Olisikohan täällä jossain muovimuki, kyseli tuttava, kun bongasi minut kirkon oven lähettyviltä. – Vanha nainen tarvitsisi vettä.
– Eiköhän keittiöstä muki mahda löytyä, odotas vähän.
Vähän on vähän suhteellinen käsite, jos Mikaelinkirkossa lähtee tilaisuuden aikana hakemaan mukia kirkon yhdestä päästä toiseen päähän ja takaisin. Kiipesin lehterille ja hiippailin koko kirkon pituudelta alttaripäähän. Sitten kaksi kerrosta alaspäin, ja siellähän se keittiö jo häämöttääkin parin tiukan mutkan takana. Täytyy hiippailla niin, että lattialankut eivät natise tai askelet muuten tömähtele.
Ja sitten muki kädessä sama matka takaisin. Ihmetteleeköhän kirkkokansa, mitä tuo tuolla viuhtoo edestakaisin, vai ymmärtääköhän väki keskittyä päivän lukukappaleisiin. Ainakaan en kompuroinut. Ja hyvä tarkoitushan pyyhältämiselläni oli.
Tuttuni sai mukin ja nainen veden. Ennen pitkää olin taas kirkkosalissa, alttarin lähimaastossa kameroineni. Taskussa tuntui pörähdys. Jaaha, tekstari, antaapa olla lukematta kesken kirkonmenojen. Mieleeni muistui kuitenkin edellinen Tuomasmessu ja sen aikana vastaanottamani viesti. Viesti kosketti sieluani. Saattaahan olla, että tälläkin pörähdysellä on tarkoituksensa justiinsa tähän hetkeen. Ja toden totta, taskuun on tullut pyyntö sytyttää kynttilä vaikeasti sairaalle ihmiselle.
Sytytän kynttilän. Rukoilen vähän. Saanpa sujautetuksi esirukouslapun jo aiemmin messin aikana kerättyjen rukousaiheiden joukkoonkin. Eipä tee pahaa, vaikka sairaan puolesta rukoillaan vielä parin päivän päästä isommalla porukalla.
Kylläpä sitä ennättääkin tehdä paljon hyvää yhden messun aikana.
Mutta entäs kotona? Toimiiko palvelualttius myös kotona? Entäpä töissä, kun justiin on muka kauhea kiire ja sitten joku tulee kysymyksen tai vielä yhden homman kanssa. No, entäpäs jos joku ihan uppo-outo pyytää apua vaikka kadulla?
Ei ehkä ole samaa auttamisen henkeä, ei.
Pääsiäisenä pari tuhatta vuotta sitten Jeesus jeesasi meitä kaikkia. Kantoi valtavan kasan taakkoja, jotka eivät hänelle kuuluneet. Siihen verrattuna vesimukin hakeminen on pieni urakka. Jo ennen kuolemaansa ristillä ja ylösnousemustaan Jeesus on oli kerkeä auttamaan. ”Jeesus kulki sitten kaikissa kaupungeissa ja kylissä. Hän opetti synagogissa, julisti ilosanomaa taivasten valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat.”
Hän auttoi kaikkia.
Blogitaivas 
25/04/2014 22:16
Hyvin palveltu, Juha!
Jeesus harvemmin sanoi: ”Not my business”. Ja silloinkin kun sanoi — esimerkiksi Kaanaan häissä — muutti pian kantansa.
TykkääLiked by 2 people
26/04/2014 08:41
Raikkaita ajatuksia Juhalta.
Luin jostakin elämänohjepalstalta, että aamunsa olisi hyvä aloittaa kysymyksellä, mitä hyvää universumi haluaa minulle tänään antaa? Jeesuksen vaikuttama asennemuutos taitaa toimia juuri päinvastoin ja noin kuin kirjoitit. Mitähän hyvää, minä saisin ja voisin tänään tehdä jollekin?
TykkääLiked by 1 henkilö
26/04/2014 09:03
Hyvin tehty Juha, sinä uskollinen palvelija! Tämä on juuri sitä itseään, tätä enemmän ihmisten ihmettelyistä välittämättä tai joidenkin häiriintymisen uhallakin! Vaikka itse en sellaista uskokaan, siis että joku häiriintyy jos joku hakee tarvitsevalle mukillisen vettä:).
Meidän pikku kappelillamme kaikki on luonnollista, ihmisläheistä ja sallittua. Tosin isoissa kirkoissa on eri meiningit.
