Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tuomitsemmeko Pyhän Hengen?

6 kommenttia

Luterilaisen kirkon sisällä yhdeksi kipupisteeksi on noussut Pyhän Hengen toiminta ja harhaopit. Heikki kuvaa omassa blogissaan asiaa hyvin ja koska oma vastaukseni venyi hieman, niin kirjoitin kommenttini blogin muotoon.

Itse asiassa kun olen seurannut keskustelua laajemmin, niin huomaan että ongelma ei ole vain luterilainen, vaan koko hengellistä kenttää vaivaa jonkinlainen puhdasoppisuuden ähky.  Keskustelua käydään sen kustannuksella, että huomio kääntyy pois Seurakunnan kehittämisestä ja evankeliumin kovasta ytimestä eli Jeesuksen sovitustyöstä. Hyvin nopeasti vedetää esiin punainen kortti, jossa on antikristuksen kuva.  On erittäin tärkeä muistaa, että ennen kuin tuomitsemme toista, ovat meidän omat kehitelmämme opeista aina vajaita ja siksi Jumala sitoikin kaiken Raamattuun ja sen ilmoitukseen.  Aina kun opetus päätyy tuon tiukan ytimen ympärille ja vetoaa Raamatun sanaan ollaan turvallisilla vesillä.

Ongelma on se että suurelle osalle luterilaiseen kirkkoon kuuluvista jo pelkkä kielilläpuhuminen on hirveää hörhöilyä. Se oli sitä myös itselleni pitkään. Ensimmäinen kokemukseni kielillä puhumisesta oli hämmentävä. Rinteen Riku oli vierailemassa koulullamme ja oppitunnin jälkeen  hän halusi rukoilla puolestani. Tuolloin  pelkkä rukous ehdotus oli minulle odottamaton juttu. Tuo vuosia sitten tapahtunut kohtaaminen oli omituinen, sillä Riku alkoi rukoilla tai höpöttää, niinkuin sen silloin koin aivan omituisella tavalla. Se kuulosti korviini lähinnä järjettömältä pulinalta. Se oli minulle asiasta mitään tietämättömälle, itseäni kuitenkin jollain tavalla kristittynä pitävälle luterilaiselle hämmentävä kokemus.  Ensimmäinen kosketukseni kielillä puhumiseen oli  siis lähinnä kielteinen koska en tiennyt siitä mitään.

Nykyään kielillä puhuminen alkaa olla hyväksytympää niiden keskuudessa, jotka ovat aktiivisesti mukana seurakunnissa ja osallistuvat erilaisiin rukous tilaisuuksiin, mutta ne jotka käyvät vain häissä ja hautajaisissa, ovat riippuvaisia julkisesta mielipiteestä ja ovat täysin tietämättömiä siitä mitä Raamattu opettaa armolahjoista. Eikä ihme, sillä Raamatun arvovalta on murenemassa  teologienkin keskuudessa. Se on monille pelkkä arvolauseiden kokoelma ja filosofinen arvoperusta. Se ei ole enää ilmoitus elävästä Jumalasta. Kun herättäjäjuhlien puhujakorokkeelta julistetaan, että uskomme kohde ei ole Raamattu vaan Jumala, niin viestin sisältö muuttuu matkalla kuulijan suusta, kuuntelijan korvaan, muotoon Raamattu ei ole totta. Silloin Raamatusta on tullut vain kokoelma ihmisen kokemuksia Jumalasta, ei Jumalan ilmoitusta itsestään. Kun sitten saman firman nuorisosihteeri Sana-lehdessä toteaa, ettei arjen keskellä olevilla ihmisillä ole aikaa sytytellä kynttilöitä kirkoissa vaan arjen vaatimukset vie kaiken ajan, alkaa kokonaisuus hahmottua siitä missä mennään. Usko ja uskonnollisuus sekoittuvat, koska Jumalan valtakunnan olemusta ei tunneta ja ymmärretä.  Mika Nuorvan ansioksi on kuitenkin todettava että hän nostaa kristittyjen kohtaamisen arjessa oikeaan arvoon sillä me kohtaamme Kristuksen toisissamme arjen keskellä ja se osoittaa taas sen että ydin on kohdillaan ja mahdollistaa keskinäisen ymmärryksen kaikkein tärkeimmästä eli armosta!

