Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Evankeliumin salaisuus

1 kommentti

Välillä pohdin oliko alkuajan kristityillä jotain erityistä tietoa Jumalasta ja Jeesuksesta. Mitä tapahtui kun Jeesus lähetti opetuslapsia kaupunkeihin julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita.

Nuorena ajattelin, että papeilla olisi jotenkin salainen yhteys Jumalaan. Vähän kuin vanhan testamentin papeilla ja profeetoilla. Kuinka Jumala ilmestyi heille? Mistä on lopulta kysymys?

Raamattu puhuu evankeliumin salaisuudesta ja salatusta Jumalasta. Ihmistä on aina viehättänyt salaisuudet, mutta jostain syystä uskon salaisuus on menettämässä maailman silmissä vetovoimansa. Miksi? Kenen haltuun on tuo salaisuus uskottu? Ja ymmärtävätkö kaikki kristityksi itseään kutsuvat koko asiaa? Onko osalle Jumala niin salattu, että evankeliumikin salaisuus on jäänyt ymmärtämättä.

Jos avaisi uskonsalaisuutta käsite kerrallaan kaanaan kielestä, olisi tuo evankeliumin salaisuus ehkä ensimmäinen ja tärkein asia. Se on samalla yksinkertaisin ja vaikein asia ymmärtää. Voisin aluksi kysyä, miksi Jumala rakastaa syntistä ihmistä niin paljon, että haluaa pelastaa hänet. Tähän voisi joku vastata, että miten niin syntistä? Kuka on syntinen? Ja pelastaa miltä?

Tämän ajan ihminen haluaa ajatella, että Jumala rakastaa ihmistä ihmisten asettamilla ehdoilla. Jumalan valtakunnan lainalaisuuksilla ei niissä ehdoissa ole juurikaan sijaa. Ihmisen on niin vaikea tunnustaa mitään kuninkuutta itsensä yläpuolelle määrittelemään elämää.

Kuitenkin Jumala on pyrkinyt viestimään omaa tahtoaan ihmiselle. Se tahto on kirjattu Jumalan lakiin ja Jeesuksen opetuksiin raamattuun. Tässä mieleeni nousee Jeesuksen antama käsky joka on hyvin yksinkertainen: Rakastakaa toisianne. Jopa tuon käskyn noudattaminen on ihmiselle mahdoton tehtävä kaikessa laajuudessaan.

Koska emme kykene elämään Jumalan tahdon mukaista elämää ja Jumala sen tietää, niin hänen rakkautensa kasvoi niin suureksi että uhrasi Jeesuksen meidän takiammme että voisimme olla ja elää Jumalan kasvojen edessä yhtä aikaa rikkinäisinä, syntisinä ja epätäydellisinä ja saman aikaisesti Jeesuksen veren takia pyhinä ja sovitettuina.

Evankeliumin salaisuuden synonyymi on Armo. Pyhä Henki paljastaa voimassaan tuon yksinkertaisen ja voimallisen sanan sisällön. Se sisältää iankaikkisuuden siemenen jokaiselle, joka ottaa vastaan Jeesuksen.

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

One thought on “Evankeliumin salaisuus

  1. Asiaa jälleen Tapio, kiitos tästä. Tekisi mieli vastailla sinulle tähän mutta se melkein tarkoittaisi sitä että kirjoittaisin aiheesta vastaus blogin?! Hieno ja tärkeä asia ottaa esille! Elämme oikeasti todella erikoista ja vaikeaa aikaa monessakin suhteessa. Etenkin uskossamme tai epäuskossamme tätä todella vaikeaa aikaa jossa mikään ei enää ole kuin ennen.
    Ihmiset ovat eksyksissä mutta eivät itse edes sitä ymmärrä. Ja kuitenkaan ei ole kovin kauaa siitä kun tietoa uskosta ja taitoa elää sen mukaan oli. Siis OLI. – Nyt pitää lopettaa, mutta käyn ajan kanssa lukemassa tämän vielä uudelleen !!! Hyvä Tapio!!!

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Tuulikki Wallin Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.