Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Matkan tekoa / Minä uskon!

4 kommenttia

3.

Kotikylän raitti

Kotikylän raitti

Miten ilmaista se, että on tullut uskoon kun on uskonut Jumalaan ja Jeesukseen koko elämänsä. Lapsuuden Jumalakuvaa on vaikea analysoida, mutta luulen, että omalla kohdallani puhutaan suhteesta Isään, joka auttaa ja suojelee. En tiedä miten varhain aloin ymmärtämään sen, mitä tarkoittaa Jeesus ja armo, mutta elämässäni on kolme hetkeä, jotka ovat olleet selkeästi tarttumista Jumalan kutsuun tietoisesti ja niitä voi kutsua uskon ratkaisuksi ja tien valinnaksi.
Lapsuuden kerhot ja pyhäkoulut jäivät yläasteen jalkoihin kirjaimellisesti, kun verkkarihousuihin pukeutunut, maailmaa sinisin silmin katseleva pikkupoika, astelee yläasteen kovaan maailmaan. Asetelma oli kuin luotu kiusaamiselle. Ellei seurakunta olisi tullut kuvioihin mukaan en tiedä miten olisin selvinnyt kaikesta.
Kävin rippikoulun isän vaatimuksesta vasta 16 vuotiaana, mikä on ollut elämäni suurimpia johdatuksia. En olisi ikinä uskaltanut lähteä seurakuntanuoriin aikaisemmin. Se mikä sai minut päätymään moiseen ratkaisuun johtui ensimmäisestä henkilökohtaisesta kohtaamisestani Jumalan Pyhän Hengen kanssa. Tosin tämän olen oivaltanut vasta paljon myöhemmin.

Renkitupa Alahärmän pappilassa

Renkitupa Alahärmän pappilassa

Olin venyttänyt rippikoulupassin nuorteniltaan tutustumistani viimeiseen mahdolliseen kevään nuorteniltaan. Samassa tilanteessa oli melkoinen liuta muita pojankoltiaisia ja pappilan renkitupa pullisteli häliseviä riparilaisia joista osa oli kiusaajiani. Meno oli kaikkea muuta kuin rauhallinen ja koskettava. Olin yksin tuon hälinän keskellä ja jäin hiljaa istumaan hieman arkana ulkoeteiseen ja odottamaan kotiin pääsyä. Siinä istuessani kaiken metelin keskellä, pelkoni alkoi hävitä ja ihmeellinen rauha laskeutui ylleni. Koin jotain sellaista mitä en koskaan aikaisemmin ole tuntenut. Ilman että kukaan olisi puhunut minulle tai olisin kuullut pastorin puheita päätin siinä istuessani että tämä olisi minun paikkani rippikoulun jälkeen. Perustin päätökseni siihen syvään turvallisuuden ja rauhan tunteeseen jonka olin juuri kokenut.
Rippileiri oli hauska kokemus, mutta niin siellä kuin koulussakin, takaraivossa kolisi epäonnistumisen pelko, joka on kulkenut kiinni takinliepeissä koko elämäni. Ulkoläksyt kuitenkin opittiin ja Konfirmaatio harjoituksissa tein päätöksen, että vastaan tosissani rippipappini kysymykseen  ”Tahdon”.Konfirmaatiossa olin ensimmäistä kertaa elämässäni päättämässä itse jotain tärkeää aivan yksin ja niin vastasin Jumalan kutsuun myöntävästi. Tuo päätös oli toinen merkittävä kohtaaminen Jumalan kanssa.

Syksyllä pyöräilin pikkuserkkujen kanssa elämäni ensimmäiseen oikeaan nuorteniltaan ja minusta tuli seurakuntanuori, yksi kuudesta, jos oikein muistan. Se mitä sitten tapahtui on jo kokonaisen blogisivuston pituinen juttu, joten ei siitä sen enempää.

Kolmas kohtaamiseni Jumalan kanssa on muutaman vuoden takaa, sen jälkeen kun oli ajanut itseni hengellisesti ja fyysisesti umpikujaan. Kun ihminen tekee välitilinpäätöksiä elämästään, hän kyseenalaistaa kaiken mitä on oppinut ja saanut perintönä kasvuympäristöstään. Joskus kyyti voi olla kylmääkin mutta ainakin minun kohdallani tapahtui lopulta se, että jouduin kaivamaan elämästäni sen mikä oli ollut hyvää ja tarttumaan siihen. Ainoa mitä minulla oli lopulta jäljellä oli Jeesus, sillä kaikki muu oli romahtanut omaan mahdottomuuteensa. Kaikki hyvät asiat elämässäni olivat tulleet häneltä. Tämä kaikki johti minut keskusteluun Jumalan kanssa. Olin risteyksessä, jossa minun oli pakko kysyä itseltäni, että onko kaikki tässä vai onko jotain vielä enemmän. Kun katsoin elämääni taaksepäin näin niin paljon johdatusta ja ihmeitä. Niinpä ainoa vaihtoehto oli mennä Jumalan eteen ja pyytää:- Näytä voimasi ja ota elämäni kokonaan. Sen jälkeen olen oppinut selvemmin millainen persoona on  Pyhä Henki.