Länsimaissa Jeesuksen maailmankuvaa pidetään vanhanaikaisena eikä sovellu valistuksen lapsille. Jeesus ja Jumala kutistuvat taskuun sopivaksi kokonaisuudeksi, joka otetaan esille vain silloin kun on hankalaa. Jumalan tahdon etsiminen joka päivä ja hänen ylistämisensä ei kuulu tällaisen opetuksen mukaan tavallisen ihmisen arkeen. Suomeksi sanottuna epäuskosta on jostain syystä tullut se mitä julistetaan.

Lisäksi on tietysti hengeliset ryhmät, jotka vetävät rajan apostolisen ajan ja nykyajan välille vaikka sellaiselle ei löydy Raamatusta mitään perustetta. Heille on tärkeää säilyttää oma näkemyksensä esimerkiksi harhaoppisyytösten avulla, koska muuta tapaa ei ole. Postilloista peruskirjoista nouseva perinteinen oppi on kaikki kaikessa ja ihmisen luomat perinteet ja tavat ovat uskoa säilyttäviä rakenteita. Raamatussa ei kuitenkaan ole pistettä sille missä Pyhän Hengen toiminta ja armolahjat Hengen hedelmineen lakkasivat toimimasta ja siirryttiin pelkästään odottamaan Jeesusta. Jollain tasolla he ymmärtävät lähetyskentillä tapahtuvat ihmeet mutta ihmeet täällä Suomessa tuntuvat olevan ylivoimainen asia.

Rikkana rokassa ovat valitettavasti myös huijarit, jotka uskonnon varjolla paisuttavat kukkaroaan tai pyrkivät saamaan itselleen mainetta, kuitenkin moni on löytänyt Jeesuksen heidänkin kauttaan, sillä Pyhä Henki mahdollistaa uskon, ei toinen ihminen. Surkeaa on kuitenkin se, että osa näistä ns. evankelistoista sitovat ihmiset itseensä muodostaen suljettuja yhteisöjä, joiden ulkopuolella ei ole pelastusta ja joiden toimintaa ei saa arvostella. Toisaalta tämä auttaa kuitenkin arvioimaan toiminnan oikeallisuutta.

Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että ihmiset pelkäävät yhä luovuttaa elämänsä Jeesukselle Pyhässä Hengessä sillä Raamatun lupausten mukaan mikään ei ole entisensä sen jälkeen.
Tästä kaikesta on seurauksena se, että kontrasti tavallisen ihmisen ymmärtämyksen ja ja Jumalan valtakunnan sisältävän maailmankatsomuksen välillä on liian suuri. Valitettavasti moni uskova on enemmän kiinni länsimaisessa maailmankuvassa. Sama pätee moneen ns menestyspainotteiseen evankelistaan, joka painottaa rahan ja talouden merkitystä liikaa ja etsii itselleen mainetta.  Se sotkee kuvioita pahasti vaikka he olisivatkin rehellisiä. Tilanne voi johtua siitä, että seurakunnissa ei ole enää omia evankelistoja tai armolahjoja ei käytetä. Tilanteesta on tulossa globaalilla tasolla villi samalla tavalla kuin Korintissa aikoinaan. Nyt ei vain ole Paavalia laittamassa asioita järjestykseen. Paavali ei muuten kieltänyt  korintilaisia profetoimasta ja parantamasta, vaan laittoi asiat vain järjestykseen näiltä osin. Samalla tavalla hän nyt kehottaisi meitä edelleen puhumaan kielillä, profetoimaan ja parantamaan hyvässä järjestyksessä 😉

Itse pelkään sitä, että menetämme vapauden kun alamme painottaa jotain asiaa liikaa tai vastustamaan suoralta kädeltä asiota joita emme ymmärrä. Katseemme kääntyy ihmiseen Jeesuksen sijasta. Evankelikaalisuus muuttu lain alla elämiseksi ja karismaattisuus ihmeiden perässä juoksemiseksi. Kaiken pitäsi kuitenkin suuntautua toisen ihmisen hyväksi seurakunnasta käsin,  samalla evankeliumia julistaen, parantaen ja opettaen.noten kuvat 131

Olisikin hyvä, että jos luemme ja kuuntelemme toisiamme, yritäisimme löytää riveiltä ja rivien väleistä Jeesuksen ja ihmisen, eikä demoneita ja vääriä henkiä. Meillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin kytätä toisiamme.  Jumala kutsuu meitä töihin ja olemaan maailman valo Jeesuksessa Kristuksessa.

