Sä kuljet seurassa Jeesuksen, sen kertoo katseesi riemuinen, sen kertoo laulusi helkkyvä myös murheen kyynelten keskellä.

Ei tunne rauhaasi maailma, ei huomaa tielläsi kukkia, se aallon leikkeihin kiintyen ei tiedä helmistä syvyyden

Vaan helmen sait sinä kauneimman, se aarre on veri karitsan. Hän kuoli puolesta syntisten, nyt kuljet vaatteissa autuuden.

Jo täällä riemusi Jeesus on, maan päällä, laaksossa ahdingon. Kun matka vaikea uuvuttaa, hän armonlähteenä virvoittaa.

Se lähde auki on kaikille, vaan monet kulkevat ohitse. Ei maista korskea maailma sen voimaa, rauhaa riemua.

Vaan kylmä, synkeä erämaa tuon virran partailla virkoaa, se valkoliljoiksi puhjeten jo loistaa riemua autuuden.

Ja virtain varsilla kulkijat näin toinen toistansa auttavat: Oi nosta pääsi ja kultaisiin taas katso taivasten kunnaisiin!

Siis riennä, ystävä, riemuiten ja kasva armossa Jeesuksen. Saat kerran porteissa Siionin hääriemuun  astua sinäkin.

 

Nämä ovat virren 319 sanat. Eivätkö olekin puhuttelevat. On niin paljon kauniita virsiä ja hengellisiä lauluja jotka oikaisevat ryhdin ja auttavat sisäiseen iloon ja valoon. On kuin valo alkaisi loistaa ja voimat uudistuisivat. Kuin olisi ”kaukana kavala maailma”. Kuinka toisenlainen onkaan se oikea ja todellinen kotimaa johon saamme olla matkalla, ja mikä parasta Jeesus on siellä vastaanottamassa ja me saamme tehdä matkaa sinne yhdessä kaikkien niiden rakkaitten kanssa jotka Hänen omansa ovat.

”Ja virtain varsilla kulkijat näin toinen toistansa auttavat: Oi nosta pääsi ja kultaisiin taas katso taivasten kunnaisiin! Siis riennä, ystävä, riemuiten ja kasva armossa Jeesuksen”.

Ei elämä täällä kovin pitkä ole ja ahdistuksetkin ovat vain hetkellisiä, vaikka ei siltä tuntuisi eikä näyttäisi, mutta ovat ne iankaikkisuuden rinnalla. Ystävät rakkaat kiitos teille, matkakumppanit, seurasta tähän asti. Jatketaan samalla Tiellä niin kauan kuin Herra meille eloa antaa.