Käytiin pukemassa purjeveneelle talvipalttoo ylle. Yllättäen pukeminen sujui niin sutjakkaasti, että jäi vähän ylimääräistä aikaa. Ajeltiin Aaslan saarelle ja kiivettiin vanhaan ilmavalvontatorniin. Sieltä avautui maisemia lukemattomiin ilmansuuntiin. Näkyi männynlatvoja ja merta.

Mutta näkyisikö kotka?

Hetken tuijoteltiin Airiston suuntaan, ja eikös siellä päin liidellytkin iso lintu.
– Aika iso. Oliskohan kalasääski.
Kalasääski on kuitenkin kuulemma vaaleampaa sorttia.

Katsottiin Rymättylän suuntaan. Tuulessa ja nousevissa ilmavirroissa lepatti tosi iso lintu.
– Taitaa olla korppi, arvelin.

Aikamme katseltiin vielä maisemia. Sitten laskeuduttiin Karhuvuorelta ja huristeltiin odottamaan lautan lähtöä. Vastarannalla lenteli lokkeja, melko isoja lintuja monet niistä. Pieniltä ne näyttivät salmen takana. Vuorelta näkemäni linnut näyttivät suurilta, vaikka olivat kauempana.

Enkä kuitenkaan osannut olla varma.

Jostain syvältä sisältäni kuulin ihmettelyä. Miksi on vaikeaa uskoa, vaikka ihan omin silmin näkisi. Ja varsinkin miksi on vaikea uskoa, että itselle sattuisi jotain hienoa. Kuten että näkee kotkan. Tai kaksi.

– Taitaa olla korppi.

*   *   *

”Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’
’Ei, isä Abraham’, mies sanoi, ’mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.’
Mutta Abraham sanoi: ’Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'” (Luuk. 16: 29-31)