Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

10 kommenttia

Ellei olisi pimeitä öitä, eivät tähdet näkyisi. Ellei yksinäisyyttä, eivät ystävät olisi niin tärkeitä. Ellei olisi ollut ”vankina”, ei vapauskaan tuntuisi niin suurenmoiselta, ellei surua, ei ilokaan olisi niin ylenpalttista. Yksinkertaisia totuuksia, mutta kärsimyksilläkin on tarkoituksensa. Hyljätyksi tulemisellakin on. Vaan silloin, kun on tuon kipeän vaiheen aika, kaikki minkä tässä edellä kirjoitin on pinnallista, satuttavaa ja loukkaavaa, kunnes! On koulua käyty, on koeteltu, on anteeksiannettu ja saatu. Kun korvakuulolta kuuleminen on lakannut ja nähty Hänet, joka on viimeisenä seisova multien päällä. Eikä kuitenkaan koskaan elämästä täällä, lopu itku eikä erilaisten kipujen tuoma tuska. Niiden kanssa vaan oppii jotenkin elämään.

Lohduttaja tulee tuomaan sanomansa:” Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.  – Sillä minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle. – Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niin kuin pilven ja sinun syntisi niin kuin sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut. Iloitkaa, te taivaat, sillä Herra sen tekee, riemuitkaa, te maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, ynnä metsä ja kaikki sen puut, sillä Herra armahtaa Jaakobin, kirkastaa itsensä Israelissa.

Minä, oikeasti, asun sellaisessa paikassa korkealla mäellä, jonka toisella puolella, kallioon louhittuna on kehä kolmonen ja alapuolellani noin ehkä 500 metrin päässä kiemurtelee Kuninkaan Tie. Joidenkin kilometrien päässä on ikivanha kestikievari jossa on edelleen kahvila. Minua ympäröi historiallinen miljöö. Kivikirkkokin yli 500 vuotta vanha. Minä rakastan tätä maisemaa ja asuinpaikkaa. Tämäkin on aina inspiroinut minua, näen ikivanhoja unia tässä maisemassa – kuvia.

Ajattelen, tätä tekstiä kirjoittaessani, meitä oikean Kuninkaan Tien kulkijoita, sekä matkaajina että kestikievareina. Ajattelen että olemme toinen toisillemme levähdys ja pysähdyspaikkoja matkallamme kohti päämäärää.  Kestikievarit olivat tämän maallisen Kuninkaan Tien varrella pitkienkin matkojen päässä toisistaan, joku oli tien alkupäässä, joku keskivaiheilla ja jotkut jo lähempänä matkansa päätä, mutta kaikki he tarvitsivat matkallaan pysähtymistä. Kuka pidemmän aikaa kuka lyhemmän. Toisilla oli enemmän evästä mukana kuin toisilla ja ehkä paremmat matkavaunutkin. Jos ja kun matkustettiin Helsingistä tai Porvoosta Turkuun kaikilla oli kuitenkin yhtä pitkä matka. Kestikievareita tarvittiin.

Matka meillä kaikilla on erilainen. Tarpeet kuitenkin osittain samat. Kaipaamme matkakumppanuutta, kaipaamme keidashetkiä kaltaistemme matkaajien kanssa. Haluamme rakentua yhteisestä uskostamme, päämäärästämme ja Hengen yhteydestä. Tarvitsemme tunnetta ”omia ollaan”. Kaipaamme vahvistusta vaelluksemme aikana, ravitsevaa leipää ja vettä joka sammuttaa janon ja virkistää. Tähän kaikkeen me tarvitsemme toisiamme. Kohtaamisia voi olla harvoinkin niin kuin joillakin olosuhteitten pakostakin on, mutta kun Henki on sama ystävän tapaaminen antaa voimia jatkaa pitkäksi aikaa.

Jesajan kirja on ihana, sieltä riittää ammennettavaa kaikkiin matkan vaiheisiin, rasitteisiin ja iloihin(kin). Sanotaan ettei pitäisi poimia yksittäisiä kohtia Raamatusta, vaan lukea kokonaisuuksia, ja minustakin se on hyvä ohje ja viisasta noudattaa, mutta nyt juuri haluan poimia muutamia ikikukkia tämän Kuninkaan Tieni varrelta.
Jesaja 45 (Rk. 38) jae 2: Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat. 3. Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä Israelin Jumala….5. Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään Jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne. 6. jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen Herra, eikä toista ole.

