Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


2 kommenttia

Onko Suomi kristitty maa

Lipusta päätellen on. Katso vaikka juuri tänään 4.6 ikkunasta ulos: sinisiä ristejä kaikkialla, vapaasti kesäauringossa, hulmuten maamme arvopohjaa. Kirkkojen määrästä päätellen on; komeat kirkot ovat edelleen keskellä kylää ja käytössä ja pienempiä seurakuntia nousee kuin voikukkia auringossa.

Ja on muitakin indikaattoreita:
– kirkkoon kuuluvien määrä
– rippikouluun osallistuvien määrä
– mediakeskustelut suvivirrestä
– hengellisten kesäjuhlien ja niissä kävijöiden määrä

Valtakunnassa uskonnollisesti kaikki hyvin. Voimme olla kiitollisia siitä, että meillä on vapaus ja oikeus uskoon ja sen ilmaisuun. Vaikkapa keskellä Helsinkiä saa julkisesti rukoilla ihmisten puolesta ja kertoa Jeesuksesta. Tämän päivän ikkunasta avautuu lämmin ja avoin maa.

Kun rapsuttaa pintaa hiukan syvemmälle, niin huomaa, että uskonnollisuutemme alla ei ihan kaikki olekaan niin kristillistä ja Raamatun mukaista. Jumala kyllä mainitaan, mutta Jeesus jää varjoihin tai häivytetään hiljaisuuteen. Hän on edelleen se kompastuksen aihe: Jeesusko ainoa tie Taivaaseen?! Eikö kuka tahansa jumala riitäkään? Eikö se, että on uskonnollinen ja yrittää elää siivosti olekaan tarpeeksi? Kristillisen kirkon perussanoma on edelleen se, että vain Jeesuksen kautta voimme tuntea Jumalan, saada yhteyden Häneen ja löytää sovituksen eli Jumalan lapseuden. Tämä tulee loukkaukseksi yleisuskonnolliselle ja ihmiskeskeiselle maailmalle, jossa jumala määritellään ihmisestä käsin.

Suhde Pyhään Henkeen on myös asia, jossa luistellaan syrjään Raamatusta. Mikäli, kuten opetetaan, kaikissa kirkoissa ja kirkkoon kuuluvissa ihmisissä vaikuttaa Pyhä Henki, niin se pitäisi kyllä näkyä jossain. Pyhä Henki on Jumalan voima, Hänen vaikutuksensa ei jää piiloon. Pyhän Hengen täyttämässä seurakunnassa jatkuvat Jeesuksen ja apostolien teot eli Jumalan ihmeet. Jumalan yliluonnollinen valtakunta on kirkossa luonnollista. Ihmisiä tulee uskoon, uudistuu uskossa ja ihmeparantumiset kuuluvat arkeen.

Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Tätä Jeesus julisti ja toteutti. Tähän hän kirkkonsa valtuutti ja varusti. Usko on enemmän kuin uskonnollisuus, se on ikuinen suhde ja liitto Kolmiyhteisen Jumalan kanssa. Kun katson maatamme, näen merkkejä uskon kasvusta. Maallistumisen keskelläkin Pyhä Henki puhaltaa, Jeesuksen seuraajien määrä kasvaa Isän Jumalan kunniaksi.

Mainokset


8 kommenttia

Miten siirtää vuori? Mahdotonta pohdiskelua.

Mä vedän nyt jarruvarjosta ja pysähdyn miettimään omalla kohdallani sitä miksi en hahmota, sitä mitä tavallisessa messussa tapahtuu, Miksi pääni joka ei ole oppinut koskaan yhtään virttä saa paremmin selvää uusista hengellisistä lauluista kuin virsistä joiden kielikuvat eivät tahdo millään avautua. Olen tämän ajan lapsi ja niin on aika moni muukin.

Mietintä myssyyn lentää myös se, miksi on niin erilaisia uskovia. Siis sellaisia uskovia, jotka eivät pidä Raamattua myyttinä ja Jeesusta vain ihmisenä sillä jos ei usko siihen että Jeesus olis tosi ihminen ja myös Jumalan poika, neitseestä syntynyt,  ei myöskään voi vedota todelliseen armoon ja uhriin, sillä Jumalan näkökulmasta on ajateltava niin, että hän ainoa joka on tehnyt Armon eteen todellisen uhrauksen ja  ihmiselle jää vain vastaanottaminen. Tätä taustaa vasten meidän uskovienkin kaikki tekeminen on tuhkaa, myös oppillinen kiistely. Meidän osaksi jää julistaminen ja  kiitoksella ylistäminen.  Avainajatus on; suommeko toisillemme armon ja pelastuksen vaikka emme kykenisikään istumaan samaan pöytään syömään.

Kun pyörii ihan tavallisessa seurakunnassa joka meidänkin on, tapaa ihmisiä laidasta laitaan ja kaikki ei aina mene niinkuin elokuvissa. Joskus kun siirtää kirkkosalissa jotain ja valmistelee tilaisuutta,  saattaa kuulla takaa rykäisyn ja toteamuksen ettei ole sopivaa siirtää pyhiä esineitä tai kun salin seinille laitettaan lasten piirrustuksia pääsiäisen ja raamatun tapahtumista saa se aikaiseksi vastalauseryöpyn, koska joidenkin mielestä sakraalitilan puhtaan valkoisille seinille ei saa ripustaa mitään. Puhumattakaan ylistystanssiryhmän esityksestä.

