Onko väärin kehoittaa tarttumaan kuokan varteen?
Eksytystystä huutaa työmiestä elopellolle?
Saako Jumalan lasta ahdistaa Sanalla, joka tulee kohti?
Kuuletko kutsun ja haistatko sateen.
Näetkö tulen kajon taivaanrannassa?
Tämä Sukupolvi tarvitsee niittomiehensä, muuten jää sato korjaamatta!
Miten se on, mikä on sallittua ja mikä ei?Jeesus ei tainnut juuri kysellä moista. Hän kulki ihmisten keskellä eikä kysellyt neuvostoilta ja papeilta saako parantaa. Hän ei kuunnellut julkista mielipidettä siitä, mitä ja missä saa puhua. Hänen auktoriteettinsa oli ylitti meidän ihmisten omat ja hän teki mitä Isä tahtoi.
Eilinen uutinen koski esikoislestadiolaisten laumaa. Piispallinen huolenpito esti heitä pitämästä kahta omaa messuaan vuodessa.En varmasti tiedä kaikkia taustoja mutta silti ihmettelen. Lauma ajettiin ulkosalle ja saapa nähdä mistä löytyy katto päänpäälle jotta se pääsee ruokailemaan. Nyt tuntuu siltä että kaikki kirkon ulospäin tuleva viestintä hengelliseen toimintaan sitoutuneille on negatiivista, siitä puuttuu hyvän paimenen ääni. Minkä kuvan se antaa maailmaan?
On varmaa että tuo ääni tulee kuulumaan aina mutta mistä suunnasta, se jää nähtäväksi. Mutta meidän on keskityttävä itse jatkamaan työtä Jumalan valtakunnan eteenpäin viemiseksi. Jumala on hyvä ja tahtoo nostaa ihmisen pois siitä kurimuksesta joka maailmassa on.
Siihen on lääke: Rukoile ja tee työtä, Jumalanvaltakunnan työtä.
Luo verkostoja, tutki mitä Jumala tahtoo sinun tekevän. Käytä taitojasi ja tarjoa niitä seurakuntaan. Pidä pyhäkoulua tai kerhoa. Aloita rukous tai raamattupiiri. Mene tekstinlukijaksi messuun. Iloitse Kristuksessa ja anna sen näkyä kasvoiltasi koska sinä olet Pelastettu ja Maailmankaikkeuden Herra on sinun puolellasi. Jos sinua pilkataan ole ylpeä siitä, sillä pilkka ei osu sinuun vaan Herraasi joka tuli maailmaan juuri siksi. Ottamaan kaiken pahan pois sinun päältäsi. Se koituu siunaukseksi sinulle ja läheisillesi!
Jeesus elää!
21/03/2013 20:02
Päivän Sana 21. maaliskuuta 2013
Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.
1. Joh. 3:18 KR33/38
Sellaista tiettyä surumielisyyttä olen tuntenut, koska minusta tuntuu,että lähetystyön alasajopyrkimysten jälkeen on siirrytty ajamaan alas esirukousta. Tiedän uskossani,sisimmässäni,että Jeesus on voittanut maailman ja siksi siis nämäkin lähetystä ja rukousta nonsoleeraavat ajatukset ja liikkeet on jo voitettu, mutta suru onkin siinä,että joku voi niin väärinkäsittää Jumalan,että kuvittelee ihmisen olevan sen joka lähetystyössä tai rukouksessa vaikuttaa, eikä ymmärrä, että Jumalan Sana siinä tekee tehtävänsä.
TykkääTykkää
21/03/2013 21:43
Ihminen tahtoo kutistaa Jumalan sopivan kokoiseksi että voisi määritellä itselleen sopivaksi sen mitä itse tarvitsee. Näin jopa rukouksen tasolla ihminen ikäänkuin ohjaa sitä mitä Jumalan pitäisi tehdä. ei ymmäretä että Jumala toimii omalla tavallaan koska hän näkee koko kuvan ja on suurempi kuin ihminen voi ymmärtää.
TykkääTykkää