Taivaalla oli jotain valkoista. Niinpä tietenkin, kun on huhtikuun toinen päivä, niin luntahan sieltä pyryttää. Mutta jotkin muut valkoiset tööttäsivät tullessaan ja olivat hieman lumihiutaleita suurempia. Joutsenpari siinä suoritti ylilennon. Nojasin kävelysauvoihini ja katselin, kun joutsenet jatkoivat pohjois-koilliseen ja peittyivät pyryyn.
Kävelymatkoillani ole tehnyt sellaisen huomion, että syrjäisemmillä poluilla ihmiset moikkaavat toisiaan ja vaihtavat pari sanaakin. Asvaltoiduilla teillä taas pyyhälletään ohi ja katsellaan kulkiessa, ovatko kengännauhat varmasti kiinni.
– Tässä se lumisade nyt on, totesi vielä minua vanhempi nainen, joka tuli hiekkatiellä minua vastaan omia sauvojaan huiskien. En voinut väittää hänen olevan kovinkaan väärässä. Siinä se lumisade oli, ja se tuli vauhdilla ja vaakasuoraan. Poskia palelsi. Joutsenilla oli vastatuuli voitettavanaan.
Reittini vei parin–kolmen hautausmaan ohi. Pientaloalueet olivat hautausmaitakin laajemmat. Pari muutakin ihmistä moikkaili. Lumisade sakeni sakenemistaan. Ja minua harmitti. Ei niinkään lumisade, eikä sekään, että tuuli puri poskia. Vähän matkan päästä reittini kuitenkin kääntyisi myötätuuleen.
Minua harmitti se, että en ollut riittävän nopeaälyinen ensimmäisen vastaantulijan kanssa. Hänet kohdatessani aivan ensimmäiset hiutaleet vasta varovasti hiipivät taivaalta maankamaraa kohti. Kuuskymppinen mies. Vaihdoimme ajatuksen tai kaksi säästä ja sen kiemuroista viime viikkoina.
– Elo täällä vaihtelee, sanoi mies, kun olimme jo ohittaneet toisemme.
– Niinpä, vastasin vain.
Kahdenkymmenen metrin kuluttua oivalsin sanat, jotka minun ehdottomasti olisi pitänyt miehelle sanoa.
– Taivaan Isä suojelee!
No, onneksi joutsenet saivat harmistukseni vähän hälvenemään. Päätin kirjoittaa kävelystäni blogin. Otin valokuvan lumisateesta punaista seinää vasten. Lumihiutaleet ja myötätuuli eivät juurikaan näy kuvassa.
Olisikohan minun pitänyt huutaa nuo sanat miehelle. Välimatkaa oli jo muutama kymmentä metriä. Mutta sanoilla olisi ollut myötätuuli.
03/04/2018 09:05
Niinpä Juha!
Aika usein ne parhaimmat älynväläykset tulevatkin ns. jälkijunassa 😉 !
Aika usein saa myös katua sanomisiaan ja/tai sanomatta jättämisiään…. Tämä täällä ainakin ja niitä sanomisiaan enimmäkseen.
Tajuaisipa ajoissa senkin elämän viisauden jota aikoinaan viljeltiin: ”Äly hoi, älä jätä”! Siis tämä on nyt vaan tätä tämänpään aamuista mietintää, ei yleistykseksi tarkoitettua.
Hyvä teksti jälleen, luen uudelleen kunhan ehdin! Oikein hyvää kevättä sinulle Juha, johan sen aika alkaisi ollakin – ja tapaamisia ihmisten kanssa!
Ja luovuutta!!! 😉 !
TykkääLiked by 1 henkilö
03/04/2018 12:38
Hyvää kevättä itsellesikin. Kyllä se nyt taas tulla lorisee, se kevät. Kävin kävelyllä ja monet räystäät lorisivat.
TykkääLiked by 1 henkilö
04/04/2018 14:13
No niin nyt luin ajatuksella ja kyllä oli kaunista tekstiä ja mietteitä, ja hieno nimi kaiken yllä…
Niin siis aivan tavallisestakin asiasta saa kauniin blogin, kuvaa myöten!
”Mutta sanoilla olisi ollut myötätuuli” runollista Juha!
Kevennys: lorisevat ? Pääasia etteivät tipu – räystäät 😉 Ja toivotaan, toivotaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
04/04/2018 21:09
Niin, jokakeväinen keskustelunaihe on, että tippuvatko räystäät vaiko vain pisarat.
Kiitos.
TykkääLiked by 1 henkilö
14/04/2018 22:17
Pari viikkoa tämän tekstin julkaisusta on vierähtänyt, ja kevät on tullut. Hetken jaksamme iloita auringosta ja lämmöstä, sitten ne muuttuvat arkisiksi asioiksi, joista meidän pitää taas syksyllä luopua. Tuisku ja muukin koiranilma kuitenkin yhdistää meitä jotenkin paremmin. Pahalla säällä on jotakin sanottavaa ventovieraillekin.
Ai joo! Tämä on hengellinen sivusto. Ehkä minun pitää sanoa jotakin uskoon liittyvää: ”Näin on myös meidän uskonelämässämme.” Kohtuulliset vaikeudet yhdistävät. Äärimmäisestä kärsimyksestä en sano mitään, eikä Juha sellaisesta kirjoittanutkaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
17/04/2018 18:37
Sitten kun helle on riittävä, kielenkannat aukeavat jälleen. Sanoi jänis pakkasella.
TykkääTykkää