Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Hyväksi luotu ihminen

26 kommenttia

kideheinä

 

Oliskohan tuo vallankumouksellinen ajatus kun koko elämänsä on kipuillut huonomuuden ja vajavaisuuden tunteen kanssa. Ja onhan tämä luterilainen usko hapatettu opilla ihmisen pahuudesta ja huonoudesta. Kurjuuden ja alatien kautta meidän on matkattava kohti taivasta jos nyt sitten sinnekkään kelvataan.

Kuinka moni meistä ajattelee tämän suuntaisesti uskosta ja omasta elämästään. Takerrumme kyllä armoon kuin lapsi tuttiin mutta kuitenkin odotamme loppua uskoen että ei meistä ole mihinkään. Minusta aika lohdutonta.

Seurakunnat pienenevät kuin pyy maailman lopun edellä. Pian meillä on edessä ajat, jolloin  pienetkin seurakunnat on yhdistetty isoiksi yksiköiksi ja yhä vähenevä työntekijä joukko  priorisoi töitään ja sitä missä kannattaa pitää tilaisuuksia. Vielä kun osa kirkkouskovista ajattelee, että kirkolliset ilmoitukset riittävät kutsuksi seurakunnan messuihin niin homma alkaa olla kätelty näiltä osin ellei jotain radikaalia ala tapahtua.

Mitä jos ihmiselle kerrottaisiin uskosta ja Jumalasta jotain muutakin kuin se, että olemme mahdottomia syntisäkkejä.

Aabrahamille Jumala lupasi että hänen kauttaan maailmaan syntyy kansa, jolla on siunaus ja joka on siunaukseksi. Siunaus merkitsee sitä kaikkea hyvää mitä Jumala ihmiselle tahtoo. Se sisältää johdatusta ja varjelusta sekä yltäkylläisyyttä.

Uskontotunnilla puhuimme lasten kanssa hautajaisista ja kuolemasta. Eräs lapsista kysyi minulta, että kun pääsemme taivaaseen niin näemmekö Jumalan ja miltä hän näyttää. Ennen kuin ehdin vastata eräs poika sanoi, että Jumala on valo, Hän on kirkas ja puhdas!

Jumala on puhdas ja oikeudenmukainen. Hän on äärettömän hyvä. Maailmaa luotuaan hän totesi kaiken hyväksi, myös ihmisen.

Ja nyt tulee se radikaali ajatus. Kun Jumala loi ihmisen hän loi jo silloin sinut ja minut. Jumalalla oli jo silloin suunnitelma, johon me kaikki kuulumme. Meidät luotiin hyvin eli me olemme hyviä. Me olemme Jumalan kuvia.

No tiedämme mitä tapahtui. Jumala luoma vapaa ihminen lankesi syntiin. Ihminen joutui matkalle oppimaan mitä elää erossa Luojasta ja elää omillaan.  Tässä vaiheessa on kysyttävä, että valitsiko ihminen tulla pahaksi syntiin lankeemuksessa ja kirosiko Jumala luomuksensa. Joskus kun kuuntelen uskovien murhetta omasta pahuudestaan ja kelpaamattomuudestaan syntyy kuva että ihminen on todella kirottu. Mutta mitä Jumala kirosi. Ei ihmistä, vaan maan, jossa ihminen joutui asumaan. Vaikka olemmekin perisynnin vaivaamia, pahuus saa valtaansa vain sen mitä me hänelle luovutamme. Toisinpäin käännettynä meidän on annettava kaikki Jumalalle!

Jumala tahtoo yhä että olemme hänen kansaansa. Hän haluaa että olemme maailmalle se siunaus, jonka hän lupasi Abrahamille. Jeesuksen voitto kuolemasta liitti kaikki häneen uskovat tuohon kansaan ja Jumala haluaa että jokainen asetetaan ennalleen juuri sellaiseksi luomukseksi kuin hän alussa tarkoitti.

Se ei poista sitä tosiasiaa, että olemme yhä perisynnin alaisia, ei päin vastoin tuo perisynti pakottaa meidät turvautumaan armoon joka päivä, mutta samalla kun vanha ihminen meissä väistyy, tulee tilalle uusi, Jumalan lapsen identiteetti.

Suomessa syrjäytyminen ja rikkinäisyys ovat se kuoleman kirous joka hävittää, ryöstää ja repii ihmisiä. Yksinäisyyttä on enemmän kuin koskaan. Yksinäisyys on sairaus joka ei katso lompakon paksuutta. Juurettomuus ja kylmyys ajaa ihmiset epätoivoiseen elämäntyyliin jossa pinnallisuus ja piittamattomuus suojaa ihmisiä paremmin kuin omien asioiden selvittäminen ja korjaaminen.  Rakkaus loistaa poissa olollaan.

Voisi kuvitella että tällaisessa ajassa Kristinuskolla olisi tilausta. Luulisi kirkon sloganin  vuosien takaa, ”Jumala on Rakkaus”, purreen ihmisiin ja vetäneen kirkot täyteen. 

Palataanpa alkuun. Jos Jumala olisi halunnut itselleen vain seuraa, niin eikö enkelien luominen olisi riittänyt tai olisihan tuota porisemista riittänyt Adaminkin kanssa.  Ei vaan Jumala loi ihmisen elämään yhdessä toisten ihmisten kanssa  ja palvelemaan toisiamme.  Jumalan kuvina meistä tulisi heijastua Jumalan hyvyys. Meistä tulisi levitä Jumalan siunaus ympäristöömme. Koko Luomakunnan oli tarkoitus myös ylistää ja palvoa Jumalaa. 

Pääsiäisen ja helluntain tapahtumat olivat vallankumous. Kun Jumalan hyvyys ja rakkaus oli tiivistynyt sanaan Armo, mahdollisti Pyhä Henki sen, että Jumalan luoma hyvä pääsisi esiin maailmassa. Helluntai mahdollisti sen,  että elämä voisi palata ihmiseen ja hän kykenisi tekemään hyvää sillä tavoin Jumala sitä haluaa. Jumalan valtakunta murtautui esiin!

