Kun luin Tapion ja – varsinkin Heikin, viimeisimmät, kävin läpi monet tunteet ja ajatukset.
Ensin eilen 4.1 tätä vuotta, ja ajattelin että minulla ei ole enää mitään sanottavaa – jatkossakaan. Eikä se tuntunut yhtään huonolta! Ei ollenkaan – eikä tunnu tänäänkään, pikemminkin huvittavalta, sillä Jumala On. Hän yllättää! Jumalalla on omat aikataulunsa ja myös huumorinsa.

Koko aamun mielessäni toistuivat sanat jotka ovat otsikkona. Tein kaikenlaista ja ajattelin unohtaa koko asian, mutta ei, sanat vaan palasivat.
Lounaan aikaan laitoin radio Dein päälle ja ajattelin kaikessa rauhassa katsella kaunista ja aurinkoista luontoa ikkunastani samalla kuin lounastan. Kuinka ollakaan sanat jotka ensimmäisinä kuulin olivat:” Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattelevat ikuiset käsivarret” (5.Moos.27) jota seurasi ihana laulu ”Kosketa minua Henki, kosketa kirkkaus. Anna elämälle suunta ja tarkoitus..” En tiennyt itkeäkö vai hymyillä vai sekä että.  Ohjelman nimi oli: ”Yhdessä ylistämään”!

Ukkosenjylinän pojat! Niin hehän olivat Sebedeuksen Jaakob ja Johannes (Mark.3;17)
Näitä Johannes nimisiähän on aika monta Raamatussa ja välillä on vaikea erottaa kuka heistä kulloinkin on kyseessä, ainakin minun. Onneksi on viisaita!
Yksi heistä on esim. Jukka Norvanto joka on kirjoittanut mm. kirjan ”Sisälle Raamattuun” monen, monen muun kirjoittamansa ohella. Tämän kirjansa lopussa hänellä on teksti jonka otsikkona on ”Kuka oli Johannes”? Johannes joka kirjoitti ilmestyskirjan.

Eri lähteisiin vedoten hän pitää todennäköisenä kirjoittajana ”Rakkauden apostoli Johannesta” eli juuri tätä Sebedeuksen poikaa jota Jaakobin ohella kutsuttiin ”ukkosenjylinän pojaksi”. Minua huvitti ja siunasi kun ajattelin mitä ikä ja kokemus oli Johanneksen kohdalla saanut aikaan! Vaikka, loppuelämä kaivossa ei huvittavaa ollutkaan, mutta Jumala oli hänen kanssaan.!

Tälläkin hetkellä kun tätä kirjoitan, minunkin sisälläni on lempeän ihana tunne, kuin Jumalan lämmin olemus olisi kietonut minut hellään syleilyynsä. Ja minä voisin katsella kaikella rakkaudella ja hellyydellä, sekä tämän ajan ”ukkosenjylinän poikia,” että myös menneen – ja tyttöjäkin. Sillä onhan näitä ”sisariakin” ollut joita Jumala on saanut käyttää niin vanhassa kuin uudessakin testamentissa. Muistan kuinka suuren vaikutuksen minuun teki esim. Debora kun aikoinaan kuulin hänestä ja Baarakistaan. Kuten myös Rahab. Kaksi urheaa naista Vanhassa testamentissa.

Samalla kun näitä mietin muistin myös bogitaivaan alkuajoilta kun, Koiviston Ilkka,  kirjoitti jonkin tekstin jossa hän vertasi itse kutakin silloista kirjoittajaa johonkin Raamatun henkilöön. Muitten kirjoittajien vertaishenkilöitä en muista, mutta omani kyllä, joka oli juuri Johannes. Hän kirjoitti vielä jotenkin niin, että jos hänen pitäisi valita joku opettamaan rakkautta se olisi Tuulikki?! Vieläkin muistan kuinka häkeltynyt olin.

Mitä naisiin tulee en ole naispappeuden, saatikka piispojen kannattaja, sen enenpää selittelemättä, vaikka Jumala ei katso henkilöön kun hän valintansa tekee, siis silloin kun HÄN tekee. Hän katsoo ihmiseen, olkoon omaa heimoa tai muukalainen. Hän tietää kenet mihinkin valitsee, mutta ei vastoin omaa sanaansa.

– Mutta muuten, olen katsellut jo useamman vuoden ikkunastani pienen pientä sinitiaista. Se käy ”eineellä” aina silloin kun muita lintuja ei ole, se on aina yksin?! En tiedä miksi, mutta se sattuu minun sydämeeni. Minä olen emo luonne ja tahtoisin niin ottaa sen hoiviini kuin Jumalankin sanotaan ihmisen ottavan. Jumalassa, kuten koko kolminaisuudessa on myös äidillinen piirre luettavissa ja koettavissa. Kiitos Jumalalle.

Kiitos myös sinulle jos jaksoit tänne asti! Herran Jeesuksen Kristuksen Armo olkoon kaikkien meidän kanssamme!

” Kosketa Jumalan Henki syvälle sydämeen. Sinne paina hiljaa luottamus Jeesukseen. Rohkaise minua Henki, murenna pelkoni. Tässä maailmassa osoita paikkani. Valaise Jumalan Henki, silmäni aukaise. Että voisin olla ystävä toisille. Kosketa minua Henki, herätä kiittämään. Sinun lähelläsi Armosta elämään”!