Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Kutsun vaikeus

1 kommentti

Majatalo-illat täyttävät kohta kymmenen vuotta. Se on on pitkä  aika ihmiselämässäkin mitattuna. Näiden kymmenen vuoden aikana olen käynyt läpi monta hengellistä kriisiä ja kipukohtaa. Mutta joka kerta kun olen katsonut elämääni taaksepäin olen nähnyt miten Jumalan käsi on ollut ohjaamassa asioita oikeaan suuntaan. Olen joutunut tunnustamaan sen tosi asian, että Jumalan tahto toteutuu aina minusta riippumatta. Ellen minä tee, niin joku toinen tekee. Voisi kuvitella että se olisi jotenkin nöyryyttävää kun tajuaa, että minä en olekaan keskiössä kun järjestellään ja touhutaan ihmisille tapahtumia ja tilaisuuksia seurakunnassa.

Vastuu painaa se on selvä, mutta kunnian tavoittelu painaa enemmän jos sitä hamuaa itselleen. Jumalan valtakunnan työssä kunnia kuuluu aina Jumalalle. Taputuksen ja aplodit menevät aina Jeesukselle. Se on vapauttaa tekemään ja touhuamaan Taivaan isän renkipoikana vapaasti. Ei se aina onnistu noin kivuttomasti vaan jokainen tilaisuus jossa olen vastuussa, olipa se puhe tai opetus, meinaa hiertää ja painaa mieltä. Joskus ajatus haraa vastaa ja haluaisin paeta vastuuta. Jättää menemättä ja perua. Mutta jälkeenpäin sydän riemuitsee ja olo on siunattu.

Oma kutsuni Jumalalta tuli jo pienenä poikana vaikka en sitä silloin tajunnut. TV-sota oli pienen pojan sielulle tuskaa. Uutiset Vietnamista ja isojen maiden vihan pito laittoi pienen pojan mielen huutamaan rauhaa iltarukouksessa ja mieleen tuli ajatus siitä, että jospa minulla olisi iso valkoinen lippu niin menisin sotilaiden väliin. Ei ne pientä poikaa ampuisi. Kutsu rauhantekijäksi oli saanut siemenen ja se on itänyt minussa siitä lähtien.

Vaikka maailman raadollisuus on paljastunut sen jälkeen, niin olen saanut todeta, että Jumalalle on kaikki mahdollista. Jumala ei koskaan vedä takaisin kutsuaan eikä kadu sitä. Ei vaikka itse joutuisi joskus vetämään henkeä ja vetäytymään lepäämään.

Raamattussa Jumalaa verrataan savenvalajaan (Jer. 18: 1-10). Kun savenvalaja etsii sopivaa savea, joutuu hän työstämään sitä pitkään, ennen kuin kaikki epäpuhtaudet on saatu siitä pois. Savimöykky laitetaan lepäämään sivuun, joskus pitkäksikin, aikaa ennen kuin Valaja ottaa taas sen käsiinsä ja antaa sille lopullisen muodon. Joskus astiaa pitää työstää uudestaan ennen kuin lopullinen työ on valmis. Koskaan valaja ei hylkää saveaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nöyryys ja nöyristely ovat kaksi eri asiaa. On turvallista olla nöyrä Jumalle joka ei nöyryytä omaansa. Nöyryys on myös sitä, että uskallamme luottaa kaiken yrittämisen ja touhuilun Jumalan haltuu. Hän omalla tahtomisellaan vaikuttaa kaikessa mitä teemme. Hän ottaa vastuun kaikesta, myös silloin kun koemme epäonnistumista.

Elämme aikaa jolloin on iloittava vähästä, Se vähäkin on suurta Jumalan silmissä. Hän ei laske sitä mitä teemme vaan sitä mitä olemme. Hän katsoo sydämeen.

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

One thought on “Kutsun vaikeus

  1. Oli pakko palata tähän!
    Kirjoitat aina hyvin, mutta oma vastaanotto ei aina ole parhaassa vireessä. Nyt luin oikein hartaasti ja voi kuinka tämä hoitaa! Pitää joutua tosi pienelle, suorastaan mitättömälle paikalle ja rauhoittua lukemaan sisälukuna! Tämä on vertaistukea suurkiitos, vaikka vähän myöhäänkin.
    Herra siunatkoon Sinua!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s