Tämä rikkinäisen kirottun maan ihmiset huutavat Jumalan hyvyyttä osakseen ja siihen ei riitä kirkolliset ilmoitukset vaan siihen tarvitaan Jumalan luomia hyviä ihmisiä jotka toteuttavat Jumalan hyvää tahtoa. Näin Jumalan siunaus tihkuu rakkautena ja rakkauden tekoina  Jumalan lapsista läpi.

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

26 thoughts on “Hyväksi luotu ihminen

  1. Usko pois, sanoi ateisti! Usko pois, sanoi kristitty! Ero ei ole kuin ääntämyksessä, mutta merkitys muuttuu vallan: [usko pois] ja [uskoppois]. Hyvyys ja ihanteet, usko niiden mukana, eivät ole huudossa. Koska tietomme on lisääntynyt valtavasti, olemme alkaneet luulla itseämme viisaiksi. Paljon olemmekin saaneet tiedoillamme aikaan, sekä hyvää että pahaa. Sosiaaliset ongelmat ja ympäristökatastrofit osoittavat, kuinka helposti sekoamme omaan näppäryyteemme. Herkimmät ihmiset ovat oireilleet jo kauan, mutta vahvat sen kuin lisäävät vauhtia lyhytnäköisen voiton toivossaan. Kun katson ympärilleni, en keksi, mitä materiaalista meiltä puuttuisi. Jako tosin ei ole ihan kohtuullinen.

    Jossain aikaisemmassa kommentissa täällä esitin, että kyynisyys on ihanteellisuuden vastakohta. Sanonta, että pessimisti ei pety on jo liiankin tuttu. Jos kyynisiä ja pessimistisiä ajatuskulkuja vielä kutsutaan realismiksi, toivottomuuden siemen on kylvetty huolella. Ja onhan pessimisti kyynisyydessään oikeassa. Ei taatusti tule pettymystä, jos ei mihinkään rakentavaan edes ryhdy.

    Hyvän tekeminen edellyttää uskoa hyvään. Valtaosa hyvästä syntyy tavallisten ihmisten tavallisesta arjesta: työstä. Minä pidän tosin valitettavana sitä, että moni tekee työtä joka ei oikeasti rakenna, paranna, kasvata tai varjele. Moni työ on taloudellista hyväksikäyttöä, kaupankäyntiä tuuleen rakennetuilla toiveilla. Olemme ahneuksissamme rakentaneet äärimmilleen pingottuneen talouden, jossa muutaman prosentin heilahdus aiheuttaa hyväosaisten joukossa laitimmaisiksi työnnettyjen tipahtamisen kyydistä. Syrjään joutuvat ne, joiden kyvyt eivät enää riitä odotuksiin rakentuvaan talouteen osallistumiseen.

    Samanlaista lyhytjänteisyyttä harjoitamme kaikilla elämänaloilla. Ihmissuhteet, vapaa-aika, harrastukset opiskelu ja kaikki tuntuvat olevan jonkinlaisella tehokkuuskuurilla. Kiristämme omaa peukaloruuviamme haluamalla yhä isomman asunnon, hienomman auton, suuremman veneen ja tehokkaamman moottoripyörän. Haluaisimme myös lisää seksiä vissiin, vaikka jotkut tutkimukset väittävät, että sillä alalla on menossa yleinen laskusuhdanne. Nuoret eivät kuulemma enää halua sitoutua parisuhteeseen, koska parempaahan voi aina ilmestyä. Ehkä sama koskee myös entisiä nuoria – mihin ikäryhmään kukin itsensä haluaa sijoittaa.

    Uskon olemuksesta on olemassa monenlaisia näkemyksiä. Painotuksista riippuen sitä voidaan kutsua ainakin lahjaksi, valinnaksi, opiksi, arvoiksi ja elämäntavaksi. Yksi puoli siitä on kuitenkin ihanteellisuus. Se on sitä hyvän olemassaoloa, jota T A Laakso tuossa esittelee. Usko on siis optimismia. En pysty ottamaan kantaa siihen, onko hyvyys kussakin meissä oleva ominaisuus vai sittenkin jotakin, mitä armosta välitämme. Ehkä sillä ei ole arjessa erityisesti väliä: olemme saaneet omantunnon erottamaan hyvän pahasta. Käsittääkseni jopa kohtalaisen paatuneilla rikollisilla on perimmältään toimiva omatunto. Kun muistamme pitää räpylämme ristissä ja kuulostella oikean ja väärän käsityksiämme, on varma, etteivät huonous ja vajavaisuus ole ainoat seuralaisemme tai ominaisuutemme. Vivahde-eroja varmasti löytyy, eikä raja hyvän ja pahan välillä aina ole selvä. Voimme kuitenkin tunnistaa selvästi hyvät ja selvästi pahat asiat. Rajatapauksiakin kohtaamme. Niissä ei kai auta kuin pyytää armoa ja olla itselleen armollinen.

    Niin että mihinhän pyyteettömään hyväntekoon mahtaisin tästä oikein ryhtyä?

    Tykkää

  2. Kun tähän viestiin kirjoittaa kommentin, tuonne sivun oikealle laidalle, uusiempien kommenttien listaan saa kauniin maininnan itsestään. Parhaillaan siellä lukee ”Tero on Hyväksi luotu ihminen”. Olkaa hyvät ja tavoitelkaa samaa kaunista mainintaa itsestänne! Nyt se on helppoa.

