Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Aamulaulu

Jätä kommentti

Soi kunniaksi Luojan, nyt virsi kiitoksen, tuon kaiken hyvän tuojan ja suojan ainaisen! Hän Isä rakkahasti ain vaalii luotujaan, ja kaiken taitavasti Hän ohjaa tuolta taivaastaan. Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa ja hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa. Hän onneen meidät ohjaa, myös aikaan vaikeaan. Sen rakkauden pohjaa ken pystyis koskaan tutkimaan?”

 Siis Kiitos Herra taivaan, kun lahjas meille toit ja päivän työhön, vaivaan taas puhtaan leivän soit. Suo että ilomielin myös jaamme leipämme ja sydämin ja kielin Sua lakkaamatta kiitämme!

”Herra ei unhoita kaipaavaa lastaan”!! Aamuyöstä heräsin tuohon virteen! Piti virsikirjakin kaivaa laatikosta ja tarkistaa vieläkö tuo lapsuuteni virsi on olemassa, ja onhan se! Sen jälkeen jatkoin uniani. Kaikesta huolimatta, siis siitä kaikesta mikä koko maailmaa nyt ravisuttaa, tahdoin kuitenkin tulla tuon Aamulaulun tänne kirjoittamaan. Sillä tapahtuipa mitä hyvänsä kaikki on Jumalan hallinnassa.

Olen lukenut hyviä hengellisiä kirjoja ja eilen illalla sain luetuksi Valtter luodon; ”AAMOS oikeudenmukaisuuden julistaja”! Ajattelin että se on vaikea mutta oli todella mielenkiintoinen! Luoto kirjoittaa niin mukaansatempaavasti ja tutkitusti kirjansa että niitä on ilo lukea. En tuosta sen enempää, kuin surulla todeta, että ihmiskunnassa on aina ollut ja tullee olemaankin niitä jotka eivät ole tahtoneet/ tahdo kuunnella Jumalaa.

Mutta koskaan Herra ei hylkää KAIPAAVAA lastaan, niinkuin laulussa lauletaan. Jumala on Rakkaus, joka ei anna meille ansioidemme mukaan, vaan rakastaa meitä ”kuolemaan asti” Vaikka maailmassa tapahtuukin mitä tahansa, niin ei kuitenkaan, mitä ei Jumala sallisi tai tietäisi, HÄN puhuu tavalla ja toisella. Jumalan siunausta ja läsnäoloa meille kaikille tänään ja jokaisena armon päivänämme.

 

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.