TykkääTykkää
26/04/2014 09:18
Avasinpa Raamatunkin tässä istuessani, ja kuinka ollakaan, pyytämättä ja yllättäen vastaan tuli ensimmäisenä Jaak. 2: 14-26 josta tähän muutama jae alusta aamun avaukseksi: Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos (siis) veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin teidän on turha sanoa: Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin, jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään ilman tekoja se on kuollut….
Jossain kohtaa Raamatussa sanotaan jotenkin näinkin, että ihmisessä ihaninta on hänen laupeutensa. Vesilasistakin ja vedestä yleensäkin puhutaan Sanassa paljonkin, kuten kaikki tiedämme. Ja hyvähän se on kotioloissakin olla huomaavainen ja periksi antavainen:) sanoa kaunis sana ja oma aloitteisesti pikkuisen palvella puolin ja toisin ja ainakin toisin. 🙂
Oikein tärkeä blogi sinulta Juha, todella!
TykkääLiked by 1 henkilö
26/04/2014 13:05
Täytyy vaan toivoa, että tässä tapauksessa mukissa ei ollut elävää vettä. Turun veden laatu on kuitenkin parantunut huomattavasti viime vuosina 😉
TykkääTykkää
27/04/2014 15:24
Tiedän nuo Mikaelin kirkon tilat hyvin. Matka on sokkeloinen ja pitkä, mutta kyllä siitä pisteitä on annettava jos sait mukin tuotua, missä vielä tuon kierroksen jälkeen on jotain juotavaa jäljellä. Viime Tuomasmessussa ihmettelin samaa asiaa, miksi sielä ei ole vettä, sellaista pömpeliä mikä on jopa Verovirastossa, Kelassa, Apteekeissa ja monissa muissa paikoissa missä asioi myös sairaita. Siihen kolehtihaaviin en nappia panisi, missä kohteena olisi tämän asian korjaaminen. Onneksi et joutunut juottamaan kahtatoista kamelia niinkuin Rebekka, siinä vaiheessa olisi kyllä messuvieraiden päät pyörineet.
Osallistuja määriltään suuriin tilaisuuksiin suosittelen myös kestokatetria tilaisuuden ajaksi. On helpompaa piilotta katetri pussi, kuin jonottaa jalat ristissä siihen kaikkein pyhimpään, niin vaikeaa sinne pääsy on. Tätä kautta tuo hiippailu tuli tutuksi viime kulkueessa, kun vc:hen yritin ennen kuin kulkue lähtee liikkeelle. Mun vuoro, odota omaas oli laupias vastaus, joten päädyin jalat ristissä hiippailuun samaisessa paikassa.
Kerran yhdessä kokouksessa puhuja sanoi ajaneensa puhepaikalle ja tiellä oli liftari. Hän ajatteli:
”Not my business”. Saarna alkoi ja hän huomasi penkissä istuvan ihmisen, kenen ohi oli juuri ajanut. Ihmisille on vaikeaa pysähtyä toisen hädän äärellä, kun niin moni pakenee omaakin tuskaansa.
Toisaalta ollaan liiankin hyvin omaksuttu ajatustapa: Köyhät ja sairaat ovat teillä aina keskuudessanne. Kotona, hmmmm????????? Minä en joudu huomioimaan kuin terrierini ja se vastaakin jo viittä vuodeosastoa.
Rukouksessa minä myös mukana oli aihe mikä tahansa. Amen.
TykkääTykkää
27/04/2014 22:02
Joskus olen pohtinut, että pohjautuuko tämä ikuinen osattomuuteni tähän yhteiskuntaan; työttömyys ja yksinäisyyden tunne juuri siihen, että not my business. Menneisyyteni perusteella ajattelen todella helpolla, etten sopeudu tähän enkä pysty tuohon.
Raamattua ehtii lukemaan, mutta palvelutehtävät on hyvä hoitaa ajallaan, vaikka sitten kesken messun. Ehkä minä vain olen sokea enkä huomaa niitä tilanteita, joissa voisin tuottaa iloa ja hyötyä, sillä minulla on liian kiire rassaamaan paatinrohjoja, soittamaan asteikkoja, laulamaan ja puuhaamaan asioita, jotka tuntuvat kiinnostavan minua.
Hei, sinä Isä siellä ylhäällä! Anna vain tulla niitä palvelutehtäviä. Täällä ollaan ja omat hankkeeni ovat tavanneet mennä poskelleen – paitsi tämänpäiväiset laulut ja paattein remppaaminen. Vähäinen kokemukseni kuitenkin kertoo, että juuri palvelun ilo tuppaa olemaan vilpittömintä ja kestävintä. Sitten kun vielä saisi sitä mieltä, että jaksaisi ja viitsisi. Pyyntöjä piisaa!
TykkääTykkää