Viimeisenä pohdintana rukouksesta ajattelin katsella maailmaa Jeesuksen silmin. Jeesus opetti meille rukouksen, joka on ihmisen käytössä täydellinen rukous, Isä Meidän-rukous on täydellinen vastaus ihmisen tarpeisiin, mutta Jeesus itse tuskin rukoili sitä. Jeesus vetäytyi usein yksinäisyyteen rukoilemaan. Emme tiedä millaista on ollut isä ja pojan keskustelu. Raamattu antaa kuitenkin joitain vinkkejä joiden perusteella voimme päätellä että Jeesus puhui Jumalalle samalla tavalla kuin mekin rukoilemme. Vaikuttavin hetki oli rukous Getsemanessa, jossa Jeesus hyväksyy osakseen tulevan kärsimyksen ja kuoleman. Näemme sielläkin Jeesuksen, joka on yhtäaikaa Ihminen ja Jumala. Eli meidänkin ääneen lausumamme rukoukset Jumala kuulee. Toisaalta Raamattu puhuu myös äänettömästä Hengen rukouksesta, joka rukoilee Jumalaa sanomattomin sanoin tuoden Jumalan tietoon asioita joita itse emme osaa tai jaksa rukoilla.

Itselleni tärkein Jeesuksen rukous on ns. jäähyväisrukous, jota kutsutaan myös ylimmäispapilliseksi rukoukseksi. Siinä Jumalan poika rukoilee Jumalaa. Jeesus rukoilee meidän kaikkien kristittyjen puolesta. Tilanteessa, jossa Jeesus rukoilee ja puhuu opetuslapsille, käydään läpi Jeesuksen ja Jumalan suhdetta sekä Jeesuksen ja hänen opetuslapsiensa suhdetta. Jeesus sanoo, että jos joku rakastaa häntä, niin Jumala rakastaa tätä. Jeesus kuvaa ihmisiä Jumalan lahjana hänelle. Jeesuksen jäähyväisissä korostuu se miten Jumalan vaikutuspiirissä kaikki kaikki tapahtuu Jeesuksen nimessä eli voimme lähestyä Jumalaa itse vedoten Jeesukseen. Pyhän Hengen sinetti sydämessämme kertoo keitä me olemme ja kenen asioillla liikumme. Olemme yhtä Kristuksessa koska meidät on kasteessa liitetty häneen. Jeesuksen viimeinen puhe on hänen tärkein puheensa ja itse peilaan siitä miten suhtaudun toisiin kristittyihin

JOH 17:20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, ²¹että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. ²²Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä — ²³minä heissä, ja sinä minussa — että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut. 

Kuka sitten on kristitty? Johanneksen evankeliumi antaa siihen yksiselitteisen vastauksen, JOH 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Jeesuksen rukous pakottaa ainakin minut pohtimaan sitä mikä Kristinuskossa on tärkeintä. Jos lukee Johanneksen evankeliumin 16.- ja 17.-luvun huolellisesti niin ainakin minä joudun toteamaan etten kykene erottamaan ketään kristittyksi itseään kutsuvaa pois Jeesuksen seurasta. Sovitus ja armo ovat niin aukottomia asioita, ettei ihmisellä ole siihen mitään lisättävää tai pois otettavaa. Historiallinen sovitus ja uhri kattaa koko ihmiskunnan ja ihmiselle jää vain valinta ottaako sen vastaan seuraamalla Jeesusta ja uskomalla häneen. Siis uskomaan että hän on elävän Jumalan poika yhtä aikaa Jumala ja ihminen jonka Pyhä Henki meille kirkastaa. Uskontunnustuksesta ja Isä meidän-rukouksesta me voimme nähdä ja todeta kaiken tarpeellisen Jumalasta ja itsestämme.

Kun Julistamme Kristusta meidän tulisi muistaa seuraavat lainalaisuudet. Syntiemme anteeksianto on jo tapahtunut ja kun puhumme synnistä on meidän kerrottava, että sinun syntisi on jo annettu anteeksi, haluathan uskoa sen. Alkuseurakunnan julistuksen painopiste oli siinä, että synti oli eroa Jumalasta eli syntiä on yhteyden puuttuminen Jumalaan. Jeesuksen eniten käyttämä synti-sana oli het´ joka merkitsee väliseinää ja muuria. Vasta 200-luvulla Tertulinius toi kristinuskoon ajatuksen, että meidän tulee jotenkin suorittaa jotain pysyäksemme oikeassa uskossa. Hän toi mukaan opin jossa jokapäiväisellä katumuksellamme maksamme Jumalalle velkaamme takaisin, joka syntyi kun hän antoi poikansa uhriksi synneistämme. Augustinus jatkoi samoilla linjoilla. Siksi lyömme yhä toisiamme synneillä ja huonolla vaelluksella. Seurakunnissa on tehty valtavasti hengellistä väkivaltaa tämän takia.

Tänään kävin keskustelun työkaverini kanssa uskovista jotka ovat hyvin ankaria ja kovia perheenjäsenilleen ja läheisilleen. He vetoavat toimissaan raamattuun ja kokevat olevansa oikeassa kaikissa teoissaan. Usein tällainen kovuus johtuu siitä että oma identiteetti Kristittynä on kovin epävarma. Elämä lepää oman yrittämisen varassa ja rakkaus ja armo ei pääse pulpahtamaan pintaan. Emme luota Jumalan voimaan täysin ja suoritamme uskoa. Jeesuksen rukous onkin se että rakaistaisimme toisiamme niinkuin Isä rakastaa meitä. Jos esikuvamme on Jeesus niin silloin toimintammekin pitäisi heijastaa Jeesuksen tekoja.