Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Ihmeellinen Armo

4 kommenttia

Minua ovat aina siunanneet Tapion tekstit tällä ”taivaalla”. Tässä viimeisimmässäkin sen rehellisyys ja aitous. Eikä hän ole koskaan muuta ollutkaan, ihminen ihmisenä, mutta myös Jumalan lapsena. Erityisesti kosketti kärsimyksen ja kaiken ikävän, mikä meitä ihmisiä täällä ajassa kohtaa muuttuminen seurakunnan yhteydessä ilon ja riemun kyyneliksi. Kuinka totta se onkaan.

Tapamme mukaan olimme tyttären kanssa tänään kotialttarimme keittiön pöydän ääressä tarkoituksenamme alkaa rukoilla. Jotenkin vaan tuntui niin vaikealta. Pyysin ottamaan Raamatun – Jumalan Sanan avuksemme. Yksi psalmi ei riittänyt nälkä kasvoi syödessä, kolmannen jälkeen tuli jo itku.  Minulle kyyneleet ovat Pyhän Hengen merkki. Jumala on uskollinen ja armosta rikas. Silloinkin kun ihminen on omasta syystään penseä.

Kun tytär lähti tunnelma oli toinen kuin hänen tullessa. Maailman myrskyt ja toivottomuus eivät olleet enää mieltä painamassa. Meidät nostettiin, kiitos Jumalalle.

Jäin lukemaan tätä kallista hunajan pisaraa Raamattu Kansalle käännöksestä Jesaja 65 . ” Minä olen suonut niiden etsiä minua, jotka eivät minua kyselleet, niiden löytää minut, jotka eivät minua etsineet. Kansalle, jota ei ole otettu minun nimiini, Minä Olen sanonut:” Tässä minä olen, tässä Minä Olen!”

Luvun 65 otsikko on Pelastus ja kadotus. En ole teologi, niin kuin kaikki tietävät, mutta minä käsitän tässä tarkoitettavan meitä jotka emme ole valittuja niin kuin juutalaiset, tuo Jumalan kansa. Ja ehkä niitäkin jotka eivät Jumalaa ota vastaan, hänen kutsustaan huolimatta.? Koko luku on lukemisen arvoinen mutta erityiseti minua siunaa otsikon ”Uudet taivaat ja uusi maa” jakeet, jotka viittaavat mm. ilmestyskirjaan (21:1) Ainakin tässä käännöksessä jakeet ovat kertakaikkiaan siunaavat! Tässä vaiheessa käyn myös ilmestyskirjan sivuilla, voi kuinka voisinkaan kuvata sitä sisäistä riemua jota tunnen?! Eikä ole ensimmäinen kerta.

Ehkäpä Jesajan jakein:” Katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta (halleluja) eivätkä ne enää nouse mieleen. Vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, riemuksi minä luon Jerusalemin, iloksi sen kansan. Minä riemuitsen Jerusalemista, minä iloitsen kansastani. Ei siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valitusta”! jne..

Aivan mahtavaa ja niin lohduttavaa, ettei, todellakaan sanotuksi saa! Uusi Jerusalem tulee olemaan kaikkien Herraan uskovien ja Häntä, Jeesusta, odottavien Pyhä Kaupunki, niin ole ymmärtänyt! Ja niin uskon, sinne pääsen Jumalan Armosta Kristuksen tähden sitten minäkin! Kiitos Jumalalle.

Tämän lisäksi luin kirjeitä seurakunnille. Sardeen ja Filadelfian. Sardee saa vakavan sanoman ja kehotuksen tehdä parannusta. Seurakunnan koko tila on Jumalan tiedossa ja siellä on niitäkin jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan ja heille sanotaan että saavat valkeat vaateet joihin heidät puetaan ja ettei heidän nimeään pyyhitä elämän kirjasta vaan Jeesus tunnustaa hänen heidän nimensä isänsä edessä ja hänen enkeliensä edessä, ja vielä sanotaan:” Jolla on korvat, se kuulkoon mitä Henki seurakunnille sanoo”!

Kaikkein kaunein kirje on Filadelfian seurakunnalle.
En ihmettele että pääkaupungissamme on Filadelfia niminen seurakunta jossa aikoinaan 70-80 luvuilla tapahtui suuria! Siitäkin voisi kirjoittaa. Mutta Sanaan.

