Lähdin fillaroimaan kirkonkylän liepeiltä Littoisiin. Olin huomannut, että tuuli puhaltelee, mutta on sitä ennenkin vastatuuleen poljettu. Matkaa oli kuitenkin alle kymmenen kilometriä.
Peltoaukeilla tuuli ehti kerätä voimansa.
Kilometrin polkemisen jälkeen huomasin, että fillarointi tuntuu työltä.
Kahden kilometrin jälkeen huomasin, että fillaroinnista tulee vieläpä hiki.
2,1 kilometrin jälkeen aloin miettiä sitä, että elämässä on liian helppoa tehdä vääriä valintoja.
2,2 kilometrin jälkeen tuli onneksi vastaan Savijoen silta ja saatoin pysähtyä vastavalokuvaamaan jokimaisemaa. Tuuli tuuli niin kovaa, että maisema ei pysynyt hetkeäkään paikallaan. Myös kuvaaja huohotti sen verran, että hänkään ei ollut aivan stabiili.
Vaahtopäät eivät talletuneet kuvaan.
Vähän sillan jälkeen tie vei hetkeksi metsikköön. Siellä vaani vain sadan metrin mittainen mutta julma ylämäki. Alamäessä tuuli iski jälleen kimppuun. On omituista, että alamäessä täytyy polkea täysillä, jotta pyörä ei pysähdy.
Matkasta oli takana kolmannes. Pyöräreissuni Suuri Peltoaukea oli vasta alussa. En kirjoita siitä enempää kuin että kevättuulonen mursi itsetuntoni. Minun kuntoni ei voi olla näin huono! Miksi maailma on minua vastaan? Onko tämä Jumalan rangaistus; jos kyllä niin mistä synnistäni?
Peltoaukean keskellä oli pakko pitää toinen valokuvaamistauko. Kaislat tanssivat twistiä punamullatun ladonseinän edessä.
Littoisten kylän pitkän ja normaalioloissa hivuttavan ylämäen polkeminen oli pelkkää iloa. Siunatut männyt, nuo tuulensuojista vankimmat!
Vietimme Littoisissa hienon illan. Laulua, rukousta ja erinomaisia synttärikakkuja. Varsinkin lauluja. Onnistuin usein kitarallakin ottamaan oikean soinnun oikeaan aikaan. (En ihan joka kerta.)
Kun illalla lähdin takaisin kotia kohti, tuuli on kuin ihmeen kaupalla myötäinen. Ei edes niin navakka kuin iltapäivällä. Pellolla tien varressa käppäili pari suurehkoa lintua. Taisivat olla kurppia. Kauempana peltoaukealla näytti olevan valtava musta lintu. Lähemmäs päästyäni oivalsin siivekkään varikseksi.
Pyörä kulki. Mieli oli hyvä. Kuntoni tuntui olevan aivan kohdillaan vaikka pidempäänkin fillariretkeen. Kuun hymy taivaalla oli jotenkin vino.
Twistiä peltoaukeamalla.
Blogitaivas 
06/04/2014 11:55
Tuosta syystä pyörässäni on moottori… kloppina erehdyin lähtemään fillarilla Porista Turkuun. Vastatuuli alkoi Luvian peltoaukiolla. Jee! Enää 125 kilsaa vastatuulta! Puolimatkassa en enää osannut iloita kevään kauneudesta enkä omasta reippaudestani. Humikkalan ylämäkeen pyörä ei olisi halunnut polkemalla ja taluttamaanhan ei ruvettu! En jäänyt rinteeseen. Raisiossa piti treffata kummisetäni, mutta menimme jotenkin ristiin. Sain sotkea pyöräni perille asti. Jälkeen päin olen muistanut matkaani lämmöllä. Jumala antaa kevään hulluille siinä kuin viisaillekin. Ja ehkä hulluus – mutta kohtuullinen sellainen – jotenkin yhdistää ihmistä Luojaansa enemmän kuin kaikenkattava tavallisuus ja viisaus.
TykkääTykkää
06/04/2014 12:30
Kohtalaisen mittainen kiirastuuli.
Ei laaksoa, ei kukkulaa mutta vastatuuli.
TykkääLiked by 1 henkilö
07/04/2014 10:25
Hauskasti mutta samalla syvällisiä ajatuksia herättävästi kirjoitettu. Olet sinä aika epeli 🙂 ! Kiirastulet ja vastatuulet opettavat. Kevätsadettakin tarvitsi kuiva maa ja sitäkin täällä pääkaupunkiseudulla vihdoin saatiin, taidettiin siellä lounaassakin siitä nauttia? 😉
TykkääTykkää
07/04/2014 15:00
Luitkohan, Tuulikki, väärin tuon kiiras-alkuisen sanan edellisestä.
TykkääTykkää
07/04/2014 16:20
Luinpa kuin luinkin! Vaikka onpahan noita tulia tässä elämässä, vaikka emme niihin kuolemanjälkeisiin uskoisikaan. Nytkin on ongelmia saada kommentteja läpi vaikka vaihdoin salasanankin!? Saa nähdä tuleeko perille nytkään????!!!!
TykkääTykkää
09/04/2014 22:49
Johtuikohan illan ajanvietteestä se, että hyvä mieli on kuin alituiset pidot ja sitä ei kiirastuletkaan pilaa, koska vastatuulella ei ole merkitystä ja Littoinen takaisintultaessa alamäkeä.
TykkääTykkää
10/04/2014 12:21
Kuvallinen kommentti: vaahtopäiden kuvaaminen ei ole helppoa. Ylipäätään valokuva pakkaa latistamaan aallokon, eikä tässä asiassa kannata selitellä polttoväleistä. Ani harvassa kuvassa aallokko näyttää samalta kuin se rannalla tai vesillä tuntui. Vaahtopäiden kuvista voi helpolla saada kommentiskeen epäilyn siitä, kummalla puolen kameraa pää oikein vaahtosi.
TykkääTykkää
11/04/2014 10:28
Heee, on tunnustettava, että hyvin hyvin hyvin harvoin Savijoessa todellisuudessa on vaahtopäitä. Jos on, on jollekin maajussille tapahtunut kemikaalivahinko.
TykkääTykkää