Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


2 kommenttia

Karismaattisuus ja Jeesus

Palaan näköjään yhä uudelleen tähän samaan aiheeseen kerta toisensa jälkeen. Armolahjoihin liittyvät ihmeet ovat hankala asia länsimaiselle ihmiselle, mutta  itse ajattelen, että jo pelkkä olemassa oloni on ihme. Siitä on hyvä aloittaa armosta saatujen lahjojen etsimistä.

Karismat ovat armolahjoja, jotka eivät ole inhimillisiä, ihmisessä valmiina olevia  ominaisuuksia. Kun olin lapsi ja kävin seurakunnan kerhossa sekä pyhäkoulussa, niin sielä selitettiin, että nykyään armolahjat ovat sitä lahjakkuuta, jota Jumala on antanut meille ja niitä tulee käyttää. Meidän perheessä lahjakkuus merkitsi musiikkia. Niinpä löysin itseni  pianotunnilta. Valitettavasti vilkaana poikalapsena pianon ääressä istuminen ei oikein napannut ja viidennen kerran aloitettuani Aaronin pianokouluvihon alusta ja olin oppinut ainoastaa Keinu-nimisen kappaleen, sain armahduksen ja luvan lopettaa pianon pimputuksen. Myöhemmin kyllä olen oppinut soittamaan kitaraa mutta varsinaiset lahjani ovat ilmeisesti jossain muualla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meissä olevat synnynäiset lahjat ovat toki osa Jumalan ihmeellistä luomistyötä ja tärkeitä meille kaikille, mutta Raamattu opettaa itse karismoista aivan muuta. Ne ovat Pyhä Hengen meille antamia lahjoja, joilla voimme palvella Jeesusta ja seurakuntaa. Armolahjat, joista Uskon lahja on ensimmäinen ja suurin, kirkastavat aina Jeesuksen nimeä.

Luukkaan 10 luku sisältää kuvauksen 72:sta opetuslapsesta, jotka lähetetään ympäröiviin kyliin ja kaupunkeihin parantamaan sairaita ja kertomaan, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Jeesus haluaa kertoa meille, mitä merkitsee olla Jeesuksen seuraaja ja opetuslapsi. Koko episodin tärkein viesti on se miten Jumalan siunaus leviää tavallisten ihmisten kautta. Näiden opetuslasten identiteeetti oli sama kuin Jeesuksen identiteetti ja he kantoivat mukanaan sitä voimaa joka Jeesuksella oli. Hän antoi sen heille. Se oli esimakua helluntaista.

Näillä sivuilla arvostellaan aina silloin tällöin karismoista kirjoittavia vastaan ikään kuin me blogistit pyrkisimme antamaan täydellisen ja oikean opin kristinuskosta. Harhaopettaja korttia heilutetaan aina silloin tällöin ja haastetaan väittelyyn. Blogitaivas ei kuitenkaan ole sellainen alusta, jossa halutaan väitellä asioista tai julistaa ainoaa oikeaa oppia. Voi olla, että olemme jonkun mielestä saman mielisten klubi, jossa hymistelemme toisiamme, mutta mitä hyötyä on jatkuvasta väittelystä tai varoittelusta. Täällä kirjoittajat välittävät omia tuntemuksiaan ja käsityksiään raamatusta ja uskosta. Kirjoitamme siitä mitä raamatusta löytyy ja vähän sen sivustakin mutta ilman loputonta ja itseään toistavaa vääntöä, joka ei johda minnekkään eikä rakenna ketään.

Se, että joku haluaa sitoutua luterilaiseen perinteeseen ja pysyä kaukana karismaattisuudesta niin se ei riistä pelastusta ja armoa häneltä. Kunnioitan myös Helluntailiikkeen perinteitä ja näkyä. Jokaisen on koettava oma uskonsa turvallisena. Pelastus, evankeliumi on kuitenkin Kristinuskon perimmäinen sanoma. On vain muistettava, että Raamattu opettaa paljon muutakin ja ne jotka haluavat ottaa siitä selvän eivät ole harhaisia kerettiläisiä. Kaikessa on kyse siitä miten Jumalan valtakunta etenee maailmassa.