Emme välttämättä tiedä missä kohtaa juuri nyt joku on, tai itse olemme. Emme olemmeko oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja onko meillä antaa evästä hänelle joka sitä kaikkein kipeimmin tarvitsee, mutta Jumala suokoon että kulkisimme johdatuksessa ja voisimme antaa sen lasillisen vettä johon janoinen matkaaja ilman ojentamaamme juomaa muuten nääntyisi. Monet lähtevät kaukomaille kutsunsa pakottamina, auttamaan kärsiviä joita Jumala rakastaa, toiset jäävät omille paikoilleen, mutta voivat silti saada toimia yhtä lailla raviten kanssamatkaaja, vaikka ei sitä itse tietäisikään, eikä saisi koskaan tietääkään tämän maanpäällisen vaelluksensa aikana. Ei ole väliksikään, riittää kun Jumala tietää, kyllä Hän vahvistaa jokaista, sitäkin joka ei mitään tunne olevansa tai tekevänsä. Rakkaus ja sydämen asenne ratkaisevat. Kiitos Jumalalle Hänen armostaan ja lahjoistaan joista riittää kaikille henkilöön katsomatta.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesus Kristus ja Kaikkivaltias Jumala, Isä jota saamme kutsua omaksemme nyt ja aina.
Runsaasti asukoon maassamme rauha tulevanakin vuonna ja levätköön Jumalan siunaus runsaana kansamme yllä vuonna 2014.

Mainokset

10 thoughts on “

  1. Otsikko hävisi matkalla! En tiedä miksi mutta sen piti olla KESTIKIEVAREITA KUNINKAAN TIEN VARRELLA. Jos joku osaa sen laittaa niin please! Apua.

    Tykkää

  2. Hyvä vertaus Kuninkaantiehen, etenkin niille, jotka tietävät tien. Itsekin asuin sen varrella Kotkassa ja Pyhtäällä. Kärsimystä oppii ehkä hieman paremmin sietämään, kun on sitä paljon kohdannut, ja myös tullut autetuksi. Ihme kyllä, mutta vapautua voi täydellisesti. Jesajan kohdasta on upeasti tulkittu laulu: Soile Mattila ja perheorkesteri. Laulu alkoi soida mielessäni lukiessani blogiasi.

    Tykkää

  3. Kuninkaantie todellakin yhteen kirjoitettuna. Kuitenkin jos puhun Jeesuksesta Tienä voisiko sen kirjoittaa noin erikseenkin? 😉
    Harmi kun koneeni ei suostu jostain syystä (enää) antamaan yhteyttä tänne suoraan ja sitten tulee noita ongelmia, kuten otsikon pois jäänti ja huomasin tuolla vielä yhden epäselvän lauseenkin, mutta se taas johtui siitä että tytär sattui tulemaan kesken kaiken luokseni ja tuli ajatuskatko.
    Ehkä ajatus sanoman sisällöstä kuitenkin selviää?

    Minusta sanot tuossa tärkeän asian: ”Ihme kyllä vapautua voi täydellisesti”. Jos on kyse esim. anteeksiantamisesta, laajasti ymmärrettynä, niin se jos mikä vapauttaa. Olen itse kokenut kuinka anteeksiantaminen vapauttaa ja taakat kirpoavat, vaikka ei anteeksi pyydettäisikään. Kun Herran Henki saa vaikuttaa tahtomista ja tekemistä, vapauden tunne on koko olemuksessa, eikä entisiin tarvitse palata.

    Juuri nyt olen lukemassa Jooel profeettaa 2: 18-27 ja 3:1-5 neljäsluku on vielä lukematta tällä erää, mutta ihanaa tekstiä on 🙂 Minusta tässä ihanasti mainitaan myös kedon eläimistä muutamaankin kertaan, minä kun rakastan luontoa kaikkineen, myös eläimineen. Kyllä Raamattu on ihana.

    Tykkää

  4. Lähde Jumalan pulppuaa…kiitos Tuulikki tästäkin tekstistä.
    Aiemmin kirjoitit sunaamilaisesta naisesta ja profeetta Elisasta ja luin tekstit tänään Raamatusta.
    Tuolla naisella oli varmaankin armolahjana vieraanvaraisuus, jolla hän palveli profeettaa. Hän oli kestikievari ja Jumala häntä siunasi.
    Paavalin kirjeissä muistetaan kiittää avusta, vieraanvaraisuudesta, rohkaisusta, esirukouksista. Ne antavat mahtavan mallin meille siitä, mitä on pitää Jumalan pyhien ja Jumalan hullujen 😉 tarpeet ominaan.
    Kiitos,että yhteydellisyydestä näin kirjoitat. Loppurukoukseesi yhtyen.

