Se oli tavallista mukavampi työpäivä. Olin oppilaiden kanssa vääntänyt laskuja jakokulmaan ja parantanut maailmaa pohtimalla ekologiaa ja ihmisen vaikutusta ekosysteemin. Kouluruokakin oli ollut ihan passelia. Hernekeitto ja räiskäleet takasivat sen että kaikilla oli hyvä mieli. Liekö mainosmies saanut ideansa juuri tällaisesta päivästä. Vielä kun maaliskuinen auringonpaiste antoi ensimmäisiä viitteitä tulevasta keväästä niin idylli oli valmis. Mietiskelin ajaessani miten pitkään jaksaisin tänään hiihtää. Elin keskellä elämäntaparemonttia, Painoni oli pudonnut parisssa kuukaudessa 7 kiloa ja päivittäiset lenkit venyivät usein pitkiksi vaeluksiksi. Sää houkutti taas ladulle ja jäälle hiitämään.   Autoradio vaikeni hetkeksi…

Sitten se iski. Ajatus, mielikuva, kiusallinen muisto menneisyydestä. Pieni hiljainen ääni, joka ei jättänyt rauhaan. Se ääni, jonka olin itsesäälissäni, kiireeseen vedoten ja arkeeni upottaen, vaimentanut. Hiljainen auto täyttyi sanomattomista sanoista jotka olin työntänyt pois elämästäni. Ääni häiritsi uskonrauhaani, johon olin tuudittautunut. Siihen rauhaan olin hukuttanut koko maailman. Siinä maailmassa kaikki saivat pelastuksensa kaikilta jumaliltaan tasapuolisesti. Olin päässyt vihdoin olotilaan, jossa olin niin kuin kuin kaikki muutkin.

Ääni kysyi: -Miksi et enää seuraa minua? Muistatko sen rauhan, jonka annoin sinulle kauan sitten? Etkö huomaa miten sielusi hyrisee, kun uskonnon tunneilla puhut lapsille minusta. Silloin minä olen totta sinulle. Enkö ole sitä tässä, juuri nyt?

Maaliskuinen maisema sumentui silmissäni ja Radio Novan musiikki katosi jonnekkin taustalle. Makea mansikkahillon maku suussa vaihtui suolaisiin kyyneliin.

Tuon iltapäivän jälkeen mikään ei ole ollut entisellään. Kahdeksan vuotta sitten alkoi prosessi, jossa Jumala otti ohjat käsiinsä. Kun Jeesus häiritsee uskonrauhaa ja kutsuu seuraamaan, muut uskomukset ja harhakuvitelmat, ihmisen omat rakennelmat  hajoavat.

http://www.youtube.com/watch?v=2NcV9lEwYFM