Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Ajatuksia NewWine -arvoista

1 kommentti

Kesä tekee tuloaan ja NewWine kesätapahtuma sen myötä.  Itselleni se on koko vuoden odotetuin tapahtuma ja sitä voisi verrata auton vuosihuoltoon.  Kuluneet osat vaihtoon ja uutta öljyä moottoriin. Näin taas  jaksaa touhuta tulevan vuoden omassa arjessa ja seurakunnassa.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seurakunnan rakentaminen, minun tapauksessani perinteisen luterilaisen seurakunnan, on viimekädessä jokaisen seurakuntalaisen tehtävä. Meillä on hyvät työntekijät ja melkoiset resurssit mutta luterilaisen kirkon julkinen kuva muistuttaa enemmän palvelulaitosta kuin elävää ja toimivaa yhteisöä. Jopa niin että Jumalanpalvelus, joka viikkoinen juhla on muuttunut ulkopuolisten silmissä seurakuntalaisten palveluhetkeksi, jossa varmistellaan taivaspaikkaa ja tuijotetaan edessä olevan niskaa. Näinhän se ei kuitenkaan ole. Messu on aina osallistujalle henkilökohtainen ja tärkeä hetki.

Kirkkokin voi muuttua ja jotta muutos lähtisi oikeaan suuntaan, on tärkeää opettaa opetuslapseutta, joka nykysuomeksi voisi kääntää vaikkapa seurakuntalaisuudeksi tai kuten ennen vanhaan sanottiin, maallikkoudeksi. Ihmisille pitää  kertoa millaiseksi paikaksi seurakunta on alun alkaen tarkoitettu. Paavali aloitti tämän työn ja meidän tulisi jatkaa sitä.

NewWine -liike on syntynyt kuolevien seurakuntien keskellä Anglikaanisessa kirkossa. Se tapa,  jolla sielä on lähestytty seurakunta -käsitettä on tuottanut uutta elämää näihin lähes konkurssin partaalla olleisiin seurakuntiin. NewWine ei tuo peliin jotain tiettyä toimintamallia, jota voisi kopioida vaikka se tarjoaakin siihen hyviä esimerkkejä. Paremminkin NewWinen läpi suodattuu ajatusmalleja ja arvoja, jotka jalostuvat ihmisten mielissä omaan seurakuntaan sopiviksi toiminnoiksi. NewWinen tunnus ”local churches changing nations” voi herätä henkiin vain aktiivisten ja sitoutuneiden ihmisten kautta, jotka tuntevat oman paikkakuntansa.  Sitoutuminen lähtee aina Jeesuksesta ja hänen kutsustaan. Tätä kutsua ja sen etsimistä New Wine-liike haluaa tukea ja edes auttaa.

Lueskelin netistä erilaisia arvioita New winestä ja mielenkiintoista oli todeta että n. 10 vuotta sitten kritiikkiä ja pelkoja oli paljon enemmän. Epäiltiin New Wine liikkeen liukuvan yltiökarismaatisuuteen ja jopa menestysteologiaan. Mutta mitkään noista peloista ei ole toteutunut. Liikettä on moitittu myös Pyhä Henki keskeisyydestä ja Jeesuksen sovitustyön vähemmälle jättämisestä. Tämä jälkimmäinen on melko vakava väite ja ansaitsee kyllä hieman enemmän huomiota osakseen

Olen suoraan kopioinut NewWinen omilta sivustolta suoraan ne arvot, jotka ovat liikkeelle ja itselleni tärkeitä. Jeesuksesta sielä sanotaan, että kunnioitamme kaikkea mitä Jeesus teki puolestamme ristillä. Monet herätysliikkeet ja yhteisöt käyttävät erilaisia kielikuvia Jeesuksen sovitustyöstä, siitä mitä ristillä tapahtui ja mitä Jeesuksen elämä merkitsee ihmiskunnalle. Olen huomannut, että NewWine -arvoissa käytetyt ilmaisut ovat hyvin selkokielisiä ja nykyihmiselle tutulla kielellä kerrottu.  Nykyihmiselle hankala Kaanaan kieli loistaa poissaolollaan. Tämä aiheuttaa ihmiselle, joka on tottunut uskovaisten kieleen ja oman herätysliikken tapaan ilmaista asioita, tunteen, että jotain puuttuu ja kun jotain puuttuu se ei tunnukkaan enää yhtä pyhältä ja arvokkaalta.

Todellisuudessa NewWine -liike on Kristuskeskeinen. Pyhän Hengen toiminta ja merkitys kolminaisuudelle on  palautettu sille kuuluvalle paikalle. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja hän on Pyhän Hengen kautta mukana meidän elämässämme. Siksi on opetettava perusteita Pyhästä Hengestä ja siitä miksi Jeesus lähetti  Puolustajan olemaan kanssamme. Siksi opetus Jumalan Pyhästä Hengestä on hyvin keskeisessä asemassa New Wine liikeessä. Kyse ei olesiis korostuksesta joka menee yli ja ohi Jeesuksen vaan tarpeesta opettaa ihmisiä.

