En ole filosofi, tavallinen open planttu vaan. Open yksi etuoikeuksista on talviloma. Viikko joka katkaisee työputken maaliskuun alussa sopivasti. Tänään vein keskimmäisen pojan Vuokattiin kolmeksi tunniksi ja lähdin itse kiertämään kolmekympin hiihtolenkin vaarojen ympäri. Eilen hiihdin jo 18 kilometriä pitkän, hieman rankemman Vuokatin vaarat ylittävän lenkin joten tämänpäiväinen lenkki oli hieman yltiöpäinen retki. Ja reissu oli rankka vaikka yritin pitää matkavauhdin alhaisena. Ruuti alkoi loppua 20 kilsan jälkeen ja suksi lipsui ylämäissä. Pakkanenkin alkoi nipistellä viiman kanssa naamaa. Tiesin että mummolassa odotti uintiavannon sahaaminen jääsahalla kahden tunnin hiihtolenkin päälle ja yritin  säästellä voimiani. Jäänsahausurakka metrisen jään läpi ei ole pikku juttu…

Nyt kun kirjoittelen tässä  tuntuu että kädet painavat tonnin ja raukeus valtaa kehon. Tulin juuri saunasta ja kävin avannossa 5-6 kertaa. Viimeisen uintikerran rituaaleihin kuuluu avannon peittäminen ja lumen luominen kannen päälle jotta avanto ei jäädy. On merkillistä että 17 asteen pakkasessa  uinnin jälkeen, iho märkänä ei ole mikään ongelma työskennellä pakkasessa 15 minuuttia pelkissä uikkareissa ja märissä sukissa. Iholla oleva kosteus suojaa kylmältä ja hyvä olo ja mieli hoitaa loput.

Samalla kun touhusin ulkona, katselin tähtikirkasta taivasta ja linnunrataa. Mitkään kaupungin valot eivät sotkeneet näkyä. Koin ahaa elämyksen, Minä olen minä, Jumala on ihmeellinen kun on luonut minut. Minä olen olemassa samalla tavalla kuin nuo tähdet taivaalla. Olen osa huikeaa maailmankaikkeutta  joka on paljon enemmän kuin voimme käsittää. Me ihmiset olemme pieni mutta tärkeä osa hurjan suurta luomakuntaa. Olemme yksilöitä, kuin pieniä universumeita ja samalla Luojamme kuvia. Humanismi joka pohtii Ihmisen olemassa olon ongelmaa tällä pallolla tuntui tuossa hetkessä lasten hiekkalaatikko leikiltä. 

Nyt lojun aika väsyneenä mutta onnellisena anoppilan vintillä. Mieleni on täynnä ylistystä, minä, pieni ihminen olen osa jotain hurjan suurta!