Vaikka riitelemme kastemaljan paikasta ja piirrustuksista, emme riitele pelastuksesta.
Meillä kaikilla uskovilla on oikeasti  sellaisia  tavalliselle elämälle vieraita tapoja ja piirteitä jotka pitävät ihmiset kaukana kirkosta. Jumitumme tapoihin jotka eivät ole peräisin Raamatusta mutta ovat osa vanhaa perinnettä. Lisää löytyy kun katsoo kristillistä mediaa. Sieltä löytyy ilmiöitä joita tavallinen ihminen haluaa välttää. Ylikarismaattiset kokoustaltioinnit  ja kaaosmaiset rukoustilanteet eivät juuri herätä luottamusta ihmisissä. Karismoihin tottunut ihminen taas näkee siinä Jumalanvoiman kosketuksen. Itse en aina tiedä mitä ajatella, sillä minulla ei lihakset nyi enkä kieri maassa kun Pyhä Henki koskettaa, mutta kuitenkin selvästi koen ja tunnen että kehossani tapahtuu jotain.

Suurin tunne on liikutus ja rauha. Sitäkin enemmän näen tapahtuvan konkreettisia asioita, kuten paranemisia, pelastumisia täpäristä tilanteista, rukousvastauksia elämäntilanteisiin, asioita joihin ei liity ihmisen tunteen mitenkään. Ihmeellisintä ovat olleet unet ja profetiat jotka ovat toteutuneet niinkuin ne unessa on näytetty tai kerrottu.   Kaikialta seurakunnista löytyy länsimaiselle rationaaliselle ajattelulle hankalia asioita.

Ongelma on kirkastusvuorenkokoinen sillä Jeesus ja hänen elämänsä tulee pysymään maailmalle hullutuksena ja kompastuskivenä. Kuitenkin kun katsomme tavallisten ihmisten kiinnostuksen kohteita löydämme sieltä taikaesineitä, taikauskoa, enkelikulttia ja ties mitä ufoista aaaveisiin. Herkkyys yliluonnolliselle ei poistu ihmisestä vaikka olisimme kuinka järkeviä. Jumala on rakentanut meidät niin että voimme olla häneen yhteydessä. Meissä on ruumis ja sielu joilla operoimme maailmassa mutta sen lisäksi meissä on Henki, jota voimme peilata raamatun avulla ja joka tunnistaa Jumalan Hengen ja tämä on se osa meistä jonka täytyy uudistua ja sitä kautta uudistaa koko elämämme. Henkemme tulee Jumalan hengen vaikutuksesta Kristuksen kaltaiseksi sellaiseksi kuin Raamattu opettaa.

Hengellisellä kentällä on paljon ihmisiä jotka ovat koko elämänsä olleet sangen tyytyväisiä kaikkeen mitä on ja on ollut, osa tosin kauhistelee mahdollisia muutoksia mutta varsinaisesti heidän kirkkotiellensä ei ole näkyvissä mitään mikä häritsisi suuremmin elämää. Toiset taas ovat hyvin pahoillaan kaikesta uudesta, Parisuhdelaki on saatanasta  ja sieltä samalta suunnalta tulee myös naispappeus. Tasapäipäistävä  kulttuurimme on tällainen että  pidämme ääri-ilmiöitä  aina pahoina.  Kuinka pian koko Kristillinen usko  on ääri-ilmiö ja paha asia.  Näinhän on käymässä Britaniassa.

Sitten on vielä meitä jotka haluaisimme uudistaa Kirkkoa  sisältäpäin ja viedä sitä alkukirkon suuntaan. Uudistaa kirkkoa hengellisesti, Puhutaan uuskarismaattisuudesta ja Hengen uudistuksesta.  Armolahjojen tuominen kirkkoon ja seurakuntaa palvelemaan on tuntematon ja pelottava asia. Varsinkin jos se esittäytyy kummallisena hörhöilynä. Vastareaktioita  syntyy kun kohtaamme vierasta sielä missä piti olla tuttua. Oma ensivierailuani karismaattisessa helluntaiseurakunnassa oli juuri tällainen, penkistä piti pitää kiinni etten olisi hypännyt ikkunasta.

Tahtosin mietiä tässä sitä samalla sitä mikä on saanut minut, joka nuorena piti jopa Kansanlähetystä liian villinä, hyppäämään vielä villimpään kelkkaan ja löytämään itselleni hengenravintoa jopa ylistyslippujen kanssa heiluvien seasta. Mikä saa minut ylistämään?

Mikä on muuttunut kolmessakymmenessä vuodessa. Kirkon asema ihmisten silmissä on romahtanut lähes kokonaan. Vain uskolliset näkevät sen tärkeänä. Sen ”valtaa” on yritetty palauttaa jos minkälaisilla konsteilla. Kirkon oppi on joutunut kyseenalaiseksi. Samaan aikaan oma hengellinen elämäni oli kuihtunut  kun olin joutunut eroon nuorten seurakunnasta ja aikuisten hengellinen maailma oli täysin vieras.  Sain perhettä ja vieraannuin. Vain tietyt asiat pitivät heikkoa yhteyttä Jumalaan yllä, kunnes sitten koko elämäntapani meni remonttiin ja jouduin hakemaan kaikelle perusteita uudestaan. Ihmisen tuo takaisin usein vain oman elämän jonkinasteinen kriisi.

Eräänä kauniina yönä tajusin että raamatussa puhutaan Jumalan voimasta, Pyhästä Hