Jokainen on varmaan jossain määrin törmännyt katkeruuteen. Se on sitä kun törmää toisessa ihmisessä voimaan, jota on vaikea käsitellä ja ikävä kohdata. Katkeruus suojaa ihmistä omalta pettymykseltään, pettymykseltä siitä mikä ihminen on, pahuuteen, ilkeyteen, epäluuloisuuteen, omahyväisyyteen ja oman vastuun väistelyyn kykenevä.
Mutta se on suojana huono ja petollinen. Katkeruus antaa harhan, että ihminen suojelee itseään, sillä sisältä tihkuva viha antaa tunteen voimasta. Vihalla vuorattu ja kuorrutettu ihminen on kuitenkin voimantunnossaan hauras ja kovan kuoren särkyminen sattuu lopulta enemmän kuin joustavan pinnan kanssa eläminen. Joustava, myötäelävä ja hyökkäämistä välttävä ihminen saattaa joutua enemmän alttiiksi surun hetkille elämänmatkallaan, mutta katkera ihminen jää lopulta paitsi elämän kauneudesta ja runsaudesta, johon joustava surulle altistumisen uhalla saa uppoutua.
Katkeruus myös lähes poikkeuksetta sumentaa ihmisen kykyä ajatella. Katkeruuteen ei oikein mahdu laaja-alainen asioiden tarkastelu, mm siksi että katkeruus vaatii hyvitystä asioille joille ei yksinkertaisesti enää voi oikein mitään. Ja hyvitysajattelusta käsin ei juuri tule omaa vastuuta ajateltua. Katkeruus ei suostu jättämään taakseen ajatusta ’minua vastaan on tehty väärin’. Mitä pidemmälle tämä piirre kehittyy, sitä enemmän on hyvitettävää. Koska katkeruus kehittyessään tulee yhä taitavammaksi huomaamaan loukkaamiset, kaikki ne hetket jolloin ihminen on jätetty paitsi, syrjään, arvottomaksi, osattomaksi. Osattomaksi, pois yhteydestä jätetty ihminen, etenkin jos tuolla yhteydellä on ollut merkittävä rooli omassa elämässä, alkaa helposti kokea joko vihaa tai sitten hän lannistuu eikä enää pyri yhteyteen. Näin ääripäitä luetellakseni. Vihalla on taipumus haluta hyvitystä tavalla tai toisella. Joskus vaatimisen jäljet ovat räikeän rumat, joskus salavihkaisen haitalliset.
Miksi minä näitä pääsiäisenä pohdin. Tulivatpa vain yhtäkkiä kohdalle. Kuten kohdalle tuli myös lausahdus ’usko on jokaisen henkilökohtainen asia’. Noniin, riippuu tietenkin mihin uskoo. Jos kuitenkin sanoo uskovansa Jeesukseen, niin tämän uskon kirkkain tähti on Jeesuksen persoona ihmisenä ja hänen jumaluutensa. Kaikki se ihmeellinen ja käsittämätön jota ei pysty luotaamaan ja se konkreettinen, selkeä vaellus joka oli Jeesuksen esimerkkiä täällä maan päällä. Ja tämän esimerkin mukaan usko ei ollut yksilölaji. Jeesus huolehti jatkuvasti ihmisistä, välitti mitä hänen ympärillään tapahtui (en tarkoita että tämän esimerkin mukaan ihmisen tulisi auttamistyössä polttaa itsensä loppuun, hyvää palvelevan auttavan yksilön tulee myös saada olla Isän suojissa) Jeesus otti ihmiset tosissaan, kohtasi paljon niitä, joiden arvo yhteiskunnassa oli tavalla tai toisella jäänyt heikoksi. Jeesuksen silmissä jokaisen arvo oli kallisarvoinen. Hänen omaa asemaansa ja henkeään kalliimpi.
Kristinuskoon sisältyy myös ajatus Jeesuksen omista Kristuksen ruumiina. Ajatus saattaa mystisesti etääntyä arkipäivästä, mutta on kaikin puolin ajattelemisen arvoinen asia. Kuva siitä että ihmiset muodostavat yhteyden, jota on kuvattu Kristuksen ruumiina, on vahva. Ihmisen keho on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siksi ajatus henkilökohtaisesta uskon harjoittamisesta jotenkin ihan omassa rauhassa omine ajatuksineen ja tekoineen on kehokuvalle vieras. Jos menet ja potkaiset varpaasi rikki, kivusta tulee tietoiseksi koko keho. Jos ajattelet että olkapää on nyt jotenkin väärän näköinen ja kuvittelet vaihtavasi sen, niin huoh… Jos ajattelet, että vasen jalkasi kulkee vaihteeksi eri reittiä kuin oikea, vaikeaksi menee. Kristuksen ruumiina olemme lähtemättömästi osallisia toistemme elämästä. Tämä ei ole yksilölaji. Tosin käytännössä jotkut liittyvät toisiinsa etäämmin kuin toiset, mutta saman Jeesuksen omina meidän tulisi ymmärtää mitä me olemme. Siksikin hän antoi henkensä meidän puolestamme. Että ymmärtäisimme yhteyden kallisarvoisuuden.
Tästä näkökulmasta yhden ihmisen katkeruus myöskään ei ole hänen henkilökohtainen liemensä. Katkerat teot ja sanat vaikuttavat toisiin. Ja samalla toisilla on kuitenkin velvollisuus yrittää auttaa toista havaitsemaan oma katkeruutensa, jotta sitä oppii välttämään. Koska pitkälle kehittyessään se syövistä tuhoisin.
Miten nämä pienet kirjainten yhdistelmät tekstissä on mahdollisia elää todeksi arjen elämässä, onkin iso kysymys. Siinä auttakoon meitä Herra, joka on henki. Usein Hän antaa meille voimaa arjen pieniin tekoihin, joissa on hyvän elämän eväät. Hyvät teot lisäävät hyviä ajatuksia, jotka taas lisäävät hyviä tekoja. Katkeruuden houkutuksille jää vähemmän tilaa.
Hyvää pääsiäistä kaikille. Kääntäkäämme katseemme ja mielemme pois pahuudesta, nähkäämme hyvyys ja elämän kauneus toisissamme. Kaiken keskellä ja kaikesta huolimatta. Niin Jeesuskin teki.
Blogitaivas 