    Tykkää

  3. Tänään on tullut kaksi blogia ja kummassakin aiheena omalla tavallaan yhteys.

    Aikuisuudeessa olen kuullut matomatkamies- ja syntisäkkiopetuksia ja jollakin tapaa ymmärtänyt niiden pointinkin, mutta en aina sitä tapaa, jolla ihminen on syntiseksi saarnattu. Joukkosaarnaa enemmän luotan siihen, että Jeesus tekee tässäkin asiassa työtä jokaisen kanssa omalla tavallaan. Jeesus suo ihmisen tulla sinuksi syntisyytensä kanssa ja armossaan samalla Itsensä ,Vapahtajan kanssa. Pyhä Henki kirkastaa syntisyyden ja sen tärkeän: Juuri siihen Jeesus tuli, juuri siinä Hän ei hylkää. Hyvin herkkä prosessi.

    Joskus ihminen, joka ei prosessiin uskaltaudu tai ei löydä siihen tietään, moittii kristittyä sellaiseksi, joka käy anteeksiantoautomaatilla. Mutta eihän se niin mene. Tuossa herkässä prosessissa Jeesus ei ole anteeksiantoautomaatti, vaan Jeesuksen luokse tulee yhä usemmin mentyä kyynelten kanssa, allapäin tai kiukuten, kun tajuaa, että yhä ja yhä, yrityksistäni huolimatta, minä olen ihmisenä ihanteeni irvikuva. Tarvitsen rakasta Jeesusta ihan todella, koska henki minussa kutsuu kasvamaan Hänen suuntaansa, mutta tuo oma ihmisyyteni härdelöi milloin mitäkin. Tässä aallokossa Hänen tekonsa arvo kirkastuu kirkastumistaan ja ihmeellisellä tavalla, sen sijaan, että uppoaisin häpeään epäonnistumisteni vuoksi, alan ymmärtää myös sen, että minua pidetään tämän arvoisena, kehityskelpoisena, Pyhän Hengen työtä ”sijoitetaan” minuun taivaallisissa, ja se on ihmeellinen lahja. Kiitolliseksi tekevä. Syntisyyteni ei enää vie minua maanrakoon, siitä tulee tosiasia, mutta ei häpeäasia ja tajuan, että Jeesus ei katsele minua sitä kautta, vaan siitä Vapahdettuna. Ja mikään ei voi erottaa minua Jumalan rakkaudesta…sanoo Paavali.

    Nyt eksyn Tapion aiheesta, mutta samalla lailla kuin tuo armahdetuksi syntiseksi tulemisen herkkä prosessi on Jumalan työtä meissä, koen myös hyviin tekoihin ryhtymisen prosessiksi. Kohta on taas se aika, että saa ihaille luonnossa Jumalan luomistyötä. Itsessään huomaa, että Jumala tekee luomistyötään meissä niin, että saamme ymmärrystä omasta vajaavudestamme pyhyyden suhteen, mutta uskomme/luotamme silti olevamme Isän tahdosta kelpoisia vajaavuuksinemme tekemään hyvää ja uskallalle lähteä liikkeelle. Ehkäpä joskus juuri tuon vajaavaisuutemme viisastuttamana tai sitä kautta rakkaudellisempina ja vähemmän tuomitsevaantaipuvaisina?
    Ja muutamasta kalasta ja leivästä syntyy Jumalan siunaamaa hyvää.

    Tykkää

  4. Kaksi prosenttia maailmanväestöstä omistaa 50 prosenttia kaikesta laskennallisesta omaisuudesta ja siitä kun aletaan veistämään tarkempia analyyseja, luvut vain rumenevat. Jumala loi pallon jonka antimet riittäisivät kaikille mutta niin ei tapahdu. Tätä taustaa vasten ihminen on aika paha pakkaus, susi toiselle ihmiselle. Tuon asetelman voivottelu ei enää motivoi itseäni toimimaan koska tuulimyllyt ei oo mun alaa joten jätän ne rauhaan. Minusta on parempi keskittyä siihen mitä voi tehdä ja toisekseen se mitä usko minussa on saanut aikaan on rakkaus. Inhoan kyynisyyttä nykyään yli kaiken, koska se ei rakenna mitään.
    Kun ajelin tänään Majatalo-kuoron harkkoihin, jossa toimin pyhäkoulun pitäjänä ja lastenvahtina kuorolaisten muksuille niin oivalsin yhden tosiasian evankelioinnista. Se miten Jeesuksesta ja Jumalasta puhutaan lapsille kutsuu ihmistä paremmin Jumalan eteen kuin Lain julistamisella. Turvallinen koti on sääntöjä rikkoneelle lapsellekin paikka jonne palataan huolimatta siitä että teosta tulee tuomio. Ensin on siis löydettävä takaisin rakastavan isän luo ennen kuin on valmis parannukseen. Mutta teitä kotiin on monenlaisia 🙂

    Rukous on kova juttu, silloin antaa jo Jumalalle mahdollisuuden.

    Tykkää

  5. Jippii! Pääsin samalla ”hyviksi luotu”- listalle Teron kanssa. Hauska 🙂

    Tykkää

  6. Psalmi 139 on ihmellinen muistuttaja siitä,että Jumalan näky meistä on matomatalasta kaukana. Sopii lapselle ja aikuiselle.

    Tykkää

  7. Pääsit Virpi pois hämärältä kujalta 😀
    Pitää sanoa nyt että useimmat pohdintani kirjoitan seurakunnan rakentamisen ja evankelioinnin lähtökohdista. Jumala on antanut mulle ripauksen vauhtisokeutta asioiden suhteen. Siksi kirjoitukseni kärki usein osoittaa sinne missä olisi kykyä ja kutsua evankeliointiin mutta mitään ei tapahdu. Toiaalta jokainen voi todistaa Jumalasta omalla tavallaan ja siihenkin Jumala varustaa ihmisen.

