Tulen yhteisöstä, jossa uskon perustaa korostetaan enemmän tiedolla kuin tunteella. Usko ei saa perustua tunteeseen vaan Raamatun antamaan tietoon Jumalasta. Minulle opetetetiin, että tunteet pettävät ihmisen ja tunteisiin ei voi luottaa.
Karismaattisia liikkeitä arvostellaan tunteiden nostattamisesta ja jopa kiihkoilusta. Paavo Ruotsalainen aikoinaan oli varovainen liikutusten ja hurmoksellisuuden suhteen. Kaikki tämä on tarpeellista ja hyvää varovaisuutta. On tärkeää ettei ihmisten herkkyyttä hyväksikäytetä missään asiassa. Tunteiden etsimiseen perustuvalla uskolla ei ole pitävää pohjaa!
Suomalainen perusluonne on jäyhä, Emme ole italialaisia tai ranskalaisia, jotka räiskyvät helposti tai kohteliaita brittejä jotka ovat anteeksipyyntö suussa joka mutkassa. Afrikkalaisten iloisuutta ja väljyyttä me ihailemme koska se on tarpeeksi eksoottista mutta emme uskalla itse lähteä tälle tielle. Thaimaassa suomalainen jo sekoaa. Emme osaa suhtautua oikein omiin tunnneilmastomme muutoksiin. Heimoissamme on eroja. Itse olen Etelä-Pohjalainen, joka elää Savon porteilla, pitäjässä jossa Savon ja Pohjanmaan herännäisyys löi kättä konkreettisesti Jonas Laguksen aikana. Molemmat heimot ovat omalla tavallaan jäyhiä ja suomalaisia tavoiltaan ja ajattelultaan.
Maailmalla hyvin voimakkakkaasti leviävä Pyhän Hengen herätys on otettu Suomessa hyvin ristiriitaisin tuntein vastaan. Liike näyttäytyy usein suurina väenkokouksina ja konsertteina, joissa ihmiset kädet ylhäläällä ylistävät Jumalaa. Samaan ajankohtaan osuu länsimainen uskon liberalisoituminen. Tämän liberaalin liikkeen pohjavire lähtee individualismista ja yksilön oikeuksien korostamisesta niin, että Raamatun sanaa pitää venyttää jotta se sopii ihmisen ymmärrykseen. Tämä johtaa siihen , että kun yksi totuus pudotetaan pois pian myös muut asiat on pakko muuttaa jotta kokonaisuus pysyisi edes jotenkin kasassa.
Kuitenkin Raamatua pitäsi lukea niinkuin lapsi lukee, sikäli kuin se on aikuiselle mahdollista. On kestämätöntä että otamme jonkin asian pois kirjasta jonka alkujuuri on Jumala. Kysyinkin tässä millaiseen Jumalaan uskomme. Heikkoon erehtyvään virheitä tekevään Luojaan joka ei osannutkaan nähdä mitä tuleva tuo vai kaikkivaltiaaseen, täydelliseen Jumalaan?
Millainen on siis suhteemme Jumalaan? Minä-se, minä-hän vai minä-sinä suhde.
Voisin kuvitella että ensimainittu suhde jättää ihmiselle pelivaraa Raamatun suhteen. Uskon kilvoitus on enemmänkin periaatteellista ja uskosta tulee uskonnollisuutta. Se voi olla tärkeääkin yksilölle mutta Jumalan itse on etäinen tuntematon ja vaikuttamaton.
Kahteen jälkimäiseen liittyy kunnioitus Jumalaa ja Jumalan sanaa kohtaan. Mutta Hän, salattu Jumala ei tule iholle, Häntä ei voi lähestyä. Jeesuskin esittäytyy kuin pyhäkoulun kauniissa kuvissa eteerisenä poissa olevana hahmona. Tunnetaso suhteesta jää uupumaan täysin.
Minä-sinä suhde,mitä se on? Minä ja veljeni Jeesus, Abba, isä jota voin lähestyä ja Pyhä Henki jonka täyteydessä voin elää kokea ja tuntea Jumalan läsnäolon elämässäni. Raaán Pyhän Hengen voiman tai sen lempeän kosketuksen. Minä sinä suhteessa puhutaan rakkaudesta ja rakastumisesta Jeesukseen. Usko ei voi perustua tunteeseen, varsinkaan jos pidämme tunteita jonkilaisena ulkokohtaisena erillisenä kokemuksena irrallaan tiedosta ja järjestä. Mutta Usko ja Jumala tuntuu ja vaikuttaa. Ihminen on Luojan luoma kokonaisuus jossa tunteen ja järki, keho ja mieli, henki ja sielu ovat yhtä. Pyhä Henki tuntuu ja vaikuttaa, Se on Persoonallinen, tietoinen toimija. Pyhä Henki on voima jota emme ymmärrä mutta jonka voimme aistia tai tuntea. Siksi tunne ja tunteet ovat tärkeää myös Jumala suhteessamme. riviin voi laittaa myös kunnioituksen ja pelon tunne, Miksipä ei myös suuttumuksen ja riemun tunne. Mieleeni tulee tanssiva ja riemuitseva Daavid.
Mikä sitten tässä kaikessa on tärkeää? Se että olemme täysin riippuvaisia Jumalan armosta. Jeesuksen veri pelastaa heikon ihmisen mutta pelastus koittaa vasta kun Jeesus tulee takaisin. Siihen asti käymme Uskon tietä ja kyse on uskon säilymisestä ja kilvoituksesta. Vain henkilökohtainen Kristuksen tunteminen, Minä-Sinä suhde kestää maailman myrskyissä ja vie perille.
Olemme herkkyydeltämme ja tempperamentiltamme erilaisia. Koemme asioita eri tavalla ja itse ajattelen Jumalan tekevän kaiken hyvin käytännöllisesti, myös sen miten koemme asioita. Raavas mies ei välttämättä koe Pyhän Hengen kosketusta kukkatarhassa mutta jylhä metsä onkin sitten eri asia. Joku nauraa ja iloitsee toinen herkistyy ja itkee kolmannelta menee jalat alta.
Pyhä Henki avaa ihmisen sydämen Jumalalle, se mahdollistaa uskon ja rakastumisen Jeesukseen. Rakkaus on rakastumista, tahtoa ja riippuvuutta, Pyhän Hengen täyteys mahdollistaa uskossa uusiutumisen joka päivä, rakastumisen joka päivä. Sen että suhteemme säilyy minä-sinä suhteena. On tärkeää tajuta, että Pyhä Henki toimii ja tekee kaiken kirkastaen näin Kristusta. Ihmiselle jää vain alttiina olemisen osa, sillä emme voi tuoda itsemme lisäksi mitään tähän suhteeseen. Olemme kuin lapsia, jotka aamulla nousevat vuoteestaan ja kömpivät vanhempiensa viereen, turvaan tuntien turvallisuutta ja rakkautta.