Korjasin taas koululaisten aineita. Se aiheuttaa paineita. Osaan teoriassa kielioppisäännöt suomen kielestä. Tuonkin muodon piti tarkistaa vaimoltani, joka hallitsee kieliopin.

Kun pääsin ylioppilaaksi neljän pitkän lukiovuoden jälkeen, ala-asteen aikainen erityisopettajani soitti isälle onnittelut, ei siis minulle, että on ihme, että tuo poika on ylioppilas.

Olen siis ihme! Mutta niin olet sinäkin. Isäni ei luopunut eikä antanut minunkaan luovuttaa. Oma isäni näki jotain mitä muut eivät nähneet. Hän uskoi koulutukseen ja siihen että minäkin vielä oppisin.

Ilmeisesti minulla on jonkin tasoinen oppimishäiriö. Puhun paljon ja paneudun intohimoisesti aina uusiin asioihin. Olen levoton ja vilkas. En koskaan ole oppinut ulkoa mitään. Nykytiede puhuisi AD/HD:sta.

Ihme on kaikki nämä blogikirjoitukset. Ilman Jumalan Henkeä en olisi kyennyt kokoamaan ajatuksiani edes näinkään luettavaan muotoon kaikkina näinä vuosina.

Kyse ei ole siis minusta ja siitä kuinka hyvin kirjoitan. Ei edes siitä miten hauskasti kirjoitan. Kyse on siitä että Jeesus on Herramme ja minä laitan kaiken uskoni häneen. Millään muulla ei ole merkitystä. Eli kun seuraavan kerran irvistelet yhdyssana ja pilkkuvirheille lue ensin mitä halutaan sanoa, sillä kieli on joskus aika vaikea juttu kun päässä on miljoona ideaa!