    Tykkää

  8. Ihan hyvä, että ”kärkeydyt” sinne, missä olisi kykyä, sillä siellä on myös rakenteita ja mahdollisuuksia, kunhan tahtotilaa olisi.
    Kukaan ei uskalla enää Juhan blogiin kommentoida, kun pitä pelätä jäävänsä yöksi hämärälle kujalle. Psalmi 23 tosin antaa rohkeutta, jos niin käy.

    Tykkää

  9. Uskoakseni tuo viisikymmentä prosenttia, jonka kaksi prosenttia maailman väestöstä omistaa, on pitkälti juuri sitä markkinapeliomaisuutta. Se on ainakin toistaiseksi kyllä muutettavissa tavaraksi tai vallaksi tietyin edellytyksin. Jos olen oikein ymmärtänyt, arvopaperien ja niihin kytkeytyvien asioiden arvo romahtaa sillä hetkellä, kun ne halutaan muuttaa reaaliomaisuudeksi. Tuo kaksi prosenttia varmaan mieluiten antaisi omaisuutensa arvon nousta entisestään. Jos he ovat panneet turvansa omaisuuteensa, heidän suurin pelkonsa on sen arvon romahtaminen. Voimme olla aivan varmat, että se romahtaa joskus. Sitä sietää rukoilla, ettei romahduksen aiheuttamaa katkeruutta maksateta köyhillä.

    Ei kai täällä mikään ole pysyvää. Todellinen rikkaus ja omaisuus on siis jotakin muuta kuin arvopapereita ja bittijonoja pankin tietojärjestelmässä. Reaaliomaisuuskin menettää arvonsa ajan mittaan. Tunnen itseni ulkokultaiseksi hurskastelijaksi, kun sanon, että rikkautta on vaikka se, että pystyy tekemään hyvää. En ole puutteen ihailija, joten katson hyväntekemisen kykyyn kuuluvan sen, että omat asiat ovat edes jotenkin kunnossa. Muistan kuitenkin köyhän lesken ropoa tätä kirjoittaessani.

    Upean kuvan kauneuskin on rikkautta. Luonnon ja ympäristön kauneus ilahduttaa ja usein myös lievittää tuskaa. Rikkautta on sekin, että on aikaa pysähtyä ihailemaan jääkiteitä, tiiran taiturillista lentoa tai kohtuullisen kokoisen purjeveneen jättämää aaltokuviota.

    Tykkää

    • Tarkennus: arvopapereiden sun muiden arvo romahtaa, jos ne kaikki halutaan vaihtaa reaaliomaisuudeksi kerralla. Joku talousviisaampi oikokoon tarpeen vaatiessa. Vaan kannattaneeko minun halkoa hiuksia oikaisuin, jos kuitenkin saan hengellisen näkökulmani ilmi.

      Tykkää

  10. T A Laakso:
    ”Mitä jos ihmiselle kerrottaisiin uskosta ja Jumalasta jotain muutakin kuin se, että olemme mahdottomia syntisäkkejä.”

    Minä yritän ja palaan tuohon syntisäkki asiaan vielä ihan kommenttini lopussa.

    Tähän piti tulla ympyrä ja kyllä se Wordissa onkin mutta koska se ei tähän tullut, niin ajatelkaa se siihen!

    Tuossa yllä oleva ympyrä kuvatkoon maapalloa, kolmiulotteisena se ei tällä minun laitteellani ja sen käsittelykyvylläni onnistu. Yritän olla mahdollisimman lyhytsanainen.

    Käsiteltäviä dimensioita

    Ekvaattorisäde kokonaislukuna 6378 km (r).
    Se perustana laskettu maapallon tilavuus on 4/3 X pii() x r³.
    Ja tämä taas on 1 086 781 292 542 890 000 000 000 dm³ (litraa).

    Universumissa on jotain 1 000 miljardia galaksia.
    Ja jokaisessa galaksissa jotain noin 300 miljardia Auringon kaltaista kiintotähteä.
    Jolloin tähtien kokonaismäärä on 300 000 000 000 000 000 000 000 kappaleen luokkaa.

    Jakamalla maapallon tilavuus kuutiodesimetreinä tähtien kokonaismäärällä, saadaan tulokseksi, että JOKAISTA TÄHTEÄ kohden on VAIN n. 3,6 dm³(l) maan eli tämän ”meidän” Telluksemme ainetta.

    Kuinka paljon UNIVERSUM-ainetta sitten olisi Telluksen ainemäärää 3,6 dm³ kohden, niin sitä olisi mieletöntä edes yrittää laskea.

    Yhteenvedonomainen tulkintayritys:

    Ja koska meidän asuttamamme Telluksen ainemäärä ei ole mitään koko Jumalan hallinnassa olevaan ainemäärään verrattuna, niin minun näkemykseni mukaan ihminen korostaa merkitystään suhteessa Jumalaan mielikuvituksellisiin sfääreihin, sillä ihminen ei LASKENNALLISESTI ole mitään, mitään, mitään…………….mitään,

    niin ihmetellä täytyy psalmistin tavoin:

    ” Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal’olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella;” (Ps. 8:4-6)

    AMEN

    Tykkää

    • Sanoisin näin että siksi onkin aivan uskomatonta että olemme olemassa ja että Sanan mukaan tuo kaikki luotiin Sanalla. Ihmisen Jumala loi omin käsin ja puhalsi siihen hengen (ruah). Se kääntää minun universumini nurinpäin, ”sisäänpäin” Jumala antoi minulle hengen. Minussa on uskomaton määrä soluja ja hermopäätteitä ja aivoni ovat muodostavat rakenteen jonka vertaista ei löydy mistään. Siksi elämäni on se elävä uhri Jumalan valtakunnan työhön koska Jumala on niin hyvä! Rakkaudesta elämään!

