Kevät tekee hitaasti työtään. Koulun arki etenee omalla urallaan kohti päättäjäisiä ja lomaa. Opettajan kevät on monasti sekoitus jäähyväisiä ja uuden odotusta. Tulevan vuoden ja syksyn suunnittelu alkaa jo maaliskuussa tilauksilla ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien rakentamisella. Luokat vaihtuvat ja ihmisuhteisiin tulee muutoksia. Koulu päälle päin näyttää stabiililta ja jähmeältä rakenteelta, mutta sisältä päin se on jatkuvaa muutosta ja vaihtelua.  Se on kymmenien perheiden ja heidän lastensa sekä koulun aikuisten vuorovaikutusta ja myllerrystä. Keväällä tuo myllerrys on voimakkaimillaan. Opettajat ja luokat ovat vaihtumassa, uusi ja vanha lyövät kättä.

Koulun arkeen vaikuttavat jokaisen koululaisen ja koulun aikuisen persoona ja tausta. Muutokset niissä näkyvät pian luokkien ja koko koulun arjessa. Jos koulun ilmapiiri on kireä ja ihmiset eivät kykene sietämään muutoksia ja erilaisuutta, vaikuttaa se suoraan siihen tuntuuko koulu turvalliselta paikalta. Turvattomuus lisää pelkoa ja pelko lisää ihmisten välisiä ristiriitoja.  Niin paljon puhuttu kiusaaminen saa voimaa tästä kierteestä. Koulu joka elää rakkaudesta ja halusta kasvaa oppilaitten rinnalla kykenee parhaiten vastustamaan tätä kiusaamisen kulttuuria mutta ei toki ole immuuni sille.

Itselläni kevään iso työmaa, koulun arjen rinnalla, on ollut isot tapahtumat seurakunnassa yhdessä Yhteiskristillisen Keitaan kanssa. Seurakunnan rakentaminen ei ole pelkästään oman yhteisön edun tuijottamista. Apostoli Paavali opettaa meitä pakanoita siitä mikä on seurakunta ja mitä se merkitsee ympäröivälle yhteisölle.

Paavalin elämänkaari heijastelee hänen aikaisempaa suhtautumistaan kristittyihin. Juutalaisille temppeli oli Jumalan läsnäolon edellytys. Jeesuksen oppi oli uhka temppelin pyhyydelle ja Saulus kävi tämän uhan kimppuun. Jeesuksen ilmestyminen hänelle kääänsi tuon taistelun päälaelleen. Tempelin tilalle tuli seurakunta, jonka keskellä, ihmisissä, Jumala asuu. Paavali astui ristiriidan ja väkivallan keskeltä rakkauteen ja rauhaan, jota mikään inhimillinen ei voinut rikkoa. Jumala kohtasi Paavalin hänen omalla maaperällään matkalla Damaskokseen jossa hänen oli tarkoitus jatkaa Jeesuksen seuraajien vainoamista. Jumalan toimintatapoihin kuuluu se, että hän kutsuu jokaista ihmistä koskettaen hänen kipujaan ja persoonaansa. Juuri näin kävi myös Saulukselle ja näin hänestä tuli Paavali. Jumala kutsuu meitä kirjaimellisesti meidän omalla nimellämme.

Paavali  oma opetus seurakunnasta istuukin hyvin tähän Jumalan tapaan toimia. Siksi Paavali vertaakin Seurakuntaa ruumiiseen ja puhuu ruumiin jäsenistä ja niiden erilaisista tehtävistä. Mutta osaammeko me ihmiset elää tämän mukaisesti tultuamme  osalliseksi tästä ruumiista.

Ruumiin sydän ja veri on rakkaus. Ilman rakkautta millään ei ole mitään merkitystä. Rakkaus pitää kaiken elossa ja koossa. Jumala rakensi ihmisen niin, että Jumalan läheisyys ja rakkaus pitää hänet elossa. Juutalaisille Temppeli edusti ilmestysmajaa ja Jumalan läsnäoloa. Jumalan läsnäolo edusti heille siunausta ja hyvinvointia jonka Jumala omilleen suo. Syntiinlankemuksen erotamana, erossa Jumalasta ihminen on vailla elossa pitävää rakkautta. Erossa isästään lapset ovat eksyksissä. Isättömyys on rakkaudettomuuden siemen.

Viimeiset ajat Suomen siionia on värittänyt viha. Viha näyttäytyy mediassa ja täällä somessa isänmaallisuuteen ja oikeuksien puolustamiseen verhottuna. Se näkyy profetioina jotakuta vastaan ja loppumattomana harhojen tonkimisena. Ei ole Jumalan mielen mukaista keskittyä pimeyteen vaan mieluummin sytyttää toivonkynttilöitä. Jo pieni valo valisee ja karkottaa pimeän.

Viha kuuluu Jumalalle. Jumala vihaa syntiä, syntiä joka erottaa ihmisen Jumalasta. Jumalan viha ihmisen kädessä  ei johda oikeaan lopputulokseen, Jumalan viha polttaa synnin mutta ihmisen kädessä se polttaa syntisen, koska maailmassa emme näe, emmekä erota sitä mitä Jumala näkee. Jumala näkee aina ihmisen omana luotunaan eikä tahdo luopua hänestä.

Jumala tarjoaakin sovituksen myötä meille rakkauden osan joka vapauttaa meidät rakastamaan ihmisiä Jeesukselle. Jeesus ylipappinamme suo meille osallisuuden Jumalan läsnäolosta. Jumala on meidän kanssamme. Tämä rakkaus ei ole mitään höttöä ja romantiikkaa vaan kipeää, uhrautuvaa rakkautta jossa asetamme toisen edun oman etumme edelle. Asetumme palvelemaan kaikkia ihmisiä Jeesuksen nimessä uhraten maineemme ja asemamme jos se sitä vaatii.