Ihanista ihanin psalmi 42 kysyy: ”Miksi murehdit, minun sieluni ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää hänen kasvojensa avusta.”!
Niin, miksi? Miksi ihminen välillä ikään kuin putoaa kelkasta tuntemattomalle tielle? Kokien olevansa tilanteessa, jossa kyyti meni, jätti yksin ja eksyksiin? On siihen ainakin yksi syy. Huomaan sen silloin kun Raamatun luku vähenee.

Pitkästä aikaa aloin lukea Sananlaskujen kirjaa. Oi, mikä riemu!
Uskontaipaleeni, ensi rakkauden aikaan, minulla oli itseäni vanhempi ystävä, sisar, joka oli ollut jo vuosia uskossa ja oli vahva Raamatun sanassa! Paljon hän osasi ulkoa ja minä ihailin häntä. Kun minä jouduin avioliitossani salaamaan uskoni ja tapaamaan uskovia salaa, pakenimme ystäväni kanssa aina samaan pienehköön metsään, yhden ison puupinon varjoon piiloon –  ja siellä minua ruokittiin! Rukoilimme, sekin oli minulle uutta, siinä muodossa kuin se siellä tapahtui. Se ei ollut kaavaa eikä ulkoa opittua rukousta vaan elävää, Pyhän Hengen vaikuttamaa Rukousta.

Avasin siis tänään Vanhan Raamattuni ja se avautui Sananlaskujen luvusta 8. Voi miten se siunaakaan!
Se on hyvä ja hyvin käsitettävä uutena versiona, mutta minulle rakkaampi vanhana. Sananlaskujen tarkoitus selviää ensimmäisestä luvusta, mutta minun sydämeni kiihtyi kun luin tuota kahdeksatta. Eihän siinä kerrota muusta kuin itse Viisaudesta, joka on ollut ikiajoista Jumalan tykönä ja joka kutsuu ihmisiä luoksensa! Oi, se on aivan ihana. Vertaan molempia käännöksiä enkä pysty sanomaan lopultakaan kumpi olisi parempi?

”Eikö viisaus kutsu, eikö taito anna äänensä kuulua? Ylös kummuille, tien viereen, polkujen risteyksiin hän on asettunut. Porttien pielissä, kaupungin portilla, oviaukoissa hän huutaa:” Teitä minä kutsun, miehet, ja ihmislapsille kuuluu minun ääneni. Tulkaa yksinkertaiset, mieleviksi: tulkaa järkeviksi, te tyhmät. Kuulkaa, sillä jalosti minä puhun, ja avaan huuleni puhumaan, mikä oikein on: sillä totuutta minun suuni haastaa!

Uudempi käännös jatkaa: ”Minkä puhun, se pitää paikkansa, puheeni ei ole kieroa eikä väärää. Se on selkeää sille, joka ymmärtää, helppoa sille, joka on tavoittanut tiedon.” Ja vanha:”Vanhurskaat ovat minun suuni sanat kaikki, ei ole niissä mitään petollista, ei väärää. Ne ovat kaikki oikeat ymmärtäväiselle, suorat niille jotka löysivät tiedon.”

Voi, kuinka paljon täällä on hyvää! Sananlaskut ovat aarrearkku, tiedon ja ymmärryksen lähde! Pala nousee kurkkuun, ei voi mitään.

Uuden käännöksen 8 luvun jakeet 21-23! ” Jotka minua rakastavat, ne minä palkitsen, Minä täytän heidän aittansa ja varastonsa. Minut herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata. Iankaikkisuudesta minä sain alkuni, kaiken alussa, ennen kuin maata oli.

Vanhempi käännös:”  Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista. Ennen kuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennen kuin oli lähteitä, vedestä rikkaita…

Kahdeksannen luvun jakeessa 35 ikään kuin vahvistetaan Jeremia 29:13 joka sanoo:” Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne” Tämä on minun -70 luvun alun Raamattuni etulehdellä. Ja se sanotaan sanalaskuissa näin: ””Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion”. Uudemmassa ” Joka minut löytää, löytää elämän, hänet Herra ottaa suosioonsa.”

Kun olen silloin, aikoinani tätä 8 lukua lukenut jakeesta 24 lähtien olen kirjoittanut sen yläpuolelle ” Jeesus!”.
9 luvusta vielä jae 10: ”Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä!”

Jokainen Jumalan Hengestä syntynyt rakastaa Jumalaa ja tahtoo Hänestä todistaa tavalla tai toisella – sillä millä voi! Jokainen Jumalan Hengestä syntynyt tahtoo olla elopellolla – sellainenkin joka ei mitään ole. Koska Rakkaus Kehottaa ja Kutsuu. Jokaisella jota Jumala on rakastanut Pojassaan – on leiviskänsä! Jumala, Isä, ei jätä ketään ilman tarkoitusta. ” Kaikille tilaa riittää, kaikilla lahjoja on, Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton”, eikä turha. Jumalan Sana on ihana tänäänkin!

Uni
Anni Korpelan runo.

Minä kerran unessa aukaisin paratiisin portin ja kävelin sen polkuja silmin häikäistyvin.
Miten hohtivat kukkaset varrella tien, kuin huumassa hengitin, ihminen pien,
niiden puhtaita tuoksuja povin syvin.
Kun kävelin joukossa liljojen, ne taipuivat, minua kumartaen, ja tervehti hehkuvin kukkaterin
– Minä olen vain syntinen ihminen, maan matonen – virkoin hämmentyen,
niin turmeltunut ja paha oon perin.
Mutta kaikki ne ihanat liljat, pään ne painoivat vieläkin syvempään ja laulun kuulin mä korvin herkin:
– Ken olet, mistä, ei mitään tee, muu kaikki rinnallas kalpenee kun näämme otsallas veren merkin!
Se kaunein näky on Eedenin, Ah, siihen lauluun jo heräsin.

(runo ulkomuistista)

”Siunaus suo, oi Herra, taivahan. Rukoillen nyt mä sua odotan. Sieluni on niin tyhjä köyhä vaan. Sinulta yksin vain mä avun saan!
Yksin en voi Sun tietäs vaeltaa. Kun vaarat vanii, synti houkuttaa. Voimasi suo, niin kuljen voittaen, helteessä kiusojen ja taistojen.
Henkesi suo, mua yössä johtamaan. Silloin en eksy harhaan kulkemaan. Valkenee Tie Jo Hohtaa määränpää, sieluni Herraa vain, Nyt Ylistää!”

(Hengellisen laulun sanat Aimo Huttunen, Maorilainen sävelmä))