Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Alussa

Loi Jumala, taivaan ja maan.

Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki, liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi:” Tulkoon valkeus”. Ja valkeus tuli! Ja Jumala näki, että Valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä! (V.T. -v.33)

Kuinka rakastankaan tätä totuutta, Jumalan Sanaa ja kertomusta siitä kuinka kaikki alkoi ja – mihin kaikki loppuu. Ja mitä kaikkea tässä välissä tapahtuukaan. Mikä on kaikkein tärkeintä kaikille ihmisille tietää ja uskoa. Kiitos Jumalalle!

Kun koettelemukset tulevat, ovat, ja jäävät itse kunkin elämään, niin Usko ja Toivo ovat Sanassa. Lihaksi tulleessa Kristuksessa Jeesuksessa, Vapahtajassamme, joka voi ihmistä ymmärtää ja auttaa. Tietäen oman kokemuksensa perusteella ihmisen osan, rankimman jälkeen. Emme helpolla pääse, sitä ei meille ole luvattukaan, mutta turvamme on Ikiaikojen Jumala. Tuntui ja näytti miltä hyvänsä.

Mutta meidät ihmiset on tarkoitettu myös toisiamme varten. – En usko että Jumalan sanomana, luotuaan Aadamin, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin, tarkoita ainoastaan sitä ihaninta suhdetta, joka voi parhaimmillaan, syntyä miehen ja vaimon välille vaan myös kaikkea muuta. Kuten ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta ja suhdetta uskovina toisiimme.

Tämä maailma ja sen henki on vastaan kaikkea tätä, siinä on se taistelun paikka, joka uuvuttaa. Siis kaiken muun lisäksi, joka henki, tässä ajassa ja maailmassa vaikuttaa ja on syntiinlankeemuksesta lähtien vaikuttanut. Uskovina me joudumme ahtaalle, mutta jos emme joudu sotimaan yksin, me saamme voiton Herramme avulla ja Pyhän Hengen kirkastaessa Jeesusta Kristusta.

Sanoihan Jeesus itsekin: ”Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä Minä Olen voittanut maailman.” Niin. Silloin kun on todella ahtaalla, toivoisi vahvaa, kaiken voittavaa tunnetta vahvasta uskosta, joka voi vuoria siirtää, mutta pääasiassa se ei mene niin. Ei ainkaan tämän kattoni alla. Se on surullisista surullisinta. Uskoa koetellaan ja kestävyyttä, mutta on vain riiputtava Herrassa kiinni. Ja ennen kaikkea Sanassa. Ei ole muuta Tietä.

Pitkä ”alustus” sille ajatukselle mikä aamulla tuli mieleeni kun tulin katsomaan, onko tällä taivaalla jotain uutta!? Tämäkin ”Taivas”on, ainakin minulle se yksi ”taivaan ikkunoista” jonka kautta paljolti elän. Minusta on ollut ihanaa, kun nyt joukkojemme vähettyä jotkut ovat jaksaneet kaivaa entisiäkin kirjoituksia esiin! Kiitos siitä!

Alussa, täällä oli monta hyvää kirjoittajaa ja vilkasta keskustelua mutta sitten tuli tämä ”koneaika,” jonka syyksi taidan aikalailla usein kaiken sen vyöryttää  mikä itseäni rasittaa!? Ehkei elämä koskaan ole ollutkaan helppoa tai toisenlaista, jos vaikka historiaa tai Raamattua lukee. Ihmiset aina samanlaisia, ajat vaan muuttuu ja tavat, mutta muuten ihminen ei.

Joka tapauksessa uskon syvästi että elämme aina vain lähempänä Herramme paluuta. Ja niitä profetioita joita saamme Jumalan sanasta lukea. Kukin lukee niitä joko pelon, tai toivon varassa. Meille, jotka uskomme Jumalan sanan on annettu aika tehdä kukin paikallamme, Jumalan johdatuksessa ja niissä mahdollisuuksissa jotka itse kullakin on työtä, Jumalan Valtakunnan hyväksi. Saarnaamalla Sanaa ja mikä vaikeinta, rakastamalla lähimmäistämme, niin että emme pelkäisi tuoda Herraa Jeesusta Kristusta ihmisten Vapahtajana ja Pelastajana esille. Tavalla tai toisella. Ryhtymättä kuitenkaan väittelemään asiasta.

Jumala on ainoa joka pystyy ihmisen sisimmän muuttamaan. Se ei kuitenkaan vapauta meitä vastuusta, mutta antaa levon yrittämisestä. Minä uskon Jumalan johdatukseen ja rukoukseen. Rukoilla voi vaikka kuinka paljon, mutta ihmisten kohtaaminen on sitten jo toinen asia. Siihen tarvitsemme viisautta ja näkökykyä. Sitä voimme todellakin rukoilla että meillä olisi näkevät silmät ja kuulevat korvat, myös toinen toistamme varten. Ihmisen kaipuusta ihmisen luo, lauletaan jo eräässä vanhemmassa iskelmässäkin! Ihmisellä on ikävä.

”Sillä kaikilla ihmisillä on Ikävä päällä maan” kuten Kaarisilta runossakin mainitaan. Perusikävä, joka juontaa juurensa alun lankeamisesta. Ikävä, joka todellisuudessa ja kaikkein perimmältään on Jumal´ikävää. Jolle lähimmäisten tuen ja uskon yhteyden pitäisi kuitenkin antaa lohtua ja tukea tämän maallisen matkan ajan. Muistetaan toisiamme hellyydellä. Samassa veneessä ollaan maailmassa, mutta myös Jeesuksen kanssa.

Pitkästi tuli, mutta tahdon vielä lopuksi laittaa psalmin 8 jakeet alusta loppuun ja erikoisesti 4-7 ja 10. Alun teksti sanoo: Luoja pitää huolen ihmisestä, jonka Hän on pannut luomakunnan herraksi: (v.-33)

Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? Ja kuitenkin Sinä teit hänestä lähes jumal olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella; panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle… (10) Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan Sinun nimesi kaikessa maassa!”

Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä…!

 

 

Kommentointi on suljettu.