Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


Jätä kommentti

Brunssikirkossa

Äkkiseltään en osaisi yhdistää brunssia, aamiaisen ja lounaan yhdistelmää kirkkoon, mutta juuri näin on oivallettu ja keksitty tehdä Jyväskylässä Kohtaamispaikkassa. Monille tuo Luterilaisen kirkon kainalossa toimiva yhteisö on tuttu ja se tunnetaan uraauurtavasta työstään yhteisöllisemmän kirkon puolesta. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan.

Mutta se Brunssikirkko. Paikkana toimi Kristillisen koulun ruokasali. Ruokaa ei laitettu paikanpäällä vaan jokainen kynnelle kykenevä toi mukanaan jotain syötävää ja omat ruokailuvälineet.  Ruokailua varten oli oma vastuuporukkansa, joka huolehti varsin suuresta määrästä ruokaa ja ruokailijoita. Tarjolla oli salaatteja, hedelmiä, kananmunia, muroja, leipää ja leikkeleitä jne. Näki että ihmiset halusivat oikeasti nähdä vaivaa sen suhteen mitä oli tarjolla. Hyvin yksinkertainen ja toimiva konsepti. Kun kävimme sisään koululle, vastassa oli Kilkin pariskunta, jotka tervehtivät lämpimästi meitä ensikertalaisia.  Tuntui hyvältä tulla huomioduksi ja uskonkin, että yksi Kohtaamispaikan salaisuuksista onkin uusien tulijoiden lämmin vastaanotto.

Ruokasali täyttyi kaiken ikäisistä ihmisistä mutta keski-ikä poikkesi selvästi perinteisestä kymppimessun osallistujakunnasta. Silmiin pisti lapsiperheiden suuri määrä ja opiskelijoiden aktiivisuus. Ilmapiiri oli rento ja iloinen mutta silti oli aistittavissa tietynlainen Pyhyyden läsnäolo. Mietin että millaista opetuslapsilla oli syödä Jeesuksen seurassa.

Ruokailuun käytettiin n. 50 minuuttia mutta ketään ei häirinnyt vaikka osa vielä murkinoi senkin jälkeen. Yhden laulun jälkeen lapset siirtyivät pyhäkouluun ja omiin touhuihinsa.

En ala ruotimaan sen tarkemmin tilaisuuden opetuksia ja sisältöä,koska jokainen tilaisuus seurakunnassa on uniikki. Itse tilaisuus oli järkevän kompakti ja toimiva. Musiikista vastasi bändi, joka osasi soittaa juuri sillä volyymillä, jota tuo tila vaati. Korvatulppia ei tarvittu. Musiikki oli nykyaikaista ja laulut suomalaisen suuhun sopivia ylistyslauluja.

Koska ehtoollista ei ollut, oli liturgia karsittu käytännössä olemattomiin ja aikaa käytettiin rukoukseen ja opetukseen. Alussa oli yhteistä esirukousta ja myöhemmin myös tärkeää kahdenkeskistä rukousta, joka suoritettiin varsin yksinkertaisesti. Pareittain jaettiin yksi kiitosaihe ja yksi pyyntö, joiden puolesta sitten rukoiltiin vuorotellen. Sen jälkeen luettiin aina Herran siunaus. Aikaa käytettiin tähän vain muutamia minuutteja. Kuitenkaan mitään kiireen tuntua ei ollut. Tässä toteutui hyvällä tavalla rukouksen henkilökohtaisuus ja ihmisten kohtaaminen. Tilaa oli myös tiedon sanoille ja niiden jakamiselle. Sille mitä Jumala halusi ihmisille kertoa. Lähtökohtana on että Pyhä Henki välittää ihmisille Jumalan rakkautta ja lohdutusta. Antaa tunteen siitä että Jeesus kantaa meitä elämässä eteenpäin.

Brunssikirkon konsepti tuntui hyvältä ja toimivalta. Voisin kuvitella että se toimisi ihan missä tahansa seurakunnassa missä halutaan yhteisöllisempää kohtaamista. Ja kaiken lisäksi se on raamatullista sillä myös Jeesus piti ateriayhteyttä tärkeänä.

