Palaan näköjään yhä uudelleen tähän samaan aiheeseen kerta toisensa jälkeen. Armolahjoihin liittyvät ihmeet ovat hankala asia länsimaiselle ihmiselle, mutta itse ajattelen, että jo pelkkä olemassa oloni on ihme. Siitä on hyvä aloittaa armosta saatujen lahjojen etsimistä.
Karismat ovat armolahjoja, jotka eivät ole inhimillisiä, ihmisessä valmiina olevia ominaisuuksia. Kun olin lapsi ja kävin seurakunnan kerhossa sekä pyhäkoulussa, niin sielä selitettiin, että nykyään armolahjat ovat sitä lahjakkuuta, jota Jumala on antanut meille ja niitä tulee käyttää. Meidän perheessä lahjakkuus merkitsi musiikkia. Niinpä löysin itseni pianotunnilta. Valitettavasti vilkaana poikalapsena pianon ääressä istuminen ei oikein napannut ja viidennen kerran aloitettuani Aaronin pianokouluvihon alusta ja olin oppinut ainoastaa Keinu-nimisen kappaleen, sain armahduksen ja luvan lopettaa pianon pimputuksen. Myöhemmin kyllä olen oppinut soittamaan kitaraa mutta varsinaiset lahjani ovat ilmeisesti jossain muualla.
Meissä olevat synnynäiset lahjat ovat toki osa Jumalan ihmeellistä luomistyötä ja tärkeitä meille kaikille, mutta Raamattu opettaa itse karismoista aivan muuta. Ne ovat Pyhä Hengen meille antamia lahjoja, joilla voimme palvella Jeesusta ja seurakuntaa. Armolahjat, joista Uskon lahja on ensimmäinen ja suurin, kirkastavat aina Jeesuksen nimeä.
Luukkaan 10 luku sisältää kuvauksen 72:sta opetuslapsesta, jotka lähetetään ympäröiviin kyliin ja kaupunkeihin parantamaan sairaita ja kertomaan, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Jeesus haluaa kertoa meille, mitä merkitsee olla Jeesuksen seuraaja ja opetuslapsi. Koko episodin tärkein viesti on se miten Jumalan siunaus leviää tavallisten ihmisten kautta. Näiden opetuslasten identiteeetti oli sama kuin Jeesuksen identiteetti ja he kantoivat mukanaan sitä voimaa joka Jeesuksella oli. Hän antoi sen heille. Se oli esimakua helluntaista.
Näillä sivuilla arvostellaan aina silloin tällöin karismoista kirjoittavia vastaan ikään kuin me blogistit pyrkisimme antamaan täydellisen ja oikean opin kristinuskosta. Harhaopettaja korttia heilutetaan aina silloin tällöin ja haastetaan väittelyyn. Blogitaivas ei kuitenkaan ole sellainen alusta, jossa halutaan väitellä asioista tai julistaa ainoaa oikeaa oppia. Voi olla, että olemme jonkun mielestä saman mielisten klubi, jossa hymistelemme toisiamme, mutta mitä hyötyä on jatkuvasta väittelystä tai varoittelusta. Täällä kirjoittajat välittävät omia tuntemuksiaan ja käsityksiään raamatusta ja uskosta. Kirjoitamme siitä mitä raamatusta löytyy ja vähän sen sivustakin mutta ilman loputonta ja itseään toistavaa vääntöä, joka ei johda minnekkään eikä rakenna ketään.
Se, että joku haluaa sitoutua luterilaiseen perinteeseen ja pysyä kaukana karismaattisuudesta niin se ei riistä pelastusta ja armoa häneltä. Kunnioitan myös Helluntailiikkeen perinteitä ja näkyä. Jokaisen on koettava oma uskonsa turvallisena. Pelastus, evankeliumi on kuitenkin Kristinuskon perimmäinen sanoma. On vain muistettava, että Raamattu opettaa paljon muutakin ja ne jotka haluavat ottaa siitä selvän eivät ole harhaisia kerettiläisiä. Kaikessa on kyse siitä miten Jumalan valtakunta etenee maailmassa.
