Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


4 kommenttia

Nopean toiminnan kurssi.

 

Kuva

Sain eilen  puhelun suntiolta, jonka toimeen kuuluu myös seurakunnan kiinteistöistä huolehtiminen. Hän toivoi, että siirtäisimme avantouimareiden talvilaiturin pois vedestä kesälaiturin tieltä. Homma passasi aikatauluihini hyvin ja iltapäivällä löysin itseni vasaran ja työkalujen kanssa rannasta. Tykkään puuhastella yksin ja ratkoa ongelmia työmaalla. Laituri on simppeli, jään päältä pukkien päälle asennettu rakennelma, jossa on laituritikkaat ja sen yhteydessä pumppu, joka kierrättää vettä pitäen avannon sulana. Tavallisesti kevätjäät pitävät huolen, että laituri irtoaa pukeilta ja laituri on helppo vetää rannalle, mutta nyt koko hökötys seisoi tukevasti pystyssä, koska jäät sulivat paikoilleen.

Tunnin puurtamisen jälkeen laituri osineen oli rannalla ja varastoituna mutta kauimmaiset kannatin pukit töröttivät järvessä eikä niitä tavoittanut rannalta käsin. Seisoin turhautuneena rannalla ja mietin miten saisin puut irti pohjasta ja rannalle. Suuri lumikuuropilvi oli aikaisemmin  viistänyt rantaa ja ihmeekseni lumisade ei yltänyt saunarantaan asti ja kiitin siitä samalla kun etsiskelin köyttä ja uimahousuja autosta. Uikkarit olivat varasuunnitelma jos en saisi lassottua puita köydellä.

No varttitunnin kuluttua jouduin toteamaan, että en olisi elättänyt itseäni poromiehenä tai karjapaimenena, joten vein köyden takaisin autoon. Siinä kävellessäni harmittelin ettei seurakunnan vene ollut vielä rannassa. Tähyilin samalla viereiselle kirkonkylän venepaikalle, josko sielä näkyisi liikettä. Rukoilin, että Jumala lähettäsi jonkun paikalle veneineen. Veneestä olisi helppo kiskoa puut irti pohjasta ja tuoda ne maihin. Mielessäni kävi ystäväni, jonka olin nähnyt edellisenä tiistaina soutelemassa lahdella. Kun palasin rantaan näin liikettä venerannassa ja eipä aikaakaan kun vaalea soutuvene lähti tulemaan huopaamalla 200m päästä poikki lahden minua kohti. Etenemistyyli näytti hauskalta. Aivan kuin soutaja olis punnertanut istualtaan. Samalla hänella oli hyvä näkyväisyys minuun. Minä tuijotin näkyä suu auki ja en ollut uskoa silmiä kun vene jatkoi määrätietoisesti kohti. Hämmästyin kun ystäväni, jota olin ajatellut rukoillessani, moikkasi iloisesti veneestä. Mahdoin olla koominen näky tuijottaessani häntä suu auki.

Ja eipä keskustelummekaan ollut niitä tavanomaisimpia kun kysyin häneltä, että miltä tuntuu olla rukousvastaus ja vieläpä varsin nopea sellainen. Se kuulemma tuntui oikein hyvältä. Ja miksi ei tuntuisi. Pian kiskoimme yhdessä melko tiukasti pohjasaveen jumiutuneita paaluja, joiden irrottaminen olisi kylmässä vedessä seisten ollut hurja urakka.

Urakan jälkeen kaverini jatkoi souteluaan katiskoilleen ja minä jäin kiitos suussani rannalle viimeistelemään hommaani. Ei ollut vaikea kiittää Jumalaa nopeasta avun toimittamisesta. Näin jälkeenpäin tuli vain mieleeni, että miksi kaverini päätti huopailla vastarannalle luokseni eikä toisessa suunnassa olevalle katiskapaikalle. Ilmeisesti avuton olemukseni oli kiinnittänyt kaverin huomion. Pitänee kysyä kun seuraavan kerran nähdään.

Monesti rukousvastaukset tajuaa vasta jälkeen päin ja niihin saattaa kulua pitkiäkin aikoja. Mutta näköjään tarpeen tullen vastauksen saamisen menee viisi minuuttia ja vastaukset ovat silloin tarkkoja ja konkreettisia. Jään tämän jälkeen miettimään, että miksi en enemmän pyydä apua ja turvaa Jumalaan jokapäiväisissä vaivoissani ja askareissani, kun Jumala toimii jopa jarruna hölmöilyilleni. Ilman tuota kaverin venettä pötköttelisin nyt luultavasti vilustuneena ja kipeänä sängynpohjalla, enkä kirjoittamassa tätä juttua Blogitaivaalle.

Rukouselämä ei ole erillistä toimintaa suhteessa muuhun elämään vaan se on lähtökohta kaikelle ja sen keskiössä on usko Jumalaan ja hänen tahtoonsa. Meidän ei tule sijoittaa munia moneen koriin vaan yhteen koriin eli meidän ei tule hajottaa elämäämme palasiin, joista usko on vain yksi osa vaan meidän tulee satsata kaikki Jumalan varaan ja luottaa että Hän toimii. Hän toimii vaikka uskomme olisi heikkoa ja vaelluksemme omasta mielestämme kelvotonta ja hataraa. Oikeastaan vasta silloin Jumala pääseekin osoittamaan voimansa, kun me sitä vähiten odotamme.