Harhat löytyvät sieltä missä Jeesuksen persoona sekä 100%  Jumalana ja 100% ihmisenä asetetaan epäilyksen alaiseksi. Missä kolminaisuus muuttuu pelkäksi filosofiseksi aatteeksi ja iankaikkisuus katoaa hiljaiseen mutta lempeään kuolemaan. Sitä ihmettelen, että miksi  somemaailmassa toimivat varoittelijat ja harhoista huolestuneet ovat useimmiten ilman seurakuntaa toimivia ihmisiä. He lukevat ja kuuntelevat netissä olevia puheita ja tilaisuuksia ja arvioivat niitä irrallisina varsinaisesta kontekstista, seurakunnasta. Jotkut esiintyvät ihan profeettoina, vaikka se on selkeästi seurakunnalle annettu virka Uuden Testamentin ajassa. On aina muistettava se, että jotain muuttui ratkaisevasti kun Temppelin esirippu repesi ja astuimme yleisen pappeuden aikaan.

Jos Raamatun ihmeet olisivat tarkoitettu vain Jeesuksen aikaan, Raamattussa tuskin olisi Luukaan 10. lukua ja sellaista määrää opetusta Jumalanvaltakunnan tulemisesta.  Helluntain jälkeiset kuvaukset keskittyisivät aivan johonkin muuhun kuin Pyhän Hengen toimintaan alkuseurakunnissa.

Paavalin yksi suurimmista haasteista oli Korintin seurakunta.  Sen olosuhteet muistuttivat suuresti nykyisen maailmamme oloja henkisesti. Yksilöllä oli oikeus nautintoihin ja niihin suorastaan kannustettiin. Afroditen temppeliissä palvottiin rakkautta ja himojen tyydyttämistä. Tähän ympäristöön tuotiin evankeliumi Jeesuksesta. Seurakunta tasapainotteli hedonismin ja Jumalan todellisuuden välillä. Ei ole ihme, että armolahjat nousivat sielä enemmän pinnalle kuin muualla. Kun ihminen sai kaiken mitä maailma pystyi tarjoamaan, vain Jumalan voiman kokeminen saattoi olla jotain enemmän. Elävän Jumalan rakkaus oli ainoa asia, joka saattoi puhutella Korinttilaista. Oli olemassa jotain enemmän kuin mitä ihminen saattoi antaa. Siksi seurakunta oli ajautua lähes kaaoksen partaalle armolahjojen kanssa.

Aivan samalla tavalla nykyihminen lännen yltäkylläisyydessä kysyy aidon ja kestävän rakkauden perään. Hän ei kaipaa hengellistä väkivaltaa, riitoja ja lakihenkisyyttä. Postmoderni ihminen, kysyessään ihmisoikeuksien perään, penää hän sitä, että kykenevätkö kristityt aidosti rakastamaan vähemmistöjä ja eri tavalla ajattelevia vai rakentavatko he vain lisää raja-aitoja. Ihmiset janoavat aitoa rakkautta ja sen voi kokea olemalla mukana sielä missä harjoitetaan Jumalan läsnäoloa. Siksi kristinuskon päivittäminen tähän aikaan on tärkeää. Meidän on kyettävä elämään tämän ajan kulttuurissa. Se on sitä, että opimme uudestaan rakastamaan tämän ajan ihmistä ja näyttämään se heille. Meidän on rakastettava heitä kuten Jeesus teki mutta käytettävä tämän ajan kieltä. Vain rakkaus voi avata ihmisen näkemään totuuden. Vain rakkaus, joka naulittiin ristille saarnaa synnin synniksi lopullisesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rakkaus on Raamatun suurin teema ja Jumalan rakkaudesta myös Jeeesus halusi kertoa. Siitä miten Jumala tahtoo Henkensä kautta lohduttaa ja siunata tässä ajassa kärsivää ihmistä. Kärsimys kuuluu tämän langenneen maailman ja ihmisen elämään. Sen kieltäminen on itsepetosta ja synnin vaikutuksen kieltämistä. Jos kristityt väittelyn ja kiivailun sijasta tuottaisivat aitoja hengenhedelmiä, Rakkautta ja sävyisyyttä, sekä katsoisivat ihmistä Jeesuksen silmin, niin tämä maa näyttäsi aivan erilaiselta.

