Tänään 28.2 Raamattuopiston ”päivän sana” osiossa Juha Vähäsarja kirjoittaa Jaakobista kuinka tästä lyödystä miehestä tuli voittaja. Vähäsarja kirjoittaa että Jaakob tuli voittajaksi häviämällä, (!) lakatessaan taistelemasta Jumalan kanssa ja näin ennen etäinen Jumala sai vihdoin olla myös Jaakobin Jumala kun jäljellä oli vain kuoleman väsynyt, Herrasta Kiinni Pitävä mies!

Voitto ei perustunut peräänantamattomaan uskoon tai miehen ehtymättömään voimaan, vaan Jumalan hyvyyden ja armon omistamiseen. Oman tahdon murtumisessa Jumalan armo kelpasi. Jumala siunasi Jaakobin ja auringon noustessa Jaakob sai jatkaa matkaansa, tosin muisto mukanaan. Hän jatkoi lonkkaansa ontuen.

Jotenkin oikein suoriksi vedettynä, tämä kosketti minua. Elämä ei ole helppoa ja usein monen tapahtuman summasta tulee pitkä vastoinkäymisten jono joka uuvuttaa. Ei tunne jaksavansa elää kuin hetkessä ja toivoa, jos sitäkään.

Sellaista on nyt ollut. Viimeksi, kun vihdoin pääsin kappelimme Raamattutunnille sanoin uudehkolle kappalaisellemme, joka sitä oli jo jonkin kerran pitänyt, väsyneenä omaan tilanteeseeni:” Emme olleet (tytär ja minä) omasta tahdostamme täältä pois vaan olosuhteiden pakosta”! Hän hymähti, katseli pöydän pintaa ja sanoi:” Vapaa maa” ja jotain vielä yksilön oikeuksista tms.

Joten voin jatkaa linjaa ja sanoa nyt tässäkin; en ole omasta tahdostani ollut täällä kirjoittamatta vaan olosuhteiden pakosta. Vanhat koneet, ohjelmat yms. Ei kulkenut, ei lähtenyt mikään mihinkään vaikka kuinka yritin. Uskalsin sitten pyytää apua ja nyt kokeilen onnistuuko?!
Ikäänkuin maailmassa ei olisi paljon suurempiakin asioita, murheita ja vastoinkäymisiä, kuin itselläni on ollut. Olen ollut kuin vankina asuntoni seinien sisällä, pitkään, olosuhteiden pakosta. Täydellisemmin kuin pitkiin aikoihin ja kun ei voinut edes kirjoittamalla murtautua ulospäin niin alakulo valtasi mielen. Oli muitakin syitä.

Kuitenkin tiesin koko ajan etten ole yksin, kanssani on ikiaikojen Jumala suuruudessaan, armossaan ja hyvyydessään. HÄn joka On, Hän, joka tietää kaiken ja antaa avun ajallaan. Vaikka pelkäsin, tunsin turvattomuutta ja koin avuttomuuteni suuruuden ja murskaavan voiman,  Hän oli rukouksissani läsnä. OLi lohdullista puhua Hänelle ääneen. Puhuin ennen nukkumaan menoa ja taas ennen kuin nousin ylös.

Hän oli lähellä ja läsnä yölläkin heräillessäni kipuihini. Hän Oli! Koko ajan. Ihmeellinen yhteys, ihmeellinen armo, ihmeellinen rakkaus, ihmettä kaikki. Kuinka kiitollinen olenkaan! Saan olla.! Hän ON Sana, Hän On Henki. Hän on kaikki ja Hän on sielläkin missä ei kukaan muu voi olla ja siellä mihin kukaan ei voi tulla. HÄN ON!

”Ei laulamasta lakkaa nyt sielu iloissaan, kun uuvutettu raukka on päässyt kuormastaan. Mä etsin kauan lepoa en sitä löytänyt. Nyt minut ahdistuksesta on JEESUS päästänyt. Ei laulamasta lakkaa nyt sielu iloissaan, kun murheen maassa alkaa jo uutta virttä saan. Se kerran luona Jeesuksen kuin vetten pauhina on soiva kanssa enkelten Karitsan kiitosta!”

Kosketa minua Henki, kosketa kirkkaus! Anna elämälle suunta ja tarkoitus! Kosketa Jumalan Henki, syvälle sydämeen. Sinne paina hiljaa luottamus Jeesukseen Rohkaise minua Henki, murenna pelkoni. Tässä maailmassa osoita paikkani. Kosketa minua Henki! Herätä kiittämään, sinun lähelläsi armosta elämään!