NewWinen näky on seurakuntakeskeinen ja se nostaa paikallisuuden tärkeään osaan. New Wine on ennen kaikkea koulutusorganisaatio, jonka tavoitteena on voimaannuttaa ihmisiä ja lähettää heidät sinne missä heidän paikkansa on palvella. Se voi olla perinteinen luterilainen seurakunta niinkuin itselläni on tai täysin uusi yhteisö.

Se mikä on merkille pantavaa, New Wine ei ole herätysliike tai erillinen yhteisö vaan verkosto joka on avoin, läpinäkyvä ja yhteiskristillinen.

Ja sitten ne arvot:

NÄKYMME

Haluamme nähdä kansakuntamme muuttuvan kristittyjen kautta, jotka löytävät vapauden Jeesuksen seuraamisessa, kokevat iloa ylistäessään Jumalaa ja saavat Pyhän Hengen voiman elämäänsä.

Haluamme nähdä seurakuntien uudistuvan ja vahvistuvan sekä uusien yhteisöjen syntyvän. Tahdomme elää todeksi Jumalan Sanan kaikilla elämän alueilla, etsiä kadotettuja, rikkinäisiä ja köyhiä ja näyttää, että hyvä uutinen Jumalan valtakunnasta kuuluu kaikille.

 

ARVOMME

Risti ja ylösnousemus

Kunnioitamme kaikkea mitä Jeesus teki puolestamme ristillä. Tahdomme myös itse kulkea ristin tietä samalla tuntien hänen ylösnousemuksensa vapauttavan voiman.

Sana ja Henki

Haluamme, että kaikki mitä uskomme, opetamme ja teemme, perustuu Raamattuun Jumalan kirjoitettuna sanana. Samalla tahdomme oppia kuulemaan ja tottelemaan Pyhää Henkeä, joka puhuu meille sekä henkilökohtaisesti että yhteisönä.

Jumalan äärettömyys ja läheisyys

Haluamme elää Jumalan kunniaksi ylistäen hänen majesteettisuuttaan, kaikkivaltiuttaan ja mahtavaa voimaansa. Samalla voimme kohdata hänet ylistyksessä läheisesti ja henkilökohtaisesti ja kokea syvää yhteyttä hänen kanssaan

Jatkuvuus ja muutos

Pidämme uskollisesti esillä muuttumatonta sanomaa Jeesuksesta, hänen työstään sekä henkilökohtaisen pelastuksen ja pyhityksen merkityksestä. Samalla etsimme kulttuuriimme ja ympäristöömme sopivia tapoja ylistää ja opettaa, olla seurakunta ja tehdä lähetystyötä.

Luonnollinen ja yliluonnollinen

Tahdomme nähdä kristittyjen käyttävän kaikkea sitä luonnollista ymmärrystä, viisautta ja taitoa, jota heillä on, ja opettelevan samalla palvelemaan toisia yliluonnollisilla Pyhän Hengen lahjoilla rakkaudessa ja voimassa, Jeesuksen esimerkin mukaan.

Jumalan valtakunta – jo nyt ja ei kuitenkaan vielä

Tahdomme julistaa hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja nähdä sen läsnäolosta kertovia ihmeitä ja merkkejä. Samalla ymmärrämme, että Jumalan valtakunta tulee lopullisesti ja kärsimys voitetaan vasta sitten, kun Jeesus tulee takaisin ja tekee kaiken uudeksi.

Tehtävä ja yhteisö

Haluamme nähdä seurakunnan muuttuvan tehtävänsä ymmärtäväksi yhteisöksi, joka rakastaa ja tavoittaa kadotettuja, pitää huolta köyhistä ja tuo oikeudenmukaisuuden koteihin, naapurustoihin, työpaikoille ja kansakuntiin. Samalla haluamme seurakunnan olevan armon täyttämä yhteisö, jossa ihmiset voivat löytää suhteen Jumalaan ja toisiin ihmisiin sekä parantumisen, uskon, toivon ja rakkauden.

Johtajuus ja yleinen pappeus

Tahdomme valmentaa Pyhän Hengen voimassa toimivia, rohkeita ja tehtävästään tietoisia seurakuntien johtajia. Samalla tahdomme varustaa jokaista kristittyä palvelemaan Jeesuksen mallin mukaisesti omassa kodissaan, seurakunnassaan sekä työ- ja elinympäristössään.

Armollisuus ja totuus

Tahdomme olla ystävällisiä ja sydämellisiä ajatellessamme toisia ja puhuessamme heistä, riippumatta siitä, ovatko he kanssamme samaa mieltä. Samalla kerromme selkeästi, mitä me uskomme ja miksi uskomme.

Yhteys ja erilaisuus

Haluamme tehdä yhteistyötä avoimesti ja vastuullisesti kaikkien niiden kanssa, jotka pitävät kiinni näistä arvoista. Samalla hyväksymme seurakuntien erityispiirteet, erilaiset johtamistavat sekä kirkkokunnalliset painotukset ja kunnioitamme niitä.

 

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

One thought on “Ajatuksia NewWine -arvoista

  1. Teksti on siis oma näkemykseni liikeestä josta on tullut itselleni tärkeä

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s