Mainokset


2 kommenttia

Karismaattisuuden kolmet kasvot

 

20130913_165922Laitan taas lusikkani soppaan, jota en haluaisi hämmentää enkä siihen sekaantua, mutta jotenkin taas somen sekavassa maailmassa iskin varpaani johonkin ja niin pahoitin mieleni. Tavallisesti kun pahoittaa mielensä, sitä ei pitäisi lähteä avamaan tai julkaisemaan toisille. Mutta sanon nyt ajatukseni ääneen, enkä aio millään tavalla kommentoida tai keskustella aiheesta jatkossa tämän enempää. Eli tämä on lähinnä julkista yksinajattelua omalta osaltani. Miksi näin? Siksi koska minulla ei ole minkäänlaista  harhakuvitelmaa siitä, että saisin omalla näkemykselläni kenenkään ajatuksiin minkäänlaista mielenmuutosta tai edes liikahdusta. Eli…

Raamatun opetus karismoista l. armolahjoista on melkoisen selkeää, siis minulle. Se että Paavali vaikuttaa hillitsevän Korintilaisia niiden käytössä ei todellakaan kohdistu suoraan sellaisenaan Suomen luterilaisiin eikä edes Suomen helluntailaisiin, siis minun mielestäni. Siitä huolimatta keskustelu karismoista ja sen yhteydessä harhaopeista pulpahtelee pintaan melko usein. Vuorollaan eri kirkkojen ja herätysliikeiden kaikkein ortodokseimmat edustajat julkaisevat kirjoja ja tekstejä, joissa vilahtelee nimiä ja tapahtumia 1900-luvulta aina tähän päivään asti. Useimmat nimet ovat vieraita perusluterilaisille, kuin myös useimmille itseään karismaattisina pitäville luterilaisille ja luultavasti suurimmalle osalle koko kristikansaa.

Varoittelijoiden sormi on pystyssä, koska he kokevat että Suomi valumassa hiljaa jonkinlaiseen karismaattiseen hurmokseen. Vaikka todellisuudessa Suomi on vaipumassa aivan toisenlaiseen suohon, pimeyteen, jossa ei Jeesuksella ole mitään arvoa. Siksi arviointi vaikuttaa nousevan enemmän joukkojen hallinnan tarpeesta, kuin aidosta halusta ottaa selvää mitä oikeasti on tapahtumassa.

Korintin tilanne oli kuitenkin omanlaisensa. Rakkaudenateriat, joiden yhteydessä  nautittiin ehtoollista, olivat muuttuneet mäsäilytilaisuuksiksi ja muutenkin epäjärjestys oli vallannut seurakunnan kokoukset. Korintissa oli Afroditen temppeli ja sielä työskenteli tuhat temppeliporttoa. Paikkakunnan viritys oli siis aivan omaa luokkaansa.

Tietyllä tasolla voidaan vetää yhtäläisyyksiä Korintin ja nykymaailman välillä, niin seurakunnan, kuin myös maailman osalta. Mutta mitä Paavali oikein sanoo? Hän vaatii tekemään parannusta kahdessa asiassa. Elämäntapojen on muututtava ja karismoja on käytettävä oikein! Kaikki eivät voi huutaa yhteen ääneen ja kielilläpuhujat tarvitsevat selvityksen siitä mitä on tullut sanottua. Tiedonsanoilla pitää osoittaa miten Jumala tietää jokaisen ihmisen ajatukset ja teot ja niin edelleen.

Olen varoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että järjestys seurakunnissa ja yhteisöissä on oltava oikea. Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa Kristusta ja Raamatun sanaa. Esirukous ja rukous sairaiden puolesta kuuluu seurakunnan repertuaariin jo pelkän lähimmäisenrakkauden takia. Sen sijaan karismoilla ratsastaminen seurakunnassa on tuhon tie. Se väsyttää ja uuvuttaa seurakunnan ja on siksi vaarallinen tapa rakentaa yhteisöä. Puhaltelu, huitominen ja jalanpolkeminen ei vaikuta Pyhän Hengen toimintaan, vaan ne ovat yksinkertaisia psykologisia ihmismieleen vaikuttavia temppuja ja hyvin inhimillisiä virheitä, joita jotkin puhujat tekevät, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Mikään ei ole niin hölmöä kuin älytön huutaminen tai mikrofoniin puhaltaminen!  Mutta ei se vielä merkitse sitä että demonit olisivat vallaneet puhujan! Ei aina ole puhujan vika jos hän innostuvaa sorttia ja seurakunta innostuu mukana.

