Kevät alkaa kääntyä kesäksi. Kulunut kevät iskenyt suonta enemmän kuin koskaan ja paljastanut miten heikko ihminen itsessään on. Kun elämä kolhii, myös usko ja hengellinen elämä joutuu puntariin. Herää kysymys kuka Jumala on ja kuka minä itse olen. Muistuu mieleen Äiti Teresan tuskailu, kun hän koki, että taivas on hiljaa.

Kiusaukset ja maailma jäytävät ihmistä ja hänen suhdettaan Jeesukseen. Toisaalta sielu ja henki huutavat Jumalan puoleen, mutta ihminen itsessään haluaa jotain muuta. Olen huomannut, että vastoinkäymiset avaavat helposti tien sielunviholliselle ihmisen sydämeen.  Jokainen meistä reagoi eri tavoin vastuksiin. Jos uskomme perustuu ajatukseen, että kykenemme  elämään jatkuvassa Kristuksen läsnäolossa ja että olisimme ihmisinä täysin Kristuksen kaltaisia, perustuu silloin uskomme pelkkään kokemukseen ja olemme silloin hyvin haavoittuvia. Hengellinen ylpeys, jossa itse määritämme oman asemamme Kristuksessa, johtaa meidät harhaan, omavanhurskauteen ja tekojen kautta elämiseen. Mitä huonommin tällainen ihminen voi, sitä enemmän hän käpertyy itseensä ja uskosta tulee uskonnollista elämöintiä ja Pyhän Hengen pumppaamista.

Tosiaalta taas, jos emme tunnista omaa asemaamme Jeesuksen opetuslapsena jonka ainoa mahdollisuus pelastukseen on naulittu Kristuksen kanssa ristille, niin sorrumme itsemme vähättelyyn ja pakenemme sen takia Jeesuksen luota. Koemme heikkoina, että emme riitä Jumalalle ja kiusausten runtelmana emme edes enää kelpaa. Emme jaksa ymmärtää, että tätä Jumala meiltä juuri odottaa. Hän odottaa että myönnämme sen että meillä ei ole hänelle mitään muuta tarjotavaa kuin heikkoutemme.

Kuinka moni meistä jää syrjään väsyneenä ja uupuneena koska entinen minämme, se vanha aatami tuntuu ottaneen meissä paikkansa, syrjäyttäen sen Jeesuksen opetuslapsen, joka ylistyslippu hulmuten palvoi vielä hetki sitten Kuningasten Kuningasta. Kuinka moni on sysätty syrjään, kun maailma on saanut otteen Jeesuksen omasta.

Kuitenkin juuri sinua varten Jeesus sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat… Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” 

Meidän identiteetimme Jeesuksessa perustuu juuri siihen, että meillä on oikeus huokaista lapsen lailla, Jeesus minä en jaksa enää, johdata sinä Henkesi kautta minua. Annamme oman henkemme levätä Jeesuksen luona ilman suorittamista ja pelkoa.

Rukous ja Raamatusta nouseva lohdutus saattaa meidät Pyhän Hengen yhteyteen, jolloin kasvu kohti Jeesusta voi jatkua. Jeesus alkaa toimia meidän kauttamme ja meissä. Silloin oma suorittamisemme tai epäonnistumisemme ei  muodostu esteeksi suhteessamme Jeesukseen.

Odotan kesää ja sen suomaa virkistystä enemmän kuin koskaan. Jollain tavoin se muistuttaa nyt sitä mikä Taivasten valtakunnassa meitä odottaa. Pysyvää läsnäoloa Jeesuksen luona ja Kirkkautta joka ei lopu milloinkaan.