Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tapahtukoon sinun tahtosi…Sitten kun oma tahtoni on täytetty

4 kommenttia

Isä Meidän rukous  on meille tuttu ja turvallinen rukous, jopa niin tuttu että jätämme sen joskus pois koska olemme kyllästyneet siihen ja haluamme välillä jotain uutta ja ehkä raikkaampaakin sanailua ylätuvan isännän kanssa. Hartaushetkeen tykkäämme runoilla hienoja puhutteleviaajatuskokonaisuuksia ja jopa ihan oikeaa lyriikka joka ylentää kuulijan mieltä.

Mutta Jeesuksen opettamana tuossa rukouksessa on sisällä hurjan paljon enemmän kuin pelkissä pyynnöissä ja kehoituksissa. Sen läpi paistaa Jumalan asenne ihmistä kohtaan. Oma ristintieni on ollut vaihteleva ja hengellinen lapsuuteni pitkä, liekö vielä edes murrosiässä. Sen alkutaivalta leimasi pitkään ajatus, -Tapahtukoon sinun tahtosi, mutta ei ihan vielä sillä en tiedä vielä mitä itsekään tahdon. Minun on selvittävä tästä elämästä ensin.

Omat suunnitelmat ja tahto usein estää tutkimasta mikä on Jumalan tahto elämässämme. Pelko siitä, että oma elämä suistuu raiteeltaan on monen Jumalaan uskovan mielessä kun aletaan puhua hieman vakavemmalla sävyllä Jumalan tahdosta.

Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme, kuulostaakin jo sitten paremmalta monen korvissa. Mutta jos katsot ympärillesi, eikö mielessäsi herää kysymyksiä. Emme elä puutteessa, päinvastoin. Koko läntinen maailma elää itse asiassa yltäkylläisyydessä jollaista ei ole nähty koko maailman historian aikana. Mutta kun käännämme katseemme etelään ja itään tajuamme, että muu maailma näkee nälkää ja elää köyhyys rajan alapuolella. Länsi on tahtonut jotain kovasti itselleen mutta siihen tahtomiseen ei sovi näky Intian slummeista.

Kun Johannes Kastaja kuoli, Jeesus tahtoi vetäytyä yksinäisyyteen, mutta ihmisillä oli nälkä. Tapahtui yksi Raamatun ruokkimisihmeistä. Jeesus olisi varmasti voinut mennä ja jättää ihmiset, tuskin he olisivat nälkään kuolleet yhdessä päivässä. Jeesus olisi voinut surra rauhassa Johannesta. Johanneksen kuolemassa ja Jeesuksen ruokkimisihmeessä törmää kaksi todellisuutta. Saatanan hallitsema maailma ja Jumalan valtakunnan todellisuus. Vaikka Jeesus suree, hänen tulee sääli ihmisiä. Hän jää  ja osoittaa, että Jumalan valtakunta on jotain sellaista johon voi luottaa, koska Jumala rakastaa Ihmistä. Sellainen Jeesus on, toisin kuin se sivistynyt mutta julma maailma, joka tappoi Johanneksen.  Herodeksen vaimo tahtoi Johanneksen pään.

Jokapäiväinen leipä kuuluu jokaiselle ihmiselle. Sitä anoessamme olemme jo etsimässä Jumalan tahtoa elämäämme. Silmiemme tulisi avautua siihen, että ollessamme sisällä Jumalan valtakunnassa ja etsiessämme Jumalan tahtoa, Kristus meissä tahtoo sääliä ja ruokkia ihmisiä.  Jumala tahtoo niin.  Emme lähde suremaan maailman kurjuutta, vaan alamme töihin sen eteen, että kurjuus vähenisi. Jeesuksen urakka oli hurja, jotkut arvelevat jopa 12 000 hengen olleen paikalla  koska tuohon aikaan ilmoitettiin vain miesten määrä ei naisten ja lasten. Kun hän oli ensin parantanut sairaat alkoi ruokkiminen vaatimattomalla viiden leivän ja kahden kalan eväspaketilla.

Tämä on meille mallina siitä, että mikään ei ole mahdotonta silloin kun Jumala toimii tahtonsa mukaan. Se tahto menee oman tahtomme yli mutta on toteutuessaan siunaukseksi kaikille, antajile ja saajille. DSCN2683

Isä Meidän rukous on resepti yltäkylläiseen elämään ja sitä lukiessa kannattaa olla valmiina sillä Jumala kuulee rukouksemme. Mutta Jumala vie meitä omia teitään eteenpäin, katsoen kaikkien lastensa hyvää.

Advertisements

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

4 thoughts on “Tapahtukoon sinun tahtosi…Sitten kun oma tahtoni on täytetty

  1. Tuon kanssa oon itsekin käynyt ”jaakopinpainia” viimeisen vuoden. Isän tahto vai omat suunnitelmat sekä luotanko tosiaan Taivaan Isään. Tullut katsottua välillä suoraan rumaan totuuteen, että kumarsinkin omaa suunnitelmaa ja palvoin sitä, enkä Jumalaa. Mutta jos kerta Taivaan Isä rakastaa meitä täydellisesti ja tahtoo meille vain hyvää, niin eikö silloin Hänen suunnitelmansa ole verrattomasti parempi? Oma luottamukseni Isään on alkanut enemmän ja enemmän pohjautua ajatukseen, että Hän tietää asiat paremmin kuin minä (vrt. muurahaisen ja jättiläisen näkökulmaa) Itse luulen tietäväni asioita, mutta tullut tulokseen, että tiedän faktan murun ja loppu on mun mielikuvitusta. Siunattua viikonloppua!

    Tykkää

  2. Luther on sitä mieltä, että ”Jumalan tahto joka tapauksessa tapahtuu, mutta tässä rukouksessa pyydämme, että e tapahtuisi myös meidän kohdallamme”. Elämän kuluessa huomaa eroa itsessään. Nuorena oli kova halu toteuttaa omaa tahtoansa. Oli jotenkin voimansa tunnossa. Vanhempana on enemmän riippuvainen Jumalan tahdon toteuttamisesta. Johtuu ainakin omalla kohdalla siitä, että oman tahdon noudattamainen on usein johtanut umpikujaan ja suuriin suruihin. Kun Jumalan tahto saa tapahtua, siitä seuraa vain hyvää!

    Tykkää

  3. Aamen!

    Tykkää

  4. Olin itse nuorena hyvin mustavalkoinen mutta pidin omaa reviiriä johon en edes Jumalaa päästänyt. Nyt asetelma on heittänyt jotakuinkin häränpyllyä.

    Mut viikonloppuja kaikille! Käyn tässä välillä katsomassa onko kalakukkojen kaupungissa elämää?

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s