Mutta  yhtä vaarallista on rakentaa seurakunta lain varaan niin, että lähdetään tuomitsemaan ja kahlitsemaan niitä kristittyjä, jotka ovat luonteeltaan ulospäinsuuntautuvia ja voimakkaasti kokevia. On kummallista ajatella, että raamatunajan ihminen sai juopua Hengen vaikutuksesta mutta 2000-luvun ihmisen pitäisi seisoa nöpöttää hiljaa paikoillaan. Yleistän tässä rankasti mutta niin tekevät myös  ns. varoittelijat.

Suomi on siitä erikoinen maa, että täällä on vaikea olla ns. keskitien kulkija. Kaikilla elämän aloilla tuntuu kaksi ääripäätä ja ne jotka jäävät sille välille, eivätkä oikein löydä kotiaan kummastakaan suunnasta. Ääripäät kadottavat keskusteluyhteyden toisiinsa ja seurauksena koiratappelun kaltainen tila jossa ei periksi anneta. Tosin maassamme alkaa olla niin paljon erilaisia rintamalinjoja, että ainoa joka iloitsee on sielunvihollinen.

Itse ilmeisesti kuulun keskimmäiseen l. kolmanteen porukkaan.  Se on tavallisten  kristityjen sakki, joka tarpeensa mukaan huutaa hätäänsä Herraa, rukoilee,parantaa, ajaa pahojahenkiä ulos jos niitä sattuu putkahtamaan esiin ( ei muuten ole vielä näkynyt) ja ripustaa elämänsä Kristukseen kun ei muutakaan voi. Tälle porukalle on luontaista rakentaa kristittyjen yhteyttä yli seurakunta ja kirkkokunta rajojen.

Itse sitoudun New Winen ja Hengen Uudistus kirkossamme- yhdistysten tapaan toimia ja opettaa Raamattua. Kumpikin yhteisö panostaa seurakuntaan Kristuksen ruumiina. Jeesuksen elämä, ristin työ ja Raamatun sana on aivan ehdottomassa keskiössä. Jos joku väittää muuta, niin tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja tutkimaan asiaa. Molemmat yhdistykset ohjaavat ihmisiä oman seurakuntansa työhön ja rakentamiseen, ilman tarvetta rikkoa tai repiä mitään. Nettisivuilta on turha asiaa raapia kasaan, sillä näiden yhteisöjen sanoma löytyy ihmisten keskuudesta, sieltä missä on Kristus toimii ja elää seurakuntansa kautta. Muiden yhteisöjen toimintaa katson avoimin ja siunaavin silmin sen mukaisesti kun heitä kohtaan elävässä elämässä. Monia puhujia, parjattujakin, olen kohdannut ja kaikki ovat olleet tavallisia erehtyväisiä, Jeesusta seuraavia ihmisiä.

 

 


8 kommenttia

Kesän karismaa

IMG_20131009_060442

Kesä ei ole ollut erityisen kirkas tai edes lämmin. Aurinkoisetkin päivät kylmä tuuli on onnistunut pilamaan. Rakastan helteitä ja lämpöä ja lempipuuhaani onkin juosta päivän kuumimpana hetkenä metsäpoluilla Vuokatissa ja lojua sitten reporankana rantakivellä. Kirkkaus ja lämpö on lähes pakkomielle ja kesä ei ole kesä jos lämpötila ei kohoaa yli 25 asteen paremmalle puolelle. Parempipuoliskoni eli vaimoni taas ei pidä tukahduttavasta helteestä vaan hän vetäytyy vilpoisaan varjoon päivän kuumimmaksi ajaksi. Me ihmiset olemme erilaisia ja suhtaudumme asioihin eri tavoin oman kokemusmaailmamme pohjalta. Silti me molemmat nautimme kesästä ja sen antamasta vapaudesta.