Mainokset


16 kommenttia >

Mistä ajattelet eroavasi kun eroat kirkosta? Erotatko tapatumahorisontista sen kirkon johon kuulut? Maailma on täynnä hälyä ja meteliä ja on vaarana että se peittää alleen olennaiset asiat. On olemassa vain yksi Kirkko, seurakunta johon Jeesuksen omat kuuluvat. Muut kirkot ovat ihmisten omia kehyksiä ja raameja joissa on helppo elää ettei putoa  niin sanotusti seinältä.  Moni katselee ympärilleen ja miettii mistä saisi itselleen hengellisen kodin kun hajaannus kirkon sisällä kasvaa. Olen miettinyt tätä Lähetyshiippakunnan syntyä ja sen sen merkitystä.  Se liputtaa puhtaan opin puolesta. Sen Jumalanpalvelusyhteisöt ovat antavat kodin monelle  ihmiselle joille puhdas oppi on tärkeää. Miksi minusta kuitenkin tuntuu aiheutettu skisma on suurempi ongelma kuin kuin saavutettu hyöty.  Pelkään että armon tilalla on opillinnen armottomuus. Jollain tavalla ymmärrän että keskustelua käydään teologisella tasolla ja pappien kesken mutta tavallisten ihmisten tasolla keskustelu muuttuu agressiiviseksi väittelyksi. Saman Isän lapset käyvät absurdia väittelyä hiekkalaatikolla siitä kenen isä on suurin ja vahvin.

Pitäsikö siis kirkosta erota liberaalien tuulien puhaltaessa. Liberaaliutta tuntuu olevan monenlaista. Itse asiassa liberaalius näyttää riippuvan siitä kuka sen määrittelee  Koko kysymyksen asettelu on mielestäni kokonaisuudessaan väärä. Sillä sen fokus on omassa navassa. Kysymys kirkosta eroamiseen keskittyy ihmiseen itseensä. Uskossa on aina kysymys ihmisen suhteesta Jeesukseen, Olemme ensisijassa kuuliaisia Jeesukselle. Tämä merkitsee sitä että meidän on kuultava Hyvä paimenen ääntä. Valitettavasti tuota ääntä on täällä hetkellä hyvin vaikea kuulla  julkisesti  kirkon tilasta keskustelevien tahojen suusta. Sieltä kuuluu vain pappien ja oppineiden kiivailu.

Mitä Jeesus sitten sanoo? Eikö hän sano, että tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani, opettakaa heille Isästä joka rakastaa ihmisiä ja tahtoo olla samalla tavalla heidän kanssaan niinkuin hän on minun kanssani. Parantakaa ja ruokkikaa ihmisiä. Rukoilkaa yhdessä.

Pelkään että ne uskovat jotka ovat jo löytäneet Jumalan eroavat kirkosta vain löytääkseeen jonkin turvapaikkan jossa voivat helliä Jumalasuhdettaan turvassa, suojaisassa satamassa jossa maailman tuulet eivät sitä ravistele. Ongelma on vain siinä että Jeesus haluaa lähettää meidät avomerelle myrskyyn maailmaan kertomaan hänestä. Suomen siionissa on jo sukupolvi joka ei tiedä mitään rakastavasta Isästä. Tämä sukupolvi näkee vain uskonnollisen kirkon jonka riidat ja kuivakat riitit eivät kosketa heitä lainkaan.  Pienryhmiä ja soluja tarvitaan kirkon sisällä jotta löytyisi tarvittaessa niitä ihmisiä jotka lähtevät rakentamaan seurakuntaa. Lähtemällä pois se ei tule tapahtumaan.

Suhde Jeesuksen on kaiken ydin, sen suhteen kautta löydämme oikean paikan toimia. Suhde häneen nostaa pintaa rakkauden kaikkia ihmisiä kohtaa. Oma seurakunta on se jonka eteen meidän on tehtävä työtä entistä tarmokkaammin. On luotettava siihen että Jumala todellakin kuulee rukouksemme. En todellakaan väheksy minkään  hengellisen yhteisön työtä ja merkitystä mutta en vain sulata ajatusta että jätämme oman seurakunnan ja  sitä kautta paikkakunnan ihmiset vaille mahdollisuutta kuulla se minkä sinä olet jo saanut kokea. Jokaisen seurakunnan keskeisin tavoite pitää olla evankeliumin vieminen ympäröivään yhteisöön ja seurakunnan muodostavat tavalliset ihmiset, eivät papit ja kirkkorakennukset.

Sielunvihollinen lyö nyt jatkuvasti kiilaa kristittyjen välille, sana puhdasoppisuus kuulostaa hänestä hyvältä langenneen ihmisen suussa. Oikeassa olemisen ihanuus polttaa hivelee poloisen luodun itsetuntoa ja sillat palavat takana. Runsas 2000 vuotta sitten oikeassa olevat saivat kansan huutamaan: -Ristiinnaulitse!noten kuvat 259