Mutta onko lopultakaan mitään merkitystä sillä, millä hetkellä minä olen tarttunut kutsuun ja lahjaan. Mikä merkitys on sillä, että minä ihmisenä teen jotain suhteessa Jumalaan. Tärkeämpää on tunnistaa oma identiteettinsä Kristuksessa Jumalan rakkauden kohteena ja elää sitä elämää, jota Jumala tahtoo meidän elävän.
Itselleni seurakunnan osallisuus on ollut tärkeä asia. Lapsuus- ja nuoruusvuosina olen saanut olla hyvien ja viisaiden ihmisten ohjauksessa ja kasvaa yhteisössä, jossa vastuu ja toiminta oli saman kaltaista kuin alkuseurakunnassa. Vaikka itse olen törttöillyt ja jopa pakoillut Jumalaa, Hän on ollut uskollinen sille lupaukselle, jonka hänelle olin antanut.
Nyt tiedän ketä seuraan ja kehen uskon. Isä, Poika ja Pyhä Henki on aina läsnä elämässäni, silloinkin kun en itse jaksa. Kaikki se heikkous, pelko ja osaamattomuus on lopultakin kääntynyt elämässäni vahvuudeksi. Osoitukseksi siitä että Jumala voi ja pystyy. Matkani on vielä kesken mutta suunta ja tarkoitus on selvillä. Se että matkaa tekee yhä keskeneräinen ja osin rikkinäinen ihminen eio vähennä sitä totuutta että olen Isälle arvokas jo tällaisena, sillä minusta on maksettu kallein mahdollinen hinta mitä kuvitella saattaa!

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

4 thoughts on “Matkan tekoa / Minä uskon!

  1. ”Miten ilmaista se, että on tullut uskoon kun on uskonut Jumalaan ja Jeesukseen koko elämänsä. ”

    Miten olisi näin? Olit lapsuutesi ajan tiennyt, että tuolla Laaksolan kylässä se minun isäni asuu,(aivousko), mutta elämän kolhujen keskellä, lähinnä tulee mieleen vanhemoien ero, tämä on nyt kuvaannollista, tapahtui, että isäsi kutsui sinut luokseen – ja sinä menit!(sydämen usko)

    Liked by 1 henkilö

  2. Niin, tuo kylä jossa asuin ja vanhempani asuvat yhä, oli vakaaka Etelä-Pohjalaista aluetta jossa -30 luvun evankelinen herätys oli yhdistänyt kyläkunnan ja itse ajattelen näin että Jumalan henki oli kylän yllä, toki ihmiset olivat ihmisiä ja kaikennäköistä elämää oli. Mutta jotain erityistä lapsuuteni elämässä vaikutti. Siitä olen täysin vakuuttunut koska olin ällistynyt ihmisten kovuudesta ja uskon vähyydestä kun lähdin kotoa maailmalle. Ero oli sama kuin olisi astunut lämpimästä talosta ulos pakkaseen ilman vaatteita…
    Ongelma on että Jumalan valtakunnan luonteesta ei opetettu kaikkea ja taitaa olla niin että kyseisen liikkeen piirissä opetus esim siitä mitä on opetuslapseus liittyy lähinnä apostoliseen aikaan. En tiedä. Meidän kylällä edelleen seurakunnan papit tulevat evankeliumijuhlille puhumaan olivatpa he mies tai naispappeja.
    Eteläpohjanmaalla Jumala on paikalla kunhan vaan jonkun kaulassa on liperit eli Jumala on se joka toimii ei Ihminen! Jumala on se joka rakastaa, Ihmisrakkaus on vajavaista.

    Liked by 3 people

  3. Voin hyvin ymmärtää tämän. Minulta kysyttiin oletko ottanut Jeesuksen vastaan ?
    Hämmennyin kysymyksestä sen takia, että kun on kasvanut uskovassa kodissa,
    ei ole ikinä kyseenalaistanut etteikö näitä kolmea tekijää olisi olemassa.
    Vastasin sitten vain että kyllä kait olen. Sain vastauksen että sen kyllä tietää varmasti.

    No, kyllä tiedän varmasti että olen ottanut sen sydämen uskolla vastaan,
    vaikka hylännytkin lapsuuden uskon ja osan siitä opista ja rakentanut oman
    isäsuhteeni itse ilman ulkopuolisia määrittelijöitä.

    Mikäli perheeltäni kysyttäisiin olenko Kristitty, he vastaisivat että en.
    En voi olla koska en ole Laestadiolainen ja kuulu siihen seurakuntaan.
    Minä näin jo pienenä Jumalan aivan eri tavalla, kuin kotona esitettynä.

    Parikymppisenä sitten tuli aivan valtava etsikkoaika ja Pyhä henki veti
    isän luo. Sittemmin valitsin eri tien ja välillä vähän haaleampanakin
    Jumala on minunkin lupaukselleni pysynyt uskollisena,
    niinäkin hetkinä kun minä itse olen ollut etäinen ja hukannut aikaani valtavaan työnarkomaniaan.

    Kompassin korjaamaa kurssia eli raamattua on tällä matkalla tarvittu ja rukousta
    paljon. Ihmeellistä, että vasta matkan varrella olen taistellut epäuskoani vastaan.
    Monet itkut ja kiukuttelut isä on myös saanut sietää ja silti vaikeimpinakin hetkinä
    juuri hän on ollut vierellä ja varmasti välillä jopa kantanut hellästi sylissään,
    tuota rimpuilevaa lastaan rauhoittumaan. Kiitos pyhälle kolminaisuudelle siitä,
    että ovat tehtävissään meitä ihmisiä uskollisempia. Rakastan sinua isä.

    Liked by 2 people

  4. Ulkona on pimeää ja märkää. Onnibussi on jo aika lähellä Turkua. Tuli juuri sopiva hetki lukea tekstisi. Se oli jälleen hieno, kolme tarttumista isompaan tassuun.

    Moottoritie alkaa lähestyä sitä pätkää, jota värjäävät oranssit katuvalot. Mietin, että minä olen ehkä kolme kertaa elämässäni osallut olla tarttumatta tarpeeksi tiukasti ojennettuun käteen. Mutta katotaan; onhan oranssi kuitenkin lempivärejäni.

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s