Rakennan tässä jonkinlaista aasinsiltaa meidän kristittyjen elämään, jonka keskeinen teema on valo ja kirkkaus. Se kuinka paistattelemme päiväämme Jumalan kirkkaudessa ja/tai Jeesuksen läsnäolossa, miten sen nyt kukin haluaa ilmaista. Joka tapauksessa olen useampaan otteeseen joutunut pohtimaan omaa suhdettani karismaattisuuteen ja siihen miten se näyttäytyy omassa elämässäni. Muiden nahkoihin kun en voi sukeltaa.

Eräässä nettikeskustelussa eteeni lyötiin ajatus, että kyllä ne surut ja murheet huuhtoutuu, kun pääsee ylistämään Jeesusta ja elämään kirkkaudesta kirkkauteen. Itselleni on ylistys on tärkeä asia, mutta se ei ole uskoni sisältö, oikestaan mikään minussa tai minusta lähtöisin oleva asia ei ole uskoni sisältö tai edes tärkeää koko uskolle. Tällä hetkellä elämäni on toipumista ja etsimistä. Ehkä se on juuri sitä Jumalan läsnäolossa olemista mutta päällimäinen tunteeni on uupumus, joka vähitellen sulaa pois.

En usko, että Jumala on tarkoituksella rankaisut minua uupumuksella ja surulla. Hän ei ole kutsunut minua tähän. En usko myöskään siihen, että hän on kutsunut minua jotenkin erityisesti vaeltamaan tässä ajassa kirkkaudesta kirkkauteen. Se mihin hän on minut kutsunut, on se, että eläisin avoimesti hänen kasvojensa edessä ja hän antaa oman kirkkautensa loistaa minulle Jeesuksessa. Hän on kutsunut minut elämään suruni ja iloni hänen kanssaan. Jakamaan elämäni Jeesuksen kanssa. Ja kun näin teen voin elää tässä ajassa tavallista arkea, joka on hänen johdatuksessaan. Jumalan todellisuus kurottautuu näin minun elämääni ilman omaa suorittamistani.

On ihana ajatus, että voisin olla jatkuvasti jonkinlaisen kirkkauden tilassa, mutta se ei ole Jumalan perimmäinen tarkoitus. Minun tarkoitukseni on elää tämä elämä Jumalalle ja kulkea kohti taivaan kirkkautta. Jumalan valtakunnan todellisuus pirskahtelee joskun näyttävämmin ja joskus hiljaisemmin elämääni. Tämä mahdollistaa sen että voin tehdä asioita joita Jumala haluaa minun tekevän ja minä voin elää hänen lapsenaan.

Jatkuvaa hellettä ei ole olemassa on vain tämä kesä, joka antaa vapauden elää, satoi tai paistoi. Sen helteet ovat esimakua siitä ikuisesta kesästä, jossa kaikki säät ovat täydellisiä.


24 kommenttia

Hoida meitä Jeesus!

20140802_173019Kaksi helteistä päivää Hengen uudistuksen kesäjuhlassa Kalajoella. Kaksi päivää on saanut olla luvallisesti karismaatikko, hihhuli ja ties mitä. Kuitenkin oloni ei ole vuoden mittaan ollut kovin ylevä. Työuupumus kolkuttelee ovella ja punainen lanka on ollut ollut enemmän ja vähemmän hukassa.

Heinäkuussa kävin New Wine kesäkonfassa ja myös sielä sain vapaasti olla sitä mitä olen. Molemmissa tapahtumissa silmäni ovat hikoilleet tavanomaista enemmän ja vaikka on ollut helteistä, se ei ole johtunut lämmöstä vaan jostain aivan muusta. Kun olo ihmisellä on kuin tuossa teemakuvassa olevalla aasilla, jonka tapasin Kalajoen kirkon ovella, niin itku voi olla herkässä. Rupattelin tuon aasin kanssa, joka oli unohdettu porstuaan, kun muuten kirkko oli tupaten täynnä väkeä. Jopa niin täynnä, että pastori Marko pyysi tiivistämään yli tuhatpaikkaisen kirkon penkkeillä istuvan kansan rivejä.
Mutta mitä tuo aasi kertoili. Kaveri vaikutti yhtä nuhjaantuneelta kuin minä. Kaksi kertaa vuodessa aasiparka raahattiin eteisestä töihin. Muu aika oli odottamista ja seisoskelua. Mutta kun aasi kertoi noista kahdesta työtehtävästään  alkoivat sen silmät loistaa. Huomasit varmaan, että kuvassa aasiparan silmät loistavat lähinnä poissaolollaan.