    Tykkää

    • Virpi. ”Lähde Jumalan pulppuaapi, virta Herran täynnä on. ..Kuivan erämaan saa se kukkimaan, minne saapuu matkallaan..” Eikö se jotenkin näin mene?

      Minua ei nyt oikein jätä tämä Tie teema rauhaan 😉 tekisi mieli sitä jatkaakin, mutta palasin tähän tekstiisi siksi, kun kirjoitat tuosta Paavalin toiveesta/kehotuksesta pitää pyhien tarpeet ominamme. Näinhän sen tulisi olla, pyhien tarpeet vähintään yhtä tärkeät kuin muittenkin.? –
      Jotenkin ajattelen että voisiko olla vieläkin tärkeämmät.?
      On ollut aikoja ja voi vieläkin tulla että olemme toistemme varassa.

      Jumala kyllä pitää omistaan huolen, mutta elleivät omat jaa keskenään sitä mitä heillä/meillä on, niin aikalailla mahdottomaksi voisi käydä mahdollisten vainojen aikoina ellemme, todellakin, pitäisi pyhien tarpeita ominamme.
      Näinhän oli paljolti alkuseurakunnassakin. Tästäkin voisi kirjoittaa, tämän tärkeyden muistamisesta?

      Tykkää

  5. Virpi:) niin näyttää nyt pulppuavan. Eilen oli ystävä seurakunnastamme luonani ja puhuimme kiittämisestä ja Jumalan ylistämisestä (mm.) sanoin hänelle että itse olen kokenut että mitä enemmän kiittää sitä enemmän kiitättää ja sama ylistyksen kanssa.

    Eikö ollutkin ihana kertomus tuosta naisesta. Kertomuksesta oikein hehkui sellainen sydämen hyvyys ja hyvä tahto joka tuossa palvelualttiissa naisessa oli, onneksi hänellä oli varojakin! Vaikka eikös Raamatussa sanota niinkin että hyvä antaa vähästäänkin paha ei paljostaankaan 😉 ? Olisko sanalaskuissa, vai muistanko väärin? Tässä tapauksessa nyt ei näin ollut.

    Äidinäitini sisar oli oikeasti sellainen ”Jumalan hullu” ettei hän koskaan ujostellut puhua Jumalastaan aina ja kaikkialla. Hänellä ei ollut perillisiäkään joten hän testamenttasi omaisuutensa paikalliselle seurakunnalleen. Sehän ei ollut hulluutta, osoitti vaan sitä kiitollisuutta jota hän aina iloiten kertoi Jumalan lapsena saavansa. Kysyi minultakin kun olin ehkä 8 v. ”Onko Tuulikki Jumalan lapsi”? Minua ujostutti en vastannut, mutta nyt tiedän olevani 🙂 edistystä(kö) ?

    Tykkää

  6. Hei Tuulikki,

    Kirjoituksesi on hieno! Ja asut ehkä lähellä: Kehäkolmonen ja Kuninkaantie on tässäkin lähellä. Asumme vuoden Kartanonkoskella, Pakkalassa. 😀

    Lämpimät kiitokset kirjoituksestasi!

    Tykkää

  7. Kiitos kiitoksista Sirkku. Kuninkaantie on pitkä, kuten kehätietkin 😉 asumme eri kaupungeissa. Pakkala taitaa olla entinen Backas Vantaalla? Olen minä siinäkin kaupungissa pienenä tyttönä asunut n. 4 vuoden ajan. Muutimme pois loppuvuodesta 1959 .

    Toivottavasti suomalainen tapa, äänekkäästi juhlia, vuodenvaihdetta ei häiritse kovin elämääsi? Toivotan joka tapauksessa hyvää ja siunauksista rikasta tulevaa vuotta 2014.
    Lämpimin terveisin 🙂 Tuulikki.

    Tykkää

    • Niin kai, kehätie on pitkä… Aattelin vain että ehkä asut tässä lähellä…. Joo, Backaksessa asutaan. Uudenvuoden juhlinta ei häiritse mua… siskon luona oltiin, musisoitiin, laulettiin. Oli hyvä.

      Tykkää

  8. Hei, Sirkku. Minulle tulee tunne että olet ehkä vähän näitä nuorempia kommentoijia täällä 😉 ? Sinulla onkin ollut hyvät juhlat, musisointia, laulamista jne. Aina se, pakosti kuunnellun, läpiyön jytämusiikin, voittaa.
    Hyvää jatkoa hyvin alkaneelle vuodellesi 🙂 !

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s