Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


5 kommenttia

Missä vietät ikuisuutesi?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mietin tässä, että missä vaiheessa minusta tuli herätyskristillinen ihminen. En missään vaiheessa elämääni ole hylännyt Jumalaa ja Jumala on ollut minulle uskollinen ja kärsivällinen. Kodinperintö kantaa silloin kun oma mieli on penseä ja haluton. Pyhäkoulun ja seurakunnan kerhojen ja nuorteniltojen opetukset kannattelivat läpi ruuhkavuosien vaikka itse ei jaksanut huolehtia seurakuntayhteydestä.

Ajatus hakeutuu  hetkeen, kun ajelin aurinkoisena kevätpäivänä töistä. Olin saanut fyysisen terveyteni kuntoon ja ajelehtemisen tilalle oli tullut vakaa suunta. Siinä hetkessä jaksoin vihdoin mietiä sitä, milloin suhteeni Jumalaan oli omasta mielestäni edes jollain tapaa kunnossa. Muistin tilanteita, joissa olin  välähdyksenomaisesti ymmärtänyt jotain Jumalasta, en kuitenkaan oikein pääsyt kiinni mistä oli kyse. Kaikki liittyivät opettamiseen ja puhumiseen toisille ihmisille.  Kommunikointi ja sanat herättivät eloon jotain, joka muuten tuntui olevan kuollutta.

Jokainen on jossain vaiheessa tienristeyksessä, jossa täytyy miettiä, että ottaako Jumalan todesta vai unohtaisko koko jutun. Miksi roikkua löyhässä hirressä itseäni soimaten epätietoisena elämän suunnasta.Tuossa vaiheessa Jumala tarttui etsijään ja erilaisten tapahtumien kautta näytti olevansa yhä uskollinen.

On vaikea etsiä totuutta Jumalasta kun omasta mielestä jo tuntee ja tietää kaiken tarpeellisen. Kuitenkaan oma järki ja tieto ei riitä kannattelemaan elämää. Jos Jumala on olemassa, täytyy elämässäkin olla jotain enemmän ja syvempää. Jos on tarkoitus seurata Jeesusta niin uskallanko avata oven jolle hän kolkuttaa. Minä päätin avata tuon oven.

Jokaisella ihmisellä on omat mutkat elämässään. Jumala haluaa olla niissä mukana mutta väkisin hän ei tunge mukaan. Sen sijaan sielunvihollinen on jatkuvasti kiinni viitan liepeessä. Hän on kuiskuttelemassa korvaamme mieleisiämme asioita elämästä niin että katseemme väkisinkin kääntyy pois Jumalasta jos emme pidä varaamme.

Itse tajusin tämän vasta kun huomasin etten voi kätkeä Jumalalta mitään. En voi elää kahden todellisuuden välissä koska sellaista välitilaa ei ole olemassa. Joko otan todesta Jumalanvaltakunnan todellisuuden ja läsnäolon elämässäni ja selvitän sen mitä siihen kuuluu tai elän pimeydessä itseni kanssa. Muutos pelotti mutta lopulta oli pakko antautua Jumalalle. Jälkeenpäin on helppo sanoa että oli helpotus tunnustaa Jumalalle omat synnit mutta anteeksi pyytäminen lähimmäisiltä oli jo vaikeampaa.

Joku on kuvannut omaa uskoontuloa sillä, että aivan kuin joku olisi laittanut valot päälle tai elämä olisi saanut värit. Omalla kohdallani on ollut kyse Jumalanvaltakunnan todellisuuteen heräämisestä. Se ravistelee maailmankuvaa niin että itsekeskeisestä ihmisestä tulee Jeesus keskeinen.

En tiedä onko helppoa tapaa seurata Jeesusta.  Se on kuitenkin ainoa tapa päästä taivaaseen. Jeesuksen seuraaminen on pysymistä Jumalan kasvojen edessä kertoen hänelle avoimesti kaiken omasta elämästä ja pyytää Pyhää Henkeä valaisemaan sitä.  Vaikka Jumala näkeekin kaiken, hän odottaa, että itse kerromme ja puhumme hänelle. Jumalan todellisuuteen herääminen on myös Jumalan suuruuden ja kaikkivoipaisuuden tunnustamista.  Se on pienen ihmisen voittokulkua suuren voittajan joukkeessa ja elämistä ihmeessä.