Tämän seurakunnan enkelille sanotaan Jumalan antavan sille Saatanan synagoogasta niitä jotka sanovat olevansa juutalaisia, mutta eivät ole ja kuinka heidät pannaan tulemaan kumartaen seurakunnan eteen ymmärtääkseen että Jumala rakastaa tätä Filadelfian seurakuntaa.? Muutama jae ja sitten lupaus:” Minä tulen pian, pidä kiinni siitä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi. JA…..

Joka voittaa, siitä minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta minun Jumalani luota, ja oman uuden nimeni!”
Usi nimi ilm.2:17 ..” Sille joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja valkoisen kiven ja siihen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja”.

Sinä päivänä kun kaikki tämä tapahtuu emme menneitä muistele, emme itke kuin korkeintaan ilosta vaan olemme kokonaan uusia, vailla kuormia, kaipuuta, pettymyksiä, ikävää kaikikinaista vajavuutta ja yksinäisyyttä. Silloin olemme todellisesti yhtä, me kaikki jotka Jumala on lapsikseen ottanut! Ja kaiken tämän jälkeen ilmestyskirjan luvut 21 ja 22. Jotka tässä käännöksessä päättyvät sanoihin:” Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa!”

Herran Jeesuksen, Jumalan Pojan ja Jumalan, Maailman Vapahtajan Armo, olkoon meidän kaikkien kanssa, niin tässä elämässä kuin tulevassakin! Ja etenkin tässä!

”Ihmeinen Jeesus, Kuningas Herra, Eloni annan käsiisi Sun. Pelastustyöstä iloitsen aina, Verellä ostit vapaaksi mun.
Synnit on poissa, ihmeiden ihme! Saastainen lunta valkeempi on. Jeesus on sielun valtias suuri. Kiitos nyt Hälle kaikukohon.
Sinua Jeesus, seurata tahdon. Sinua yksin rakastan ain. Tietäsi johda kirkkauteesi. Tietä mi vie mun taivohon vain.
Kaupunki kaunis kerran kun aukee, Jeesuksen siellä nähdä mä saan. Uudeksi silloin minäkin muutun, Ylistän Herraa mä ainiaan.

Ihmeinen Jeesus, ihmeinen Jeesus. Kallehin aarre sydämeni. Ihmeinen Jeesus, ihmeinen Jeesus. Sinulle soikoon kiitokseni!”

4 thoughts on “Ihmeellinen Armo

  1. Herran lähetti
    repivä rakentaja
    hän on lähellä

    armo arjessa
    anna valon virrata
    lopun aikana

    Tykkää

  2. Niilo, olet sinä nopea 🙂 vasta tarkastelin mitä tuli kirjoitettua ja kuinka paljon kirjoitusvirheitä!
    On se kumma ettei niitä huomaa vaikka oikolukeekin, täytyy pitää pieni tauko ja lukea uudellaan ennenkuin karu totuus paljastuu, kuitenkaan ei jaksa eikä osaakaan lähteä virheitä korjaamaan, olisiko tässäkin Armo paikallaan?! ”Armo arjessa”!
    Kiitos.

    Tykkää

  3. Armo suuri muutti minun sydämmen ja muuttaa edelleen ja tekee työtä meissä kautta myös koko Pohjolan ja tääällä Södertäljessä ja armo ei ole ollut turha vaan saavuttaa koko ajan sielujen pelastusta julistetun sanan kautta ja enkeleillä on ilo taivaassa ,kun yksi syntinen pelastuu,eikö ole ihnaa ja ollaan sielujen voittajia ja esirrukoilijoita ja valon näyttäjiä,kiitos ja siunausta,keijo södertälje

    Liked by 1 henkilö

  4. Kiitos Keijo!
    Uskon että jokaisen uskovan, joka on Hengestä syntynyt Jumalan armosta ja saanut Pyhän Hengen oppaakseen ja kanssakulkijakseen, suurin halu on saavuttaa sieluja!
    Sydämen usko ja ”ympärileikkaus” on se voima jolla me työtä ihmisten pelastumiseksi tahdomme tehdä. Kukin sillä armolahjalla ja niillä kyvyillä jotka olemme saaneet – lahjaksi.
    Muutenhan meidänkin pelastumisemme menisi suuresti hukkaan. Siunaukset tulevat myös sitä kautta että saamme olla töissä Jumalan Valtakunnan lähettiläinä, ihmisten hyväksi.
    Niin kuin sinäkin siellä Ruotsissa.
    Olkoon Jumalan armorikas siunaus myös sinulle jokapäiväistä, joka aamu on armo uus!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.