      Tykkää

  11. Ajattelen että Jumalan Rakkaus on niin suurta että hänen oli ”pakko” luoda ihminen rakkautensa ikuiseksi kohteeksi. Alusta asti hän tiesi ihmisen lankeavan, mutta oli valmiiksi valmistanut ihmisille paluun mahdollisuuden siitä huolimatta että kaikki pahuus tuli maailmaan syntiinlankeemuksen kautta.
    Kaikki oli aluksi hyvää, ja tuli jälleen hyväksi kun Pelastus tuli maailmaan.
    Jeesuksessa ihminen on rakastetumpi, kuin koskaan voi käsittää.

    Meidän tulisi paljon rukoilla Herraamme että Hän laskisi Pyhän Henkensä voimalla ja väkevyydellä kaikkien ihmisten päälle. Niin että me uskovaiset saisimme voiman ja rakkauden hengen ja ne jotka eivät vielä usko, tulisivat kyselemään ”mitä minun pitää tehdä että pelastuisin” ja me saisimme ilosanomaa Jeesuksesta kertoa.

    Pyhä Kaikkivaltias Isä, Jeesuksen nimessä, anna meille Sinun Henkesi voima ja kirkkaus joka säteilisi Taivaallista valoa maailman pimeyteen! Kiitos että kuulet! Kiitos että saan olla lapsesi ja ilolla elää elämääni Sinun hoidossasi. ”Ei minulta mitään puutu”! Ps 23.

    ”Paljon on lapsella aihetta kiittää Jumalan lahjoja kaikille riittää. Jokainen päivä on aamusta varhain Jumalan armoa, lahjoista parhain! Ihminen kätesi yhteen nyt liitä, kaikista päivistä Jeesusta kiitä. Aina saat muistaa on sinulle juuri varattu rakkaus, siunaus suuri.”

    Tykkää

  12. T. A. Laakso
    Tämä sanomasi ” Minussa on uskomaton määrä soluja ja hermopäätteitä ja aivoni ovat muodostavat rakenteen jonka vertaista ei löydy mistään.”

    Mutta on yksi asia, johon olen monen monta kertaa kiinnittänyt huomiota ja sanon sen nyt täällä mahdollisesta ”kirkonkirouksesta” huolimatta.
    Ja nyt en sano, että, näin on, vaan että minun mielestäni näin.

    Ihmiset yleensä ja ns. uskovaiset erityisesti korostavat ”minua”; Jumala ”minulle” sitä, Jumala ”minulle” tätä e.t.c. ikäänkuin ”minä” olisin maailman napa.
    Tietää en voi, mutta väitän, että Jumala, jonka uskon kaiken luoneen, ei ole luonut koko tuota valtavan valtavan valtavaa olevaisuutta eli Universumia vain Telluksella asustavan ihmisen ihailtavaksi.

    Mitä maapalloon tulee, niin senhän ihminen on kyllä jo pääosin kyllä jo tuhonnut.

    Vielä ihmisestä verrattuna muuhun luomakuntaan.

    Jätän nyt Hengen käsittelemättä, mutta mitä ihmisen kykyihin muuten tulee, niin ihminen on ylivertaisesti huonompi melkein kaikissa muissa ominaisuuksissa eläinkuntaan verrattuna.

    Esimerkkejä:
    Näköaisti
    Onko ihmisellä luomakunnan paras kyky nähdä?
    No ei taatusti ole.

    Muutama lyhyt poiminta sivuilta hoksaa.net:
    – ” Ihmisillä ja apinoilla on kolmelle eri väriselle valolle herkistyneitä tappisoluja. Kykenemme aistimaan punaisen, vihreän ja sinisen värin sekä niiden sekoituksia. Värivaikutelma syntyy aivoissa.

    Linnuilla tappisoluja on viidenlaisia. Siksi ne kykenevät näkemään myös ultravioletin värin sekä sen ja muiden värien sekoituksia.”

    – ” Hiljattain tutkijat ovat löytäneet lintujen silmästä aivan erityisiä valoa vastaanottavia molekyylejä, joiden välillä tapahtuu magneettikentästä riippuvaisia reaktioita. Tieto reaktioiden tuloksesta kulkee aivoihin samaa reittiä kuin näköaistimus. Tutkijat uskovatkin, että linnut näkevät maapallon magneettikentän.”

    – ” petolinnun teleskooppikatse poimii vihreän heinäsirkan vielä 100 metrin korkeudeltakin, ja meripelastusharjoituksissa testattujen kyyhkysten silmään pistää 700 metriä niiden alapuolella aalloilla kelluva oranssinen pelastuslautta. Ja vielä täydessä lentovauhdissa!”

    – ” Kärpäsellä on hyönteisten tapaan useasta kuusikulmaisesta pikkusilmästä koostuva verkkosilmä, jolla se näkee yhtäaikaa eteen, taakse ja sivuilleen. Siksikö se aina ehtii kärpäslätkää karkuun? Se on osa selityksestä. Lisäksi kärpäsen silmä on huippunopea. Se erottaa 300 erillistä kuvaa sekunnissa……………. Vertailun vuoksi ihmissilmä erottaa hämärässä vain 10 kuvaa sekunnissa.”

    Kuuloaisti

    Onko ihmisellä luomakunnan paras kyky kuulla?
    No ei taatusti ole.

    Esimerkki Wikipediasta:
    ” Kissalla on tarkka kuulo. Korvat liikkuvat toisistaan riippumatta lähes joka suuntaan. Ihmisillä ja kissoilla on samankaltaiset vaihteluvälit kuuloaistissa, mutta kissat voivat kuulla paljon korkeampia äänen taajuuksia, yli 64 kHz, joka on 1,6 oktaavia korkeampi kuin ihmisellä ja jopa yhden oktaavin enemmän kuin koiralla”

    Ja Purinasivuilta:
    – ” Koirilla on erinomainen kuuloaisti ja ne voivat aistia ääniä ihmisen kuuloalueen ulottumattomista, tosin joillakin koiraroduilla on parempi kuulo kuin toisilla.”

    Hajuaisti
    Onko ihmisellä luomakunnan paras kyky kuulla?

