Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Sinä kelpaat!

Jätä kommentti

Koko kuluvan talven olen törmännyt otsikon ajatukseen. Yksinkertainen mutta suuri ajatus. Se että olen kelvollinen, hyväksytty ja rakastettu on jotain niin suurta ja merkittävää että sen pohjalle rakentuu koko elämä. Miksi? Siksi että kelpaamattomuus, merkityksettömyys ja rakkaudettomuus tuhoaa elämän. Se että oma arvo on nolla, halvaanuttaa ihmisen. Ihmiseen alkaa kertyä kuonaa, katkeruuttaa, itsesääliä ja lopulta vihaa. Vapaus on enää vain muisto.

Syy kelpaamattomuuteen ei nouse meistä itsestämme. Jumala ei luonut tähän maailmaan yhtään luuseri ja tappion kärsinyttä. Syy kelpaamattomuuteen löytyy katsomalla sivuillemme.

Synti, joka vaikuttaa meissä ja meihin on kuin ruoste, joka iskee elämän rakenteisiin. Se syövyttää, rikkoo ja tahraa. Synti on katkaisut yhteytemme Jumalaan, yhteyden ylös. Kun yhteys ylös on poikki, niin yhteys sivuille, kanssa matkaajiinkin alkaa katkeilla. Yhteyttä Jumalaan kuvataan usein virtaavalla vedellä. Jeesus sanoo olevan elävän veden  lähde. Me suomalaiset tiedämme mitä pakkanen tekee vedelle. Vesijohtoputkien sulattelu on suomalaisille tuttua puuhaa talvisin. Jumalan vesi ei jäädy, Pyhän Hengen tuli pitää sen sulana. Rakkaus on jäänesto ainetta, joka tepsii kylminpäänkin suomalaiseen.

Kun yhteys on poikki ylös on ihminen altis tämän maailman kylmyydelle. Kylmyys ja pimeys johtaa itsekkyyteen, josta käsin ihminen kykenee hyvään vain silloin kun se palvelee hänen ja korkeintaan hänen läheistensä hyvää. Tällaisessa olotilassa ihminen lakkaa kestämästä iskuja joita maailma väkisinkin antaa. Ihminen väsyy ja katkeroituu. Miksi kysymykset kaikuvat tyhjille seinille. Ihminen joko käpertyy sisään tai alkaa antaa takaisin. Silloin syntyy kelpaamattomia ihmisiä, lyöjiä tai lyötyjä.

Eilen illalla Ylivieskalaisia kohtasi suuri onnettomuus kirkkopalon myötä. Sielä lyöty löi. En todellakaan tiedä tekijän taustoja tai motiivia mutta usein heikkous laittaa tekemään voimatekoja, jotka johtavat katastrofiin. Kirkon polttaminen voi olla äärimmäinen hätähuuto jonkun sellaisen suuntaan, jonka toivoisi olevan olemassa ja totta. Kukaan ei kuitenkaan ole koskaan vastannut. Voisiko olla, että me, jotka kulutamme polkua kirkonmäellä, olemme jotenkin jumittuneet sinne mäelle. Emme ole olleet Kristus toiselle vaan olemme olleet ikäänkuin katsojia katsomossa. Etäisiä hahmoja kaukana itse näyttämöltä, joka on elämä. Voiko palannut kirkko nousta elämän symboliksi. Pakottaa meidät takaisin ihmisten joukkoon sanomamme kanssa. Sanoman, joka on arjen rakkauden tekoja ja Pyhän hengen toimintaa meissä. Rukousta sairaiden puolesta ja  ennenkaikkea Sanaa, joka kertoo, että Hauta on tyhjä, Jeesus on kuollut ja nousut ylös, koska sinä kelpaat hänelle vaikka muut ovat jo jättäneet.

Me kelpaamme Jeesukselle juuri sellaisina kuin me olemme. Kun Jeesus sanoo:-Tehkää parannus! hänen äänessään on rakkautta ei vihaa, koska parannus on sitä että me saamme kääntyä hänen puoleensa ja hän parantaa meidät. Nostaa olosuhteittemme yläpuolelle ja antaa toivon. Heikon ei tarvitse enää nostaa kättään suojaksi tai lyöntiin vaan hänellä on puolustaja ja lohduttaja, Pyhä Henki joka antaa voiman elää. Hyvä sanoma korjaa yhteyden ylös ja sivuille. Se voittaa synnin vallan antaen toivon ja vapauden.

 

Advertisements

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s