Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Guru

3 kommenttia

noten kuvat 664Ilta oli ollut Pyhää Henkeä täynnä ja ihmiset olivat ylistäneet Jumalaa laulaen ja käsiään kohottaen. Esirukousjonot olivat olleet pitkiä ja moni tuntui saaneen avun. Illan lopuksi oli eräs seurakuntalainen tullut kiittämään hyvästä puheesta ja opetuksesta. Aivan kuin ilta olisi ollut juuri häntä varten

Palasin kotiin väsyneenä ja ristiriitaisin tuntein. Tunsin iloa siitä että olin onnistunut koskettamaan taas ihmisten syvimpiä tuntoja ja johdattanut heidä Taivaallisen Isän kasvojen eteen ja Pyhä Henki oli laskeutunut ihmisten ylle sanojeni mukana.

Ihmiset tulivat kaukaa kuullakseen viisaita sanojani, Minusta oli tullut Guru, voideltu viisas mies.

Mutta miksi minä en tuntenut mitään Miksi Pyhä henki ei koskettanut minua vaikka olin juuri Ylistänyt Jumalaa ja julistanut Jeesuksen pelastavan syntiset. Miksi taivas on hiljaa vaikka suorastaan huusin Pyhää Henkeä tulemaan ihmisten ylle parantamaan heidät. Miksi minä en parane? Miksi pahat ajatukseni palaavat yhä uudelleen vaikka olen tehnyt parannuksen. Karistan kiusalliset ajatukset yltäni ja ajan kotiin nukkumaan.

Luen iltarukoukseni yksin ja painan pääni levottomana tyynyyn. Unessa ihmiset kulkevat ohitseni kiittäen minua koskettavista sanoista ja minä kirjoitan yhä suurempia sanoja paperille seuraavaa kokousta varten.  Unessa naulaan itseni ristille jotta voisin pelastaa kaikki mutta  hukunkin omiin sanoihini jotka tulvivat kaikkialta ylleni. Herään omaan huutoni hikisenä enkä saa enää unta. Rukoilen hätääni Jumalalle ja käsitän mitä minulle on tapahtunut. Minusta on tullut Guru, yksinäinen savuava puu jonka oma liekki on enää kituva hiillos. Olen jalustalla joka erottaa minut yhteydestä muihin.

Tämä kertomus voisi olla totta, ehkä jossain tälläkin hetkellä huokaa joku guru hiljaisuutta ja tyhjyyttä kun ihmiset ovat poistuneet koteihinsa. Jumalan valtakunnassa ei ole Guruja tai suuria johtajia vaan palvelijoita jotka yhdessä toisten kanssa tekevät matkaa opettaen ja rukoillen. Jumala nostaa seurakunnastaan ihmisiä joiden kautta hän hoitaa ja puhuu ihmisille. Kyllä hän gurujakin käyttää mutta heillekin hän haluaa sanoa että tule alas pylvääsi nokasta ja mene muiden joukkoon. Hän kehoittaa guruja etsimään ihmisiä rinnalleen. Rukoile yhdessä heidän  kanssaan ja kuuntele mitä Jumalalla on asiaa.

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

3 thoughts on “Guru

  1. Tapio, loistava ja kerrassaan mykistävä kirjoitus!

    Tykkää

  2. Tämä tarina ON totta monen voimallisen julistajan kohdalla eri seurakunnissa. Itse olen sanankuulija. Tiedän jonkun tapauksen missä liekki on kokonaan sammunut.

    Tykkää

  3. Armolahjat ovat meillä erilaiset. On olemassa ”guruja”, eli toiset voivat palvella ”enemmän” kuin toiset. Ruumiissa ei ole kuitenkaan eripuraisuutta, ei ole toinen parempi kuin toinen. Yhdessä me muodostamme Kristuksen ruumiin. Ef 2:20-22; 3:11-13,16 ”yhteen liittyneinä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa ja rakentuu rakkaudessa sen voiman mukaan, joka kullakin ruumiinosalla on”. Gurun on oltava nöyrä ja toisten kanssa yhdessä. Rukoillen ja työtä tehden.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.