    No ei taatusti ole.
    Tähän nyt ei tarvitsisi ottaa lähdettäkään, mutta edelleen Purinasivujen mukaan ” Hajut ovat erittäin tärkeitä koiralle, ja sen hajuaisti on selvästi kehittyneempi kuin ihmisen hajuaisti. Koira käyttää hajua moneen tarkoitukseen, kuten reviirinsä merkitsemiseen, toisten eläinten tunnistukseen ja viestimiseen muiden koirien kanssa. Kuonossa olevat hermopäätteet erottavat hajumolekyylejä, minkä jälkeen hajut tulkitaan aivoissa.”
    Oma sovellushavainto televisiosta on huumekoirien käyttö tullin palveluksessa.

    MUISTA KYVYISTÄ

    Koetan tiivistää mahdollisimman paljon joten totean luettelomaisesti ja ihan mieleeni putkahtavassa järjestyksessä, että on olemassa eläimiä, jotka:
    – juoksevat nopeammin kuin ihminen
    – uivat paremmin kuin ihminen
    – suunnistavat paremmin kuin ihminen
    – hyppäävät pitemmälle kuin ihminen
    – hyppäävät sekä absoluuttisesti korkeammalle että suhteellisesti valtavan paljon korkeammalle (kirppu) kuin ihminen.
    – lentävät paremmin ja taitavammin kuin mikään ihmisen tekemä väline. Esimerkkinä sudenkorento verrattuna helikopteriin.
    – ovat luotettavampia kuin ihminen.

    Tästä tuli vähän pitkä, mutta eikös tuolla allapäin ole vieläkin melkoisesti tilaa.

    Tiivistelmä:
    JUMALA on kaikki – ihminen ei mitään.

    Tykkää

  13. Tämä jäi pois tuon ensimmäisen kappaleen tämän; ”eilöydymistään” jälkeen – on erittäin epätodennäköistä.

    Tykkää

  14. Niinpä ja kaikki ovat Jumalan omin käsin muovaamia kuten ihminenkin, nuo synapsit ja hermopäätteet löytyvät eläimiltäkin yhtäkaikki.
    Mutta ilmeisesti sudenkorennosta ei ollut juttuseuraa Jumalalle vaikka sitä on kiva seurata.

    Tykkää

  15. T A Laakso

    Tämä kirjoittamasi ” Niinpä ja kaikki ovat Jumalan omin käsin muovaamia kuten ihminenkin,…” on kyllä kokonaisuudessaan totta, mutta – ja nyt seuraa minun ajatuksiani tuon käyttämäsi muovaamia-sanan tarkennuksesta, josta ”otan täyden poliittisen vastuun”!

    Tämä on pitkähkö tälle alustalle, mutta en halua hutaista, vaan myös perustella.
    Olen kanssasi tästä perusasiasta samoilla linjoilla.
    Mutta koska Jumala on paitsi kaikkea myös ylivertainen ÄLY, niin eihän Hän alkaisi jokaista yksilöä erikseen muovaamaan.

    Hän loi ohjelman/ohjelmat, joka/jotka tarvittavan tekevät. Ja jos ohjelma ei osoittaudu jossain kohdin toimivan tarkoituksenmukaisesti, seuraa ohjelmassa ohjelmanmuutos, Jumalan tekemä sekin.
    Ohjelmasta vaikkapa tämä esimerkki. Lapsen ”teko”puuhissa tarkoituksella oltaessa mies laittaa n. parisataamiljoonaa siittiötä liikkeelle, jotta edes joku niistä pääsisi hoitamaan homman Jumalan laatiman paras uija voittakoon-ohjelman mukaisesti.

    Ja nyt sitä perustelua:

    Olen jo varhaisesta nuoruudestani asti ollut kiinnostunut luonnontieteistä, etupäässä tähtitieteestä, mutta myös biologiasta. Ensimmäinen, jo 1950-luvulla lukemani alan teos oli Heiskasen tähtitiede I – II ja sen jälkeen lähes kaikki suomenkieliset kansantajuiset teokset. Koko maailmankaikkeus on nyt jo jonkin verran suurempi kuin 1950-luvulla, mutta vielä enemmän on kasvanut tähtitieteilijöiden, fyysikkojen ja biologien tietämys meitä ympäröivästä makro- ja mikroluonnosta.

    Todella erinomainen television luonto-ohjelma on lauantai-iltaisin esitettävä Avara luonto sarja. Siinä minua aluksi häiritsi lukijan käyttämät ilmaisut ”evoluutio teki sitä tai tätä” tai ”eläimet/kasvit kehittivät sitä tai tätä”. Mutta sitten aloin tietoisen systemaattisesti kuulemaan näissä kohdin ”Luoja teki sitä tai tätä”.

    No joillekin tai kenties monellekin luoja on evoluutio, mutta minulle Luoja ON; Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala; JAHVE.

    ”Sillä näin sanoo Herra, joka on luonut taivaan – hän on Jumala – joka on valmistanut maan ja tehnyt sen; hän on sen vahvistanut, ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti: Minä olen Herra, eikä toista ole.” (Jes. 45:18)

    ”Sillä hänessä [Jeesus Kristus] luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 17. ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.” (Kol. 1:16)

    ”Ja enkeli, jonka minä näin seisovan meren päällä ja maan päällä, kohotti oikean kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää ole oleva aikaa,” (Ilm. 10:5-6)

    Jumalahan tietenkin on aina ollut, on nyt ja tulee aina olemaan itsessään ääretön ja sekä ajassa että ajan ulkopuolella oleva, mutta minun mielessäni Hän näyttää entistä suuremmalta sitä mukaa, mitä enemmän tieteen tekijät matemaattisilla mittakaavoilla mitaten Hänen aina vain suurempia ja pienempiä töitänsä löytävät.

