En ole kovin usein kirjoittanut siitä miten Kristityn tulisi elää. En ole kokenut, että voisin olla millään tasolla minkäänlainen esimerkki kristillisestä elämäntavasta. Olen mieleltäni jonkinlainen luonnonlapsi ja spontaani tekemisissäni. Ennemminkin olen kokenut Jumalan suurta armoa elämässäni, sillä olen saanut olla lähellä Jumalaa vioistani huolimatta. Mutta huomaan nyt, että olen ollut monella tavalla väärässä ja hukassa koko asian suhteen.

Olen jotenkin ylläpitänyt kaikesta huolimatta itselläni sellaista kuvaa, että uskova voisi jotenkin itse päättää viimekädessä millaista elämää viettää. Olen pitänyt kiinni helmasyneistäni ikään kuin ne olisivat osa minua. Paavalikin puhuu lihasta, joka ei tahdo tehdä sitä mitä Henki tahtoisi. Olen ajatellut, että ihminen jotenkin roikkuu viimeisillä voimillaan lopulta armossa kiinni, koska ei kykene täyttämään lakia ja olemaan Jumalan tahdon mukainen olento. Tällainen ajattelu tapa vie kuitenkin lopulta ihmisen tilanteeseen, jossa omat voimat loppuvat ja ote irtoaa. Armostakin tulee yrittämistä ja ihmisen omaa säätämistä. Peliä jossa Jumalalle ei oikeasti ole tilaa.

Parannusta on kahdenlaista. Ensimmäinen on se ratkaiseva mielenmuutos, jossa ihminen tunnustaa tarvitsevansa armoa ja Jeesusta pelastuakseen. Se on kertakaikkinen ja ainutkertainen tapahtuma, jota ei tarvitse toistaa. Pysyäkseen tässä armon tilassa ihminen tarvitseen Jumalaa ja hänen Pyhää Henkeään. Olen aina ajatellut usko ei tarvitse mitään tekoja ja uskonnollisia tapoja ollakseen totta. Mutta en ole ajattellut, että Jumala haluaa toteuttaa jotain minussa. Hänellä on tekoja minua varten. Tekoja joita hän haluaa toteuttaa minun kauttani. Mutta toteuttaakseen ne, hän tarvitsee minulta täyden hallintavallan elämääni. Täyden vallan kaikkeen mitä elämässäni on. Se että viettäsin Pyhää elämää ei olekaan minusta lähtevä asia, vaan se on jotain, jota Jumala tekee  minussa.

Huomaan joka päivä kamppailevani tämän asian kanssa. Avain ajatukseksi on muodostunut sanat ”Pidä ajatuksesi Jeesuksessa” Kyse ei olekaan teoista, joita teen vaan asioista jotka jätän Jumalalle ja jätän tekemättä. Sanoista, jotka jätän sanomatta ja ajatuksista jotka jätän ajattelematta.  Jumalan Pyhä Henki saa enemmän tilaa ja oma henkeni kasvaa kohti Jeesusta kun uskallan tunnustaa Jumalan olevan kaikkien ajatusteni ja  tekojeni  Jumala.

Emme pysty pilaamaan omalla elämällämme armoa, mutta voimme estää  Jumalan tahdon toteutuvan elämässämme. Ihmisen tahto on vapaa eikä Jumala koskaan tee sille väkivaltaa. Mutta Jumala loi meidät kuvakseen. Hän itse on kolme, Isä Poika ja Pyhä Henki ja myös me olemme luodut kolmesta elementistä. Ruumiimme on peräisin maan tomusta, sielussa on ihmisyytemme ja se mitä olemme ja Jumala on puhaltanut meihin Henkensä. Tuo Henki meissä tahtoo kasvaa kohti Jumalaa ja vaikuttaa meissä tahtomista, joka on Jumalan mielen mukaista. Henki haluaa kasvaa kohti rakkautta. Parannuksen teko on siis myös jotain mitä Jumala tekee meissä ja meidän kauttamme kun asetumme eläväksi uhriksi hänelle kuten Paavali opettaa.

Raamattu monessa kohtaa kertoo miten Jumalalla on ihmistä kohtaan hyvä tahto. Me itse vain olemme usein tuon tahdon tiellä. Tahdomme eri asioita. Jumalan perimmäinen  tahto on antaa meille yltäkylläinen elämä. Tuon elämän perusta on puhdas pyhä elämä, jonka Jeesuksen läsnäolo pyhittää. Itse emme moiseen kykene.

Olemme usein liian lähellä omaa elämäämme ja sen vaikeuksia. Emme osaa katsoa sitä Jumalan perspektiivistä ja se lienee mahdotontakin. Mutta voimme yrittää.

Roomalaiskirjeessä (Room.11 ja12) Paavali esittää merkillisen ajatuksen: Jumala on näet tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta hän voisi antaa kaikille armahduksen.

Tämän jälkeen Paavali jatkaa:

Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus,
kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa!
Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa
ja jäljittämättömät hänen tiensä!
Kuka voi tuntea Herran ajatukset,
kuka pystyy neuvomaan häntä.
Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin?  Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.

Tämän jälkeen Paavali kehoittaa meitä:

Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.  Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.

Roomalaiskirjeessä kuten muissakaan kirjeissä tai Raamatun kirjoissa ei ole alunperin ollut lukuja tai jakeita. Siksi tämäkin raamatun kohta luetaan usein toisistaan erillään. Kuitenkin 11. luvun loppu ja 12. luvun alku kuuluvat yhteen. Paavali perustelee miksi on oikein ja hyvää luovuttaa oma elämä kokonaan Jumalalle.

Jumala katselee meitä iäisyysolentoina. Hänen perspektiivinsä on laajempi.