Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Kasvoista kajastava usko

5 kommenttia

Hämärässä bussissa ihmiset tuijottelevat tietokoneitaan. Sinertävä kajo valaisee heidän kasvonsa. Oltiinpa alituisesta netissä ja tietokoneella roikkumisesta mitä mieltä tahansa, tietokoneiden valo tuo ihmisten kasvot esiin. Muu jää bussin hurinassa varjoihin.

Tänään katselin vaivihkaa pariskuntaa, joka reissaa usein kanssani samassa bussissa. Mies näppäili tietokonettaan, mutta näytön valo toi myös vaimon kasvojen profiilin esiin. Niinpä, repussani olisi ollut minijärjestelmäkamera, mutta en kerta kaikkiaan kehdannut kaivaa sitä esille ja ottaa kuvaa. Ehkä kameran ominaisuudet eivät olisi edes riittäneet kelvolliseen kuvaan bussin hämäryydessä. Silti sieluni poti tuskaa. Miten hienon kuvan tuosta mukavan näköisestä pariskunnasta voisikaan saada!

Bussissa istuessani törmään puhutteleviin kasvoihin päivittäin. Asiahan on luettu tuhansista kirjoista ja nähty miljoonista valokuvista, mutta sanonpa sen kuitenkin. Kyllä ihmisen elämä piirtyy kasvoihin. Joidenkin kasvoista näkyy rauha, joidenkin piirteistä katkeruus. Joidenkin naamataulu kertoo monivivahteisesta ja rikkaasta elämästä. Jotkut peittävät todelliset kasvonsa pakkelikerroksen alle, mikä sekin kertoo jotain.

Eikä siinä toisaalta ole edes mistään mystistä, että kasvot heijastavat ihmistä. Kyllähän me havaitsemme ilmeestä senkin, onko aviosiipalla tai työkaverilla harmaampi vai valoisampi päivä, vaikka mitään muuta ei olisi sanottu kuin huomenta.

Toisaalta asiaa voi tuumia hengellisesti paljon syvällisemminkin. Ystäväni, joka palvelee ihmisiä hengellisesti monin keinoin,  katselee myös ihmisiä matkoillaan. ”Kysyn Pyhältä Hengeltä, mikä kyseisen ihmisen tausta tai nykytilanne on, minkä kanssa hän kipuilee, miten häntä voisi rohkaista ja siunata. Samaa pyrin vastaanottamaan sielunhoitotilanteessa. Ihminen ei tule autetuksi minun tiedoillani tai ymmärrykselläni, mutta jos Pyhä Henki puhuu minun kauttani niin silloin henkilön elämä voi kokea täydellisen muutoksen tai hän voi löytää ratkaisun avaimen.”

Toisinaan olen miettinyt ja jonkun kanssa puhunutkin, näkyykö usko ihmisen kasvoista. Siis semmoinen elävä kristinusko. Muutaman kerran on käynyt niin, että olen tutustunut ihmiseen, jolla on jotenkin avoimet ja valoisat kasvot. Myöhemmin on ilmennyt, että ihminen on kristitty.

Ehkä vain on niin, että joitakin asioita on mahdotonta kätkeä.

Tekstiä muokattu ystävän kommentin osalta. Kiitoksia syventävästä näkemyksestä.

5 thoughts on “Kasvoista kajastava usko

  1. Juha! Niin totta, niin totta!
    Taiteilijasieluilla on kyky nähdä enemmän! Kiitos tästä!

    Liked by 1 henkilö

  2. Kiitos näistä mietteistä.
    Tuli mieleeni joskus lukemani ortodoksivanhus Porfyrioksen ajatus, jonka mukaan hengellinen elämä on sitä, että käännämme katseemme Kristukseen. Sitä kautta saamme armon tulla osallisiksi rakkaudesta ja rauhasta ja Kristus meissä on siellä missä olemmekin, vaikkapa bussissakin. Eikä Kristus ollut fanaattinen meuhkaaja, eikä ole sitä meissäkään. Hän on kohdattavissa ja kolkuttaa odottaen avataanko.

    Liked by 3 people

  3. Jeesuksen silmistä ja katseesta on tehty monta lauluakin.
    Voin kuvitella sen katseen mistä on kyse.
    Kukin kuvastaa tosiaankin omaa jumalan kuvaansa olemuksessaan.
    Kyllä sitä voi Bussissakin tiiirailla.

    Liked by 2 people

  4. Kyllähän ihmisen kasvot varmasti kuvastavat ihmisen sisintä kaikkein väkevimmin. Tietysti myös muu olemus. Silloin kun vielä itse maalasin, pystyin siihen, näin koko ajan erilaisia aiheita. Joka paikka oli täynnä eläviä kuvia ja sanattomia kertomuksia. Aiheita oli pursuamiseen asti. Näkö ja aistit ikään kuin terävöityivät. Luovuus on rikas lahja, se on oikeasti sekä tuskaa että hurmiota. Koko ajan on olemassa aiheiden ruuhka ja toteuttamisen himo. Minä olen usein ajatellut kuinka suunnattomasti iloa Jumalalle tuotti kaikki se luovuus jolla Hän kaiken loi. Rakkaudella. Usein ajattelen kuinka kaunis maailma on kuinka ihania kaikki luodut. Vieläkin.
    On lahjaa nähdä, on lahjaa aistia kasvoista, silmistä, kehon kielestä ja parasta kaikesta, Pyhästä Hengestä. Minä uskon että Jumala kaikissa näissä vaikuttaa jotain erityistä.
    Joku, niin kuin Juhan tarinassa, saa armon ja viisauden nähdä niin että voi sanoa Sanan jonkun toisen elämän hyväksi. Palvella voi niin monin tavoin, vaikka ei ymmärtäisi palvelevansakaan. Oi, armoa, Oi Herran hyvyyttä!
    Kiitos inspiroivasta tekstistä Juha.

    Liked by 1 henkilö

  5. Hienoja kommentteja. Olen ollut basson kanssa meuhkaamassa ja metelöimässä, joten kommentit ovat rästissä. Tänään kymmeniä kasvoja Turun Bethel-kirkossa, huomenna satoja Mikaelinkirkossa. Yritän jonkin kuvankin saada.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.