Aasi kertoi Jeesuksesta, Jumalan pojasta, jonka syntymää hän sai todistaa joka Joulu.  Aasi kertoi Adventista, jolloin hän sai olla kuljettamassa Herraansa kohti kirkkautta. Noita hetkiä varten aasi puhdistettiin ja korjattiin. Nuo hetket Jeesuksen läsnäolossa aasi sai olla sellainen millaiseksi hänet oli tehty ja ensimmäisen kerran tuotu tuohon kirkkoon. Jeesuksen seurassa aasiparalla oli kaikki mitä hän tarvitsi. Aasi sai olla Jeesuksen kanssa.

Mutta olenko minä kuin tuo aasi, joka kaksi kertaa vuodessa pääsee Jeesuksen luo ja riutuu lopput ajasta Kirkon eteisessä. En halua sitä, haluan elävään yhteyteen elävän Jumalan kanssa. Haluan yhteyttä seurakuntaan, joka on Kristuksen ruumis. Seurakuntaan joka on Jeesus ja joka hoitaa minua.

Karsimaattisuus, se on vain sana, toisille kirous toisille siunaus. Kuitenkin karismat, Elävän Jumalan Hengen lahjat ja  Armon fyysiset ja konkreettiset ilmentymät, ovat meille ihmisille kuin neula ja lanka, harja ja pölyrätti tuolle eteisessä nököttävälle aasille. Pyhä Henki uudistaa meidät meidät  kirkon eteiseen väsähtäneet aasit.  Jeesus on muurin murtaja, kuten Ilkka Puhakka Kalajoella opetti.  Jeesus rikkoo synnin muurin, joka eristää meidät Jumalasta ja Seurakunnasta.

Itkin kun Jeesus mursi eilen muurini ja aasin harmaus vaihtui väreihin ja hämärän eteisen kalseus valoon ja lämpöön. Kiitokseen ja ylitykseen kohotetuin käsin ja silmät hikoillen lauloin virren 600 ennenkuin katosin elokuiseen arkeeni Jeesuksen kanssa.


7 kommenttia

Kirkkauden takia

Olen viime päivinä tutkistellut mielessäni aihetta joka tuntuu olevan arka paikka monille uskoville. Sanat uuskarismaattisuus ja herätys hiertävät kivenä kengässä niin karismoihin tottuneilla kuin niillä jotka kokevat ilmiön kristinuskon perusperiaatteiden vastaisena.  Jumalan toiminnasta on vaikea tehdä tieteellistä tutkimusta mutta ihmisen toimintaa asian ympärillä voidaan tutkia. Karismaattisten seurakuntien tilaisuuksissa kävi joku vuosi sitten n. 10 000 suomalaista, määrää on kuitenkin hyvin vaikea arvioida koska uudet seurakunnat eivät juuri laita painoarvoa tarkkojen tilastojen tekemiselle. Lisäksi seurakuntia hajoaa tai yhdistyy koko ajan samalla kun syntyy uusia. Lisäksi viime vuosina on Luterilaisten seurakuntien sisälle alkanut syntyä liikehdintää joka on synnyttänyt  karismaattisia soluja ja rukousryhmiä. Herätystä on siis ilmassa.

Kun toimintaa tutkitaan ihmisen näkökulmasta käsin tutkimustuloksetkin tuottavat tietoa ihmisen toiminnasta ja käyttäytymisestä. Pyhän Hengen toimintaa ei kirjoihin ja kansiin saada. Tämä kävi ainakin minulle selväksi kun selailin netistä löytyviä artikeleita. Niiden perusteella oli äärimmäisen hankalaa lähteä muodostamaan mielipidettä nykykarismaattisuudesta. Ihannoijia oli yhtäpaljon kuin varoittajia.