    Muutamia ajatuksen poikasia:

    Yleisesti esitetty väittämä on, että kaikki, mitä nyt on, on syntynyt aivan sattumalta ja ilman tarkoitusta ja ettei siis myöskään millään, mitä nyt on ole sinänsä mitään tarkoitusta, vaan se on pelkkää sattumanvaraista atomien ja molekyylien liikettä.

    Muutaman kysymyksen voisi kuitenkin heittää…

    Kysymys joka kohdan jälkeen: Vai olisiko kaiken takana kuitenkin Luoja-Jahven luomistyö?

    1. Olisiko Aurinko sattumalta sen kokoinen kuin se on, niin että sen elinkaari, kai jotain 10 miljardin vuoden kertaluokkaa, on riittävän pitkä mahdollistamaan maapallolla olevan elämän syntymisen ja ylläpidon?

    2. Olisiko Maan etäisyys Auringosta sattumalta sellainen kuin se on, jotta lämpötila ei ole elämälle liian kylmä eikä liian kuuma? Kysymys!

    3. Olisiko Maan pyörimisnopeus akselinsa ympäri sattumalta sellainen kuin se on, jotta päivä ja yö ovat sopivan pituiset elämän ylläpitämiseksi? Kysymys!

    4. Olisiko Maan akselin kallistuma ratatasoonsa nähden sattumalta sellainen kuin se on, jotta maapallolla mahdollistuvat eri vuodenajat sen sijaan, että niitä ei olisi? Kysymys!

    5. Olisiko veden ominaisuus sattumalta sellainen kuin se on, että vesi on raskainta +4 asteen lämpötilassa, jolloin järvet eivät jäädy pohjiaan myöten? Kysymys!

    6. Olisiko edelleen veden ominaisuus sattumalta sellainen kuin se on, että vesi ei jäädy eikä jää sula hetkessä lämpötilan vaihtuessa 0:n ala- tai yläpuolelle, jolloin järvet eivät jäädy tai vapaudu jääpeitteestä heti lämpötilan vaihduttua erimerkkiseksi? Kysymys!

    7. Olisiko edelleen veden se ominaisuus sattumalta sellainen kuin se on, että vesi esiintyy myös lumena, joka mahdollistaa monen eliölajin säilymisen talven yli lumen alla? Kysymys!

    8. Olisiko Kuun olemassaolo ja asema Maahan nähden sattumalta sellainen kuin se on, jotta Maa ei heilu radallaan kuin kaatumassa oleva hyrrä, jolloin maanantaina voisi olla esim. Helsingissä keskikesä ja tiistaina sydäntalvi? Kysymys!

    9. Olisiko ilmakehän olemassaolo ja sen ominaisuus sattumalta sellainen kuin se on, että siinä on mm. happea ja hiilidioksidia, jota ensiksi mainittua hengittää eläinkunta ja jälkimmäistä kasvikunta? Kysymys!

    10. Olisiko edelleen eläin- ja kasvikunnan ominaisuudet sattumalta sellaisia kuin ne ovat, että eläinkunta käyttää happea ja tuottaa hiilidioksidia ja kasvikunta suurimmalta osaltaan päinvastoin? Kysymys!

    11. Olisiko maapallon ainakin sadoissa tuhansissa ellei peräti miljoonissa oleva eliölajisto sattumalta sellainen kuin se on, jolloin jokainen on laji on jollekin toiselle ravintona, niin että tasapaino pääosin säilyy (mitä ihminen on sitä kyllä pahasti horjuttanut)? Kysymys!

    12. Olisiko mm. ihminen, mies/nainen sattumalta sellainen kuin se on, jotta molempia tarvitaan suvunjatkamiseksi (mitä sitä kyllä nyt joittenkin tahojen viimeaikaiset kannanotot pyrkivät horjuttamaan!)? Kysymys!

    Lopuksi rukous:

    Herra, Kaikkivaltias, taivaan ja maan Luoja,
    Abrahamin Iisakin ja Jaakobin Jumala.

    Sinä, joka sanoit ”Minä olen”.
    Sinä olet poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta kaiken luonut
    ja Sinä myös kaiken ylläpidät.

    Herra, suo niiden paljon lukeneiden ja tutkineiden tiedemiesten,
    jotka etsivät kaiken syytä eli ”kaiken teoriaa”,
    ja jotka sanovat ettei ole Jumalaa eikä Luojaa ja näin

    ”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.”,
    että hekin tulisivat tuntemaan, että ”hänessä” Jeesuksessa Kristuksessa ”luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.”

    Ja että he näin löytäisivät etsimänsä ”kaiken teorian”
    JEESUKSEN KRISTUKSEN.

    Sillä ”Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.”
    Aamen

    Tykkää

  16. Turun Sanomisa oli reilu viikko sittenjuttua siitä, että jospa maailma onkin vain tietokonesimulaatio. Ajatus on ruotsalaisen filosofin ja parin atomifyysikon mukaan mahdollinen. Nopean googlauksen perusteella näyttää siltä, että jokunen muukin tiedemies tai muu foliohattu on päätynyt vastaanvanlaisiin ajatuksiin.

    En ehkä humanistinplanttuna ymmärtänyt simulaatioteorian perusteluita. Mutta ilman muuta minusta on omituista, että että tutkijat, joihin viitattiin, eivät huomanneet ottaa esiin yhtä jo kauan elänyttä teoriaa: jospa maailma onkin luotu. Nykymahdollisuuksien rajoissa ajateltuna Jumalan luomistyö saattaa näyttää jonkun filosofin tai suhteellisuusfyysikon näkövinkkelistä simulaatiolta.
    ”Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.”

    http://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka/tutkijat-keksivat-tavan-testata-onko-kaikkeus-tietokonesimulaatio.html

    Tykkää

    • Juha

      ikös tekstisi tätä kohtaa ” jospa maailma onkin luotu.” voisi testata näin:

      Ota toiseen käteesi nuppineula (hakasellainenkin hätätilassa käy) ja pistä sillä toiseen käteesi.
      Jos tunnet kipua – olet luotu; ellet – olet simulaatio.

