Meillä täällä Suomessa on moni asia paremmin kuin aina ymmärrämmekään, ei kuitenkaan kaikki. Viimeaikaisten, kirkkoakin ravisuttavien uutisten ja maallisten lakien muutosten vuoksi ts. niistä johtuen, tämän blogin aihe on mietityttänyt jo jonkin aikaa. Tiedän että aihe on tulenarka, mutta eikö tuon edellä mainitun vuoksikin aiheen pitäisi johdattaa meitä ennen kaikkea valvomaan omaa hengellistä tilaamme? – Siis riskillä jälleen.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut minua on koskettanut vanhan testamentin profeettojen kohtalot, niin erilaisia kuin he ihmisinä olivatkin. Myös ne kolme Pyhää miestä tulisessa pätsissä jne. Uuden testamentin puolelta evankeliumit, kaikki neljä, kertovat samaa tarinaa keskenään vaikakin vähän eri tavoin.

Luukkaan evankeliumin 19 luvussa on koskettavia hetkiä Jeesuksesta ja hänen kohtaamisistaan ihmisten kanssa. Luvun alussa kerrotaan  Sakkeuksesta joka tahtoi lähes intohimoisesti päästä näkemään Jeesuksen ja kerrotaan että hän  juoksi ja kiipesi puuhun!  Sen tien varteen josta Jeesus oli kulkemassa. Molemmat olivat valmiit kohtaamaan toisensa. Sakkeus tuntemaan ”näkemään” Jeesuksen ja Jeesus ”näkemään” Sakkeuksen! Kuinka kauniin yksinkertaisesti Jeesus Sakkeuksesta heitä arvosteleville sanookaan:” Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan!” Sen jälkeen tulee evankeliumeissa kerrottu tapaus jossa Jeesus menee temppeliin (Pyhäkköön) ja ajaa ulos kaikki ostajat ja myyjät, kaataa kumoon rahanvaihtajien pöydät, kyyhkysten myyjien istumet jne. julistaen: ” On kirjoitettu, Minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi, mutta TE teette siitä ryövärien luolan!”

Etsikkoaika käsitteenä ei usein Raamatussa esiinny, mutta juuri tämän 19 luvun jakeissa 41-44 se tulee esiin:” Kun Jeesus tuli lähemmäksi (Jerusalemia) ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty! Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimpuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska  et tajunnut etsikkoaikaasi.”! Ja tämän jälkeen hän, Jeesus, tyhjensi temppelin ja opetti siellä  joka päivä, suututtaen ylipapit, lain opettajajat ja muut kansan johtomiehet.

Viikko sitten sunnuntaina kappelillamme saarnasi suomalaistunut Virolainen pappi. Eniten mieleeni jäi kuinka kauniisti hän puhui meistä suomalaisista Ja Suomesta, mitä Suomi oli heille Virossa menneinä aikoina merkinnyt. Sitten jossain kohtaa saarnaansa hän kuitenkin sanoi, vähän hymyillen:” Parannuksen teosta ei passaa puhua”! Niin! Ei siis puhuta synnistä, ei että ihmisen pitäisi kohdata Jeesus voidakseen sisäisesti muuttua, tehdä Jumalan Hengen voimasta ja armosta parannus entisestä elämästään ja muuttua sydämeltään ja tavoiltaan Jumalan lapseksi.

Näinä muutamina vuosikymmeninä meidän kirkkomme ja henkilökohtainen elämämme ratkaisuineen on saanut ”suruttomuuden” leiman, jos käsitettä edes ymmärretäänkään.. Joka tapauksessa millään mitä ennen kirkoissa, pyhäkouluissa, kouluissa ja kodeissakin opetettiin Jumalasta ja Hänen sanastaan, ei näytä olevan enää sijaa, eikä sellaista merkitystä joka sillä ennen oli. Joka oli johtamassa ihmisiä synnintuntoon ja parannukseen. Katumaan tekojaan ja tekemättä jättämisiään ja etsimään elämälleen uutta suuntaa. Saamaan Jeesuksen  tähden syntinsä anteeksi ja vapautumaan elämään Jumalan tahdon mukaan.

Mikä tähän surulliseen tilanteeseen on johtanut? Raamattu siitäkin kertoo, mutta jokin osuus lienee sellaisella puheella rakkaudesta ja armostakin joka on vailla totuutta. Kuitenkaan ilman totuutta ei ole oikeaa ja kestävää rakkauttakaan, on vain halpaa korviketta. Parannuksen teko, ja tahto, lähteä seuraamaan Jeesusta vaatii  muutosta, koko menneen elämänsä taakse jättämistä ja uuden aloittamista. Uskoa ei kuitenkaan voi ilman Jumalan asioihin puuttumista.
Ns. uskoon tulo, tai miten sen kukin kokee ja ymmärtää, ei voi tapahtua ilman Pyhän Hengen työtä ihmisessä, mutta siinä onkin sen Voima ja mahdollisuus Jumalan tahdon toteutumiseksi. Tarvitaan koko kolminaisuus tähän ihmeeseen, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Tänään Viron maa ja kansa juhlii 100 vuottaan itsenäisenä valtiona. Ehkäpä Viron ateismiin pakottaminen toisen vallan taholta, teki Raigo papistakin toisenlaisen, sen jota saimme kuunnella! Jumala Viron maata ja kansaa siunatkoon.

Siunatkoon ja varjelkoon myös meitä, vai toivoisiko kukaan meille vähemmän hyvää ja helppoa elämää? Eikö kaiken mitä olemme kokeneet, niin hyvässä kuin pahassakin, tulisi todellakin johdattaa meitä Jumalan Sanan luo ja katsomaan omaa tilaamme, ja koettelemaan olemmeko uskossa siihen Jumalaan JOKA ON, SE – JOKA ON!

”Ilmoita Herra, Sun Kunnias, Voimas. Tulla jo Sun Valtakuntasi suo. Johdata kansamme armosi tuntoon. Sun Pyhä Pelkosi mielihin luo. Siunaustas me nyt pyydämme sulta. Anna sä meille Sun Henkesi Tulta. / Työs ala Herra, ja päätä se itse, vaivatut sielumme virvoittaen. Hengelläs saata sä kaikille julki Sun Valtakuntasi Voimallinen. Muista Oi, Jeesus, ja rmahda meitä, ethän sä syntistä luotasi heitä. / Uskossa heikkoja auta Sä Jeesus, Turvassa turvaton luonasi on. Taas olet antanut autuuden päivän, Sun Sanas vielä on muuttumaton. Hengelläs virvoita, Jeesus, Sä meitä. Ansios vaatteella riisutut peitä. / Meitä kun polttavi auringon helle. Murhe ja kiusat kun ahdistavat. Vaivamme kaikki on tuttuja sulle, Sun Sanas, armosi lohduttavat. Kun vihamiehemme raivo on suurin, Lyödä ne kaikki sä voit perinjuurin. / Siionin muurit ei sortua saata. Kun peruskallio Jeesus on sen. Rynnätä saavat nyt helvetin joukot, Sen Apu Herra On Voimallinen.! Vahvista, HERRA, sä taistelijoita, luopunehet SINÄ Laumaasi Voita!

Aamen! virsi 173