuinka yritin niin mitään ei tapahtunut – heti. Kunnes tulikirjaimin mieleeni nousi kuin uusi elämä tuo 1Kor.13 jota aloin ulkoa oppimillani vanhoilla sanoilla toistaa itselleni illan hämäryydessä! Minä itkin! Otin vanhan Raamattuni ja luin lukemistani. Koin nuo sanat niin että minun Herrani ja Jumalani kertoi siinä itsestään muistuttamalla minulle omasta suurenmoisesta rakkaudestaan ja uskollisuudestaan…..

Kokemusta ei voi sanoin selittää, sen tietää vain sellainen joka on joutunut kauaksi vesilähteestä ja jokapäiväisestä leivästä. Joka on omasta syystään, mutta Jumalan sallimana, ollut nälissään ja jonka nälänhätään Jumala itse tuo ruoan! Niin kuin korpit ruokkivat Eliaa autiomaassa ja puron puhdas ja kirkas vesi virvoitti, ilman sitä, janoon nääntyvän kulkijan.

Jumalan rakkaus, käsittämätön ja ainoa oikea, kestävä ja todellinen. Hän kutsuu omaansa. Ihminen ei voi omin voimin mennä Hänen Pyhyyteensä, vain Hänen kutsustaan, Hänen uskollisuudestaan ja rakkaudestaan!  Ja Vaikka minulla olisi mitä tahansa, mutta puuttuisi Hän, Hänen antamansa, minulla ei olisi mitään, sillä:” Rakkaus on väkevä kuin kuolema, sen kiihko on tuima kuin tuonela. Sen hehku on kuin tulen hehku, Herran liekki. ”Suuret vedet eivät voi rakkautta sammuttaa, virrat eivät voi sitä tulvaansa hukuttaa.”

Job, tuo hurskas, jota Jumala antoi Saatanan koetella ja kiusata 12 luvussa, alkaen jakeesta 13 kirjoittaa myös näistä samoista asioista kuin tuossa yllä. Tiedän ja tiedostan että toistan itseäni. Olen tämän kaltaisia ennenkin kirjoittanut, mutta eikö se vaan todista siitä että Jumala on uskollinen! Hänkin toistaa itseään, Hän ei lakkaa koskaan, maailman loppuun saakka, kutsumasta ihmistä.

Hänen rakkautensa, ja uskollisuutensa ei lopu. Ristin Herran, Jeesuksen Kristuksen uhri, kauhea kärsimys, on niin iso asia ettei sitä mikään vastavoima voi voittaa, ei koskaan. Sillä:” Jumalalla on viisaus ja voima, hänellä neuvo ja ymmärrys. Minkä hän hajottaa, sitä ei enää rakenneta, kenet hän sulkee sisälle, sille ei avata. Katso, hän pidättää vedet, ja syntyy kuivuus, hän päästää ne irti, ja ne myllertävät maan. Hänellä on voima ja ymmärrys. Hänelle kuuluu niin eksyksissä kulkeva kuin eksyttäjäkin…. Hän paljastaa syvyydet pimeyden peitosta ja tuo pilkkopimeän valon piiriin”!

Mikään eikä kukaan voi häneltä piiloutua.  Kukaan, jonka Hän on omakseen ottanut ei joudu häpeään, ei eksy häneltä, ei vaikka yrittäisi piiloutua pimeään luolaan masentuneena ja toivonsa menettäneenä. Hän tulee lempeässä tuulen hyminässä, joskus myös valtavassa virrassa. Valossa jossa ei ole varjoa ja vakuuttaa rakkauttaan, kysyen:” Rakkaani, mitä sinä täällä teet?” Kutsuen;” Tule kotiin, Isäsi luo!” Avaa silmäsi ja katso ympärillesi, eikö Jumala ole kaikkea luonut!

Lopuksi Ps.139 ja hyvän ystäväni, edesmenneen taidemaalarin ja runoilijan Kalevi Ahosen sanat hengelliseen lauluun, Puhalla Jumalan tuuli.

Puhalla Jumalan tuuli, Ylitse synnyinmaan. Puhalla valosta taivaan. Niin että nähdä saan heräävän nukkuvat sielut Uskosta valvomaan
Puhalla Jumalan tuuli, Pyhien joukkohon. Puhalla Golgatan kautta Kuoleman laaksohon. Niin että yhtyisi kaikki Ylistyskuorohon.
Puhalla Jumalan tuuli, Kaduille kaupunkiin. Puhalla ristiltä Herran, Sydämiin kärsiviin, Että he saisivat kerran, Juhlihin taivaisiin.”

Helluntaita kohti –  ikuista helluntaita.

 

Mainokset

4 thoughts on “Jumalani, Jumalani

  1. rakastaa toista
    suusta ja sydämestä
    kaiken kattavaa
    teko Sanan sisällä
    lähimmäisen lähellä

    elä kuin puhut
    koko tunne sielusta
    uskon voimalla
    rakastamisen armo
    Herrassa ei häpeää

    Liked by 2 people

  2. Tuulikki, tämäkin tekstisi on kuin puhaltava, puhdistava tuuli. Koko tunne sielustasi (Niilon runon säe) tuli sanoiksi. Minä pidän laulusta Oi Jumala siipeni murtuneet, koska siinä on niin hyvin kuvattu tätä matkamme tekoa, sen samlanlaista keikkuvuutta, mitä tämän kevään tulo on ollut. Oi Jumala siipeni murtuneet ota käsiisi ihmeellisiin, olen lentänyt liian kauas, olen lentänyt eksyksiin. Jumalan lapsella on se valtava armo, että hän tietää Sanan kautta olevansa aina tervetullut takaisin, kuten sinä kirjoitit, ja saa taas täydellisen juurihoidon, kun joku asia elämässä on temmannut mukaansa niin, että voimet meni.

    Liked by 1 henkilö

  3. Kiitos Virpi. Te kaksi, Niilo ja sinä, löydätte aina ytimen sinne tänne soutavista ajatuksistani ja pitkistä teksteistäni jotka joskus ovat itsellenikin vaikeasti tulkittavat. Melkein joka kerta myöskin kadun kun tuli kirjoitetuksikaan. Minua lohduttaa kun te uskollisesti jaksatte ottaa osaa :) !
    Mutta jos rehellisesti sanon, tällainen tunteitten viskeltävissä oleva sielu on kyllä työläs, mutta en tahtoisi olla ilmankaan!

    Tuossa ”Oi Jumala”.. runossahan on se harvemmin toistettu jatkokin:
    ” Olen lentänyt siivin voitollisin/ läpi ilmojen häikäiseväin./ Tuhat aurinkokuntaa kiersin,/ joka ainoan taivaan näin”. Olisi mielenkiintoista tietää Mitä Saima Harmaja on aivan tarkalleen tuolla kokemuksellaan tarkoittanut.
    Loppu sensijaan on ymmärrettävä:
    ”Nyt rajalla viimeisen taivaan/ ja rajalla kuoleman maan/ minä vapisen enää hiljaa/ ja rukoilen, rukoilen vaan.”
    Kuoleman odottaminen on varmaan kauheaa, – uskovallekin.

    Ja nyt sitten arjen kouriin, joka joskus tuntuu paremmalta kuin ns.juhla?
    Hyvää ja siunattua alkanutta viikkoa molemmille!

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s