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

6 thoughts on “Tuomitsemmeko Pyhän Hengen?

  1. Tärkeä kirjoitus `puhdasoppisuuden ähkystä´! Kiitos, Tapio!

    Tykkää

  2. Tapio, sinä kirjoitat hyvässä ja rakentavassa hengessä.

    On varmaan hyvä kiittää niistä, joille Sanan kirjaimet ovat tärkeitä ja joille Pyhä Henki on antanut tehtäväksi pitää kiinni siitä ja hyvä on kiittää niistä, joissa Pyhä Henki, niin rikas ja moninainen toimii luovasti ja rohkeasti. Hyvä on kiittää kaikessa tilassa.Pyhä Henki on persoona ja elävä Hän, siksi moninaisuus on rikkaus ja meissä kaikissa, aina jollakin tapaa ihmisyytemme kahleessa vajaavaisesti profetoivissa Hän kuitenkin suostuu asumaan ja tekemään kauttamma:). Kiitos tästä tekstistä.

    Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai lankeemuksen aihetta. Room. 14:13.

    Tykkää

  3. Tuohon roomalaiskirjeeseen vielä viitaten oma aforismini:

    Kilvoitelkaa keskenänne Kristuksessa. Ei Kristuksesta – ikäänkuin haluaisitte omia Hänet vain itsellenne.

    Tykkää

  4. Aika nopeasti luin, mutta todellakin:” Meillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin kytätä toinen toisiamme”! Katse Häneen joka on kaiken pää ja yhdistävä tekijä uskoville; JEESUKSEEN!
    Kiitos Tapio tasoittavasta ja rakentavasta otteestasi tässä ”pyörryttävässä” sekamelskan ajassa. On vain yksi T,T ja E! Sitä kohti, yhdessä!

    Tykkää

  5. Tapio, poimin vielä yhden lauseesi tähän, jonka olin aikonut lisätä tuohon blogiini, mutta en saanut ikään kuin mahtumaan mihinkään väliin, ja unohdinkin. Minusta se on kuitenkin erittäin tärkeä:” Keskustelua käydään sen kustannuksella, että huomio kääntyy pois seurakunnan kehittämisestä ja evankeliumin kovasta ytimestä eli Jeesuksen sovitustyöstä.”
    Tämä oli yksi syy kirjoittaa mitä kirjoitin.
    Itse koen että jokaisen on tarpeen olla omalla paikallaan, omassa ympäristössään ja tehtävässään seurakunnassaan, jos Jumala on sen tehtävän antanut!

    Jumala rakastaa kaikkia luotujaan, ihmisiä kaikkialla, myös siinä omassa seurakunnassa. Ehkä emme voi ”toteuttaa itseämme” sillä tavalla kuin tahtoisimme, mutta voimme olla rukouksen hengessä, uskollisesti omalla paikallamme, ja siunata tilaisuutta miellytti se meitä tai ei. Jokaisella on oma lähetystehtävänsä – ja kenttänsä, tärkeintä on uskollisuus Jumalaa kohtaan.

    Vuosikymmeniä sitten olin ”omalla kentälläni” uupuneena ja aivan lopussa, silloin eräs Jumalan ihminen rohkaisi minua Gal.6: 9 ; ” Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy”! (Rk.-38) Herra on ollut uskollinen ja hyvä, vaikka kaikki ei olekaan käynyt niin kuin minä olisin tahtonut. Se on (mm.) opettanut mitä on sanoa Jumalalle ”Tapahtukoon sinun tahtosi”. Se on pitkä ja kova koulu, kyyneleinen, mutta täynnä Jumalan huolenpitoa, armoa, rakkautta ja ylimaallista voimaa.

    Kiitos tästäkin tekstistäsi jälleen Tapio!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s