Harhat löytyvät sieltä missä Jeesuksen persoona sekä 100% Jumalana ja 100% ihmisenä asetetaan epäilyksen alaiseksi. Missä kolminaisuus muuttuu pelkäksi filosofiseksi aatteeksi ja iankaikkisuus katoaa hiljaiseen mutta lempeään kuolemaan. Sitä ihmettelen, että miksi somemaailmassa toimivat varoittelijat ja harhoista huolestuneet ovat useimmiten ilman seurakuntaa toimivia ihmisiä. He lukevat ja kuuntelevat netissä olevia puheita ja tilaisuuksia ja arvioivat niitä irrallisina varsinaisesta kontekstista, seurakunnasta. Jotkut esiintyvät ihan profeettoina, vaikka se on selkeästi seurakunnalle annettu virka Uuden Testamentin ajassa. On aina muistettava se, että jotain muuttui ratkaisevasti kun Temppelin esirippu repesi ja astuimme yleisen pappeuden aikaan.
Jos Raamatun ihmeet olisivat tarkoitettu vain Jeesuksen aikaan, Raamattussa tuskin olisi Luukaan 10. lukua ja sellaista määrää opetusta Jumalanvaltakunnan tulemisesta. Helluntain jälkeiset kuvaukset keskittyisivät aivan johonkin muuhun kuin Pyhän Hengen toimintaan alkuseurakunnissa.
Paavalin yksi suurimmista haasteista oli Korintin seurakunta. Sen olosuhteet muistuttivat suuresti nykyisen maailmamme oloja henkisesti. Yksilöllä oli oikeus nautintoihin ja niihin suorastaan kannustettiin. Afroditen temppeliissä palvottiin rakkautta ja himojen tyydyttämistä. Tähän ympäristöön tuotiin evankeliumi Jeesuksesta. Seurakunta tasapainotteli hedonismin ja Jumalan todellisuuden välillä. Ei ole ihme, että armolahjat nousivat sielä enemmän pinnalle kuin muualla. Kun ihminen sai kaiken mitä maailma pystyi tarjoamaan, vain Jumalan voiman kokeminen saattoi olla jotain enemmän. Elävän Jumalan rakkaus oli ainoa asia, joka saattoi puhutella Korinttilaista. Oli olemassa jotain enemmän kuin mitä ihminen saattoi antaa. Siksi seurakunta oli ajautua lähes kaaoksen partaalle armolahjojen kanssa.
Aivan samalla tavalla nykyihminen lännen yltäkylläisyydessä kysyy aidon ja kestävän rakkauden perään. Hän ei kaipaa hengellistä väkivaltaa, riitoja ja lakihenkisyyttä. Postmoderni ihminen, kysyessään ihmisoikeuksien perään, penää hän sitä, että kykenevätkö kristityt aidosti rakastamaan vähemmistöjä ja eri tavalla ajattelevia vai rakentavatko he vain lisää raja-aitoja. Ihmiset janoavat aitoa rakkautta ja sen voi kokea olemalla mukana sielä missä harjoitetaan Jumalan läsnäoloa. Siksi kristinuskon päivittäminen tähän aikaan on tärkeää. Meidän on kyettävä elämään tämän ajan kulttuurissa. Se on sitä, että opimme uudestaan rakastamaan tämän ajan ihmistä ja näyttämään se heille. Meidän on rakastettava heitä kuten Jeesus teki mutta käytettävä tämän ajan kieltä. Vain rakkaus voi avata ihmisen näkemään totuuden. Vain rakkaus, joka naulittiin ristille saarnaa synnin synniksi lopullisesti.
Rakkaus on Raamatun suurin teema ja Jumalan rakkaudesta myös Jeeesus halusi kertoa. Siitä miten Jumala tahtoo Henkensä kautta lohduttaa ja siunata tässä ajassa kärsivää ihmistä. Kärsimys kuuluu tämän langenneen maailman ja ihmisen elämään. Sen kieltäminen on itsepetosta ja synnin vaikutuksen kieltämistä. Jos kristityt väittelyn ja kiivailun sijasta tuottaisivat aitoja hengenhedelmiä, Rakkautta ja sävyisyyttä, sekä katsoisivat ihmistä Jeesuksen silmin, niin tämä maa näyttäsi aivan erilaiselta.