2.

Pyhäkoulu-Veikon harmaa Kuplavolkkari karautti Kakkurin talon pihaan. Autosta nousi pitkä, laiha mies, joka hymyili pihassa odottavalle lapsilaumalle. Oli pyhäkoulun aika. En tiedä miksi juuri tuo kerta on jäänyt mieleeni, sillä lapsuusvuosiin mahtuu lukemattomia mukavia pyhäkoulu reissuja.

Pyhäkoulu kesti n. puoli tuntia ja Veikko puhui aina Jeesuksesta ja tuolla kertaa hän puhui kuinka Jeesus nuhteli opetuslapsia jotka eivät halunneet päästää häliseviä lapsia Jeesuksen luo. Muistan kyllä että minun tuli vähän Jeesusta sääli koska itse olin aika vilkas ja puhelias lapsi. Jotenkin tajusin mitä opetuslapset halusivat. En muista kuinka vanha olin tuolloin mutta alle kymmenen kuitenkin. Kertomus syöpyi mieleeni ja Ystävä sä lapsien laulu kajahti ainakin silloin iloisesti Kakkurin tuvassa.

Nyt kymmeniä vuosia myöhemmin istun katsomassa Tv 7 ja Mikko Matikaisen rukousta kuinka hän rukoilee että eläisimme merkittävää elämää. Että voisimme kohdata ihmisiä ja siunata heitä.

Muistot ja nykyhetki kietoutuvat somasti yhteen ja lapsuuden kohtaamiset nousevat arvoonsa. Tajuan miten tärkeää on kohdata jokainen vastaantuleva ihminen. Ketään ei saa ohittaa, koska Jeesuskaan ei tehnyt niin. Häneltä ei jää ketään huomaamatta.

Lapsuuteni kyläyhteisö oli täynnä Jumalan siunausta. Kolmekymmentä luvun Evankelinen herätys kantoi yhä hedelmää ja kasvualustani oli täynnä rakkautta, joka halasi luomakuntaa ja sen ihmisiä. Jokainen talous kylällä toi oman panoksensa Jumalan valtakunnan työhön. Pyhäkoulut, lähetyspiirit ja seurakuntaillat olivat luonnollisia kohtaamistilanteita, joista kukaan ei jäänyt pois. Pyhäkoulu kiersi talosta taloon vuodesta toiseen, samoin lähetyspiirit.

Jumalan valtakunta on kohtaamista ja lähimmäisen rakkautta. Jumala loi ihmisen kohtaamaan itsensä. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja samalla paikka jossa me kohtaamme Jeesuksen toisissa ihmisissä ja samalla Jumalan.