Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


3 kommenttia

Hedelmätön viikunapuu

Olen pitkään pohtinut omaa suhdettani karismaattisuuteen. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että armolahjat kuuluvat seurakunnan työkalupakkiin. Olen vakuuttunut siitä, että Jumala puhuu ihmiselle ja Pyhä Henki toimii arjessa monella tavalla ja koskettaa ihmistä täyttäen häntä ja lohduttaen häntä.

Vuosia sitten innostuin  opetuksesta, jossa puhuttiin Jumalan voimasta, siunauksesta ja Jumalan Pyhän Hengen antamista hyvistä asioista. Itselleni se kaikki oli aluksi kuin raikas tuuli, joka pöllytti luutuneita luterilaisia käsityksiäni hengellisestä elämästä. Mutta jossain vaiheessa omat hälytyskelloni alkoivat soida, kun joidenkin opetusten sisältö alkoi toistaa mantraa ”kaikki parantuvat” ja että ”Jeesus  paransi kaikki”. Heidän johtopäätöksenä oli, että myös meidän käsien kautta kaikkien tulisi parantua. Ja vielä pahempaa oli se, että opetus näytti nostavan ihmisen sellaiseen asemaan, jossa hän ikäänkuin voisi omalla toiminnallaan voisi määritellä kuinka Pyhä Henki toimii. Tuo opetus ei ollut ehkä tietoista vaan inhimillisessä heikkoudessaan nämä opettajat alkoivat korostaa Pyhää Henkeä ihmisen ja erityisen voitelun saaneiden menestystekijänä ja armoa jonkinlaisena voimana. Kaikki ei ollutkaan linjassa Raamatun kanssa.

Näille opetajille oli täysin mahdoton ajatus se, että Jumala millään tavalla vaikuttaisi ihmisen kärsimykseen tai kurittaisi ihmistä. Jumala ei voisi mitenkään aiheuttaa ahdistusta ja pettymystä ihmiselle. Sen sijaan oikealla omistautumisella Jumalalle ja oikealla pyhittäytymisellä ja rukouksella elämämme alkaisi tuottaa oikeanlaista hedelmää ja armolahjat alkaisivat toimia aina kun me sitä vain haluaisimme. Kasvaisimme sellaiseen Jeesuksen kaltaisuuteen että kykenisimme hallitsemaan tilanteen kuin tilanteen. Niin kauan kun näin ei tapahtuisi emme olisi rukoilleet tarpeeksi tai muuten pyhittyneet oikealla tavalla. Kaikki ei tullutkaan Jumalalta.

Minusta alkoi tuntua siltä, että omasta ihmisyydestäni jäisi  puuttumaan jotain, jos olisin suunnannut elämääni noiden opetusten mukaisesti, koska oma arkeni oli niin suuressa ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että minun pitäsi kulkea jonkinlaisessa ylivirittyneessä Pyhän Hengen voitelussa ja jatkuvassa menestyksen odotuksessa. En voinnut lähteä tuohon suuntaan.  Sen sijaan jouduin suuren Savenvalajan kouluun.

Oma arkeni oli täynnä huolia ja oma lihani kapinoi jatkuvasti Jumalaa vastaan. Ajatus jatkuvasta kasvusta kohti jotain ylevää kuvaa itsestäni oli täysin mahdoton ajatus. Tajusin, että Jeesus oli se, joka riisuutui ja luopui kaikesta tullakseen heikoksi ihmiseksi. Hän ei kasvanut vaan hän väheni ja riisuutui Jumalan ominaisuuksista. Hän teki sen, koska ihminen omassa heikkoudessaan ei voi saavuttaa täydellisyyttä ja pyhyyttä,  ja siksi hän, joka oli jo  täydellinen ja pyhä, täytyi tulla ihmiseksi. Se mitä olin hetken kuvitellut, olikin väärä suunta. Oma kelvottomuuteni vaati Jumalan kasvattajan kättä, jotta voisin oman ahdistukseni kautta tajuta sen, että ainoa suuntani oli vähetä kuin Kristus. Minun tuli ymmärtää oma täydellinen heikkousteni Jumalan edessä.  Tätä eivät nämä pyhää onneaan etsivät opettajat osanneet sanoittaa ja opettaa.

Jeesus puhuu Luukkaan evankeliumin 13. luvussa hedelmättömästä viikunapuusta, joka köyhdyttää viinitarhan maaperää. Isäntä tahtoisi kaivaa puun pois, mutta puutarhuri haluaa vielä yrittää. Hän sanoo isännälle, että annetaan sen olla. Jos se ei vuoden päästä anna ensihedelmää hakataan se sitten pois.

Perinteinen opetus viittaa tässä siihen että Jeesus puhuu Israelin opettajille, fariseuksille. Mutta mitä se puhuu sinulle ja minulle. Vertauksessa puhuvat keskenään Jumalan laki ja armo. Herra Sebaot ja Jeesus keskustelevat keskenään aivan kuin maallinen isä, joka tuskailee iltayöstä valvoen ja odottaen  myöhässä olevaa poikaansa ja käy mielessään keskustelua kuinka huolissaan hän on ja mitä seurauksia siitä seuraa kun yökyöpeli suvaitsee tulla kotiin. Juutalaiselle raamatun kirjoitukselle oli normaalia että Jumala saattoi keskustella tällä tavoin itsensä kanssa. Kolmiyhteisen Jumalan olemus ilmenee tästä hyvin.

Alkukielessä ilmaisu ”antaa sen olla”, ”afiem”, on käännetty muualla raamatussa muotoon ”antaa anteeksi” ja ajan määre ” vielä yksi vuosi” ”es te mellon” ei ole täsmällinen vaan paremmin  määreetön ajanjakso, jopa niin että aikaa ei määritellä lainkaan vaan, että ehkä sitten joskus syntyy hedelmää. Toisin sanoen vastuu viikunapuusta siirtyy täysin Puutarhurin, Jeesuksen vastuulle.  Tuomio valtaa tässä ei siirrykkään meille ihmiselle vaan vertaus kertoo siitä miten Jumala toimii meidän ihmisten kanssa. Se kertoo siitä, että ne jotka ovat Jeesuksen omia kuuluvat Hänen vastuulleen mutta myös sitä, että Jumalan on kaikki tuomiovalta ja hän on oikeuden ja totuuden Jumala eikä meillä ihmisillä ole siihen mitään sanomista. Meidän hedelmillä ja tuottavuudella ei ole pelastuksemme kannalta mitään merkitystä vaan vain Jeesuksen työllä meidän elämässmme on merkitystä ja viime kädessä hänen uhrautumisellaan meidän meidän puolestamme Golgatalla.

Jeesus on meidän puutarhurimme ja ainoa mahdollisuutemme on elää hänen läsnäolossaan luottaen siihen, että hän on meidän elämämme ohjaimissa. Hänen ohjauksessaan armolahjat toimivat seurakuntaa palvellen oikein ja vapauttaa meidät elämään normaalia elämää