Äkkiseltään en osaisi yhdistää brunssia, aamiaisen ja lounaan yhdistelmää kirkkoon, mutta juuri näin on oivallettu ja keksitty tehdä Jyväskylässä Kohtaamispaikkassa. Monille tuo Luterilaisen kirkon kainalossa toimiva yhteisö on tuttu ja se tunnetaan uraauurtavasta työstään yhteisöllisemmän kirkon puolesta. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan.

Mutta se Brunssikirkko. Paikkana toimi Kristillisen koulun ruokasali. Ruokaa ei laitettu paikanpäällä vaan jokainen kynnelle kykenevä toi mukanaan jotain syötävää ja omat ruokailuvälineet.  Ruokailua varten oli oma vastuuporukkansa, joka huolehti varsin suuresta määrästä ruokaa ja ruokailijoita. Tarjolla oli salaatteja, hedelmiä, kananmunia, muroja, leipää ja leikkeleitä jne. Näki että ihmiset halusivat oikeasti nähdä vaivaa sen suhteen mitä oli tarjolla. Hyvin yksinkertainen ja toimiva konsepti. Kun kävimme sisään koululle, vastassa oli Kilkin pariskunta, jotka tervehtivät lämpimästi meitä ensikertalaisia.  Tuntui hyvältä tulla huomioduksi ja uskonkin, että yksi Kohtaamispaikan salaisuuksista onkin uusien tulijoiden lämmin vastaanotto.

Ruokasali täyttyi kaiken ikäisistä ihmisistä mutta keski-ikä poikkesi selvästi perinteisestä kymppimessun osallistujakunnasta. Silmiin pisti lapsiperheiden suuri määrä ja opiskelijoiden aktiivisuus. Ilmapiiri oli rento ja iloinen mutta silti oli aistittavissa tietynlainen Pyhyyden läsnäolo. Mietin että millaista opetuslapsilla oli syödä Jeesuksen seurassa.

Ruokailuun käytettiin n. 50 minuuttia mutta ketään ei häirinnyt vaikka osa vielä murkinoi senkin jälkeen. Yhden laulun jälkeen lapset siirtyivät pyhäkouluun ja omiin touhuihinsa.

En ala ruotimaan sen tarkemmin tilaisuuden opetuksia ja sisältöä,koska jokainen tilaisuus seurakunnassa on uniikki. Itse tilaisuus oli järkevän kompakti ja toimiva. Musiikista vastasi bändi, joka osasi soittaa juuri sillä volyymillä, jota tuo tila vaati. Korvatulppia ei tarvittu. Musiikki oli nykyaikaista ja laulut suomalaisen suuhun sopivia ylistyslauluja.

Koska ehtoollista ei ollut, oli liturgia karsittu käytännössä olemattomiin ja aikaa käytettiin rukoukseen ja opetukseen. Alussa oli yhteistä esirukousta ja myöhemmin myös tärkeää kahdenkeskistä rukousta, joka suoritettiin varsin yksinkertaisesti. Pareittain jaettiin yksi kiitosaihe ja yksi pyyntö, joiden puolesta sitten rukoiltiin vuorotellen. Sen jälkeen luettiin aina Herran siunaus. Aikaa käytettiin tähän vain muutamia minuutteja. Kuitenkaan mitään kiireen tuntua ei ollut. Tässä toteutui hyvällä tavalla rukouksen henkilökohtaisuus ja ihmisten kohtaaminen. Tilaa oli myös tiedon sanoille ja niiden jakamiselle. Sille mitä Jumala halusi ihmisille kertoa. Lähtökohtana on että Pyhä Henki välittää ihmisille Jumalan rakkautta ja lohdutusta. Antaa tunteen siitä että Jeesus kantaa meitä elämässä eteenpäin.

Brunssikirkon konsepti tuntui hyvältä ja toimivalta. Voisin kuvitella että se toimisi ihan missä tahansa seurakunnassa missä halutaan yhteisöllisempää kohtaamista. Ja kaiken lisäksi se on raamatullista sillä myös Jeesus piti ateriayhteyttä tärkeänä.