On aivan selvää että sielunvihollinen on erityisen aktiivinen ja yrittää iskeä tälle seurakunnan keskeisimmälle alueelle. Kun katsoin joidenkin Pohjois-Amerikkalaisten saarnajien toimintaa en voinut kuin pyöritellä päätäni. Jodenkin lavakarisma perustui teatterille ja tehokeinojen käytölle. Aivan kuin he eivät luottaisi siihen että Jumalan henki toimisi muuten. Ei ole ihme että heidän toimintansa yhteydessä puhutaan joukkohypnoosista ja itse suggesiosta vaikka he olisivatkin vilpittömin mielin liikkeellä.

Mutta ns. suurilla evankelistoilla on paikkansa tämän päivän maailmassa. He ovat Jumalan siihen työhön kutsumia. Evankelistan osa on kuitenkin vaikea. Ihmisen sielu on altis synnille ja jokaisella on omat erämaaretkensä. Kun sitten tulee tunne että  taivas vaikenee, voi evankelistan olla vaikea jäädä paikalleen ja odottaa. Silloin usein ihmisen oma yrittäminen ja päteminen ihmisten edessä alkaa. Uskon että kummallisimmat opit ovat saaneet alkunsa juuri tällaisilla hetkillä.

On kuitenkin olemassa toisenlaistakin karismattisuutta, sellaista, joka ilmenee rauhallisen opetuksena ja rukouspalveluna, jossa ihminen kohdataan yksilöllisesti ja Jumala saa tehdä työtään ihmisten kautta. Rukouspalvelijan osa on  rukoilla mukana ja välittää. Rukoilla paranemista ja antaa Jumalan toimia omalla tahdillaan.

Jokainen Kristukselle kuuluva on omalla tavallaan evankelista ja kutsuttu korottamaan Jumalan kirkkautta ja Kristuksen armoa. Kun  katsotaan Jeesuksen opetuksien keskeisintä sanomaa Jumalan valtakunnasta ymmärrämme, että  hänessä se murtautui jokaisen häneen uskovan lähelle ja sydämeen.Kristuksessa löydämme valtavan sanoman rakkaudesta, joka kohtaa hänen omiaan. Karismat ovat ennenkaikkea tarkoitettu seurakunnan työkaluiksi, hoitamaan seurakuntalaisia ja levittämään evankeliumia lähiympäristöön

Olen miettinyt myös herätyksen syntyä ja sen profiilia. Pitkään ajattelin niin että Jumala sitten lähettää herätyksen kun on sen aika. Syy siihen oli opetus, jonka olin omaksunut. Herätyksestä puhuttiin vain tietyissä piireissä joihin en kuulunut.  Usein kuulin sanonnan että Pyhä Henki puhaltaa sielä missä se itse tahtoo mutta muutapa ei sitten Hengestä puhuttukaan. Vasta myöhemmin tajusin että Pyhällä Hengellä pitää olla paikka mihin laskeutua, koska väkisin ja väkivalloin tuo rakkauden Henki ei toimi. Herätys tarvitsee jalat kädet ja suun. Jumalalle kuuliaisia Jeesuksen opetuslapsia jotka Pyhän Hengen voimassa uskaltautuvat herätyksen airueiksi.  Näistä airueista loistaa ulos Kristuksen kirkkaus, koska Kristus itse katselee heidän silmillään ympäröivää maailmaa ja tuo Jumalan valtakunnan paikalle.  Nämä raivaajat toimivat Herätyksen siemen kylväjinä. Ajatuksena tuo on huikea. Sen kautta muuten Jaakobin kirjekin herää kummasti eloon.

Raamatussa on eräs kohta joka puhuttelee itseäni valtavasti. Siinä Mooses on kohdannut Jumalan ja kohtaaminen näkyi konkreettisesti hänen olemuksessaan.

”Kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt, mutta kun Aaron ja israelilaiset näkivät Mooseksen kasvojen säteilevän, he pelkäsivät mennä häntä vastaan.( 2Moos.34:29-30)”

Olen kohdannut  ihmisiä jotka ovat olleet Jumalan käytössä ja heistä on hehkunut jotain erityistä valoa ja lämpöä. Kaikki heidän sanansa ovat olleet täynnä rakkautta ja toivoa. ikäänkuin palanen iankaikkisuutta olisi ollut jaossa heidän sanoissaan. Heissä on ollut  Jumalasta peräisin olevaa karismaa.

Ukin saari ja Vuokatti