      Tykkää

      • Olen käyttänyt samankaltaista havainnollistamista joskus seminaarissa yliopistolla. Väite, jota vastustin, kuului että kipukin on kulttuurin tuottama kehitelmä. Jossain määrin hyväksyn väitteen edelleen. En siis esittänyt suoranaista vasta-argumenttia. Kysyin vain, että miltä tuntuu, kun vasaralla lyödään.

        Olkoon maailma siis simulaatiota tai keskustelunvarainen rakennelma, tomumajamme kivuntunteineen on osa sitä. Ehkä siis uskaltaa ajatella, että henki – siis se osa, joka meistä on Jumalan mysteeri – on sitä tasoa, joka tätä todellisuussimulaatiota ylläpitää.

        Tykkää

  17. Kirjoitin pitkälti ja pyyhin pois. Omia aivoituksiani voi lukea sieltä tedinblogin alkupäästä, syksyltä 2008:

    http://tedinblogi.blogspot.fi/2008/11/maailmankaikkeus-lyhyt-oppimr-osa-i.html

    (Pyydän tekstini mahdollisia lukijoita suhtautumaan minuun armollisesti. Valtaosa blogini jutuista on ajatusleikkejä, jotka vastaavat vain osin sitä, mitä sydämessäni tunnen.)

    Jos maailmankaikkeus on simulaatiota, kuka tai mikä käynnisti sen ja ylläpitää sitä? Jos maailmankaikkeus on simulaatiota, edellyttääkö se toisen – suuremman ja todellisemman – todellisuuden olemassaoloa?

    Periaatteessahan me kaikki voimme luoda pienen maailmankaikkeuden: sellaisen, joka omille resursseillemme on mahdollista. Arvoisa lukija! Luo maailmankaikkeus nyt! Heti seuraavaksi voit luoda sinne erilaisia yksityiskohtia. Niiden ei tarvitse olla pallomaisia, kiekkomaisia tai spiraaleja. Ja oikeastaan sekin on yhdentekevää, onko kotikutoisessa maailmankaikkeudessa liikettä tai energiaa. Ajankin suhteen voit käyttää vapautta. Jos päätit luoda maailmankaikkeuteesi kulmikkuutta, voit aivan hyvin pyörtää ajatuksesi ja luoda sittenkin pyöreyttä.

    Luo maailmankaikkeuteen oma kuvasi!

    Ja nyt tulee temppujen temppu: anna sille omalle kuvallesi vapaa tahto – tai edes jonkinlaisia itsenäisiä valinnan mahdollisuuksia!

    Tämän ajatusleikin perusteella arvelen, että ehkä maailmankaikkeutta voi kutsua simulaatioksi, koska se ei oikein näytä olevan mitään. Jos joskus käy ilmi, kuka tai mikä tätä todellisuudeksi kutsumaamme simulaatiota ylläpitää, olemme jälleen uuden ongelman edessä: miten selittää se ylläpitäjä. Perimmäinen kysymys ja vastaus siihen pakenevat etäämmälle. Jäämme vaille arkitotuuden vastausta. Meille ei jää kuin se, mihin sydämestä uskomme.

    Minä en usko että simulaation takaa löytyy mitään muuta kuin Jumala. Ja kuten tuolla oman maailmankaikkeuden luomisen leikillä halusin kertoa, minulla ei ole pienintäkään mahdollisuutta ymmärtää, millainen todellinen Luoja on. Hän on suurempi ja ihmeellisempi kuin mitä pystyn kuvittelemaan.

    Voihan olla, että meidän todellisuutemme tosiaan on Hänen ajatusleikkiään – siis simulaatiota. Silloin kai Kristus on se, miksi Jumala ajatteli itsensä luomaansa maailmaan. Pyhälle Hengellekin voi tähän malliin sopivan selityksen löytää. Ja kuitenkaan – onneksi – en voi perimmältään ymmärtää, mistä kolmiyhteisyydessä on kyse.

    Antakaa, Jumala ja mahdolliset ystäväni, minulle anteeksi. Leikin suuremmilla ajatuksilla, kuin mihin kykyni riittävät. Tiedän, etten voi tietoisesti hillitä mieleeni virtaavia ajatuksia, mutta minua pelottaa, että ne tuottavat myös muille tarpeetonta hämmennystä, joka ei auta ketään missään asiassa.

    Tykkää

  18. ”Ja jumalatkin ihminen loi omiksi kuvikseen.”
    – J.L. –

    Tykkää

  19. Tero

    Paitsi että klikkasin linkin auki, myös luin tekstisi.

    Mitähän tuohon sanoisi? Se sisälsi ajatuskukkasia; siis Kukkasia ISOLLA KOOLLA.

    Omasta mielestäni ainakin pääsin jotenkin sisälle kirjoituksesi ajatusmaailmaan – ei lähdetä siitä mitä on tai oletetaan olevan, vaan miten voisi olla, ja miten pähkähullumpaa se ”voisi” on, sitä parempi.

    Mitään analyysia ei minun työkaluillani tekstistä tehdä.

    Tykkää

  20. Kiitos. Se kai on ollut monessa tekstissäni taustalla oleva ajatus: ”Kuinka asiat voisivat olla, miten ne ehkä ovat.” Kaikkineen siellä on nyt kolmisensataa juttua ja pientä kuvakokoelmaa. Harva niistä on suorastaan kristillinen. Moni on lapsellinen tai suorastaan huono. Mutta ehkä ne kuvaavat maailmankuvani yksityiskohtia. Ja vaikka kuinka yritän painottaa, että esitän ajatukseni ehdollisina, niin epäilemättä joukkoon on luiskahtanut omaa persoonaani.

    Tykkää

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.