Elämme merkillisiä aikoja. Jo useamman kerran on käynyt niin, että kirkon ulkopuolelta tulee henkilö, joka nostaa kirkon sanomaa esille. Viimeisin kohu nousi  Antti Tuiskun uusimmasta levystä . Viikon ajan Suomi tai ainakin kristillinen Suomi oli sekaisin.

En tunne Anttia enkä hänen taustojaan. Kuuntelin kuitenkin Antin levyn ja katsoin tuon kohuvideonkin useampaan kertaan. Pidin jopa joistain kappaleista. Antin levy lähestyy tekopyhyyttä, viihdemaailmaa ja itseään syvän inhimillisesti, mutta popmaailman tehokeinoin. Moni koki, etenkin videon, uskoa ja Jumalaa pilkkaavana. 

On hyvä että me pohdimme sitä mitä pilkkaaminen on. Meidän pitää samalla miettiä myös mitä on Jumalan pyhyys ja miksi Raamattu puhuu Herran pelosta. Miksi se on viisauden alku.

Antti Tapani ei pelasta meitä eikä fanejaan. Eikä hän edes halua sitä. Mutta siitä huolimatta hän haluaa, että ihailisimme häntä, koska hänen elantonsa on kiinni faneista. Jumala työssään ei tarvitse Anttia, mutta hän voi silti käyttää häntä. Jumala tahtoo aivan varmasti pelastaa myös Antin faneineen.

Itselläni herää vain kysymys siitä mikä on raja siinä miten kuvaamme esimerkiksi Jeesusta. Hämmentyisikö Jeesus oikeasti Antin videosta siten kuinka hänet kuvattiin kultaisen sonnin selässä. Mikä on ollut se tilanne jossa Antti Tuisku on tullut torjutuksi ja hylätyksi. Miksi hänen jumalansa on hiljaa?

Mieleeni tulee väkisinkin Raamatun Simon-taikuri, joka halusi saman voiman kuin opetuslapsilla. Näin hänen ammattinsa olisi tuottanut paremmin. Kun viihdemaailma ratsastaa hengellisillä kuvilla ja ilmaisuilla joudumme kristittyinä pohtimaan omaa toimintaamme ja sitä millaisen kuvan annamme itsestämme ulos.

Maailmassa on aina narreja, joilla on lupa irvailla kuninkaille. Narrin tehtävä hovissa oli olla peili kuninkaan toiminnalle, kun muilla ei sitä lupaa ollut. Narri, kuninkaasta riippuen, laittoi elämänsä aina vaakalaudalle kun hän irvaili kuninkaastaan. Mutta kenen narri Tuisku on? Taivaallinen kuningaskunta ei narreja tarvitse, ne kuuluvat maalliseen hallintoon. Ehkäpä me tarvitsemme narreja.

Kipein asia Tuiskun levyllä on se valtava jano toisten ihmisten luo. Sanoittajat ovat jälleen kerran löytäneet kaipauksen kaivon, josta ihminen ammentaa jatkuvasti ikävää toisen ihmisen luo. Itse sairastan tuota samaa tautia, kaipausta. Mutta matkanvarrella olen löytänyt sisältäni tuon kaipauksen lähteen, Hengen, joka kaipaa yhteyttä Jumalaan. Olen joutunut toteamaan kerta toisensa jälkeen, että vain yhteys Jeesukseen voi täyttää tuon kaipauksen.

Itse näen, että Tuiskun levy on aika laskelmoitu juttu. Jos Tuisku itse sanoittaisi kappaleensa tilanne olisi toinen. Totuus on, että kyse on viihteestä ja rahasta. Mutta voi olla, että joku jossain tanssilavan kupeella, keikan jälkeen herää kysymään Jumalalta, että voisinko kuitenkin uskoa sinuun, kun tämä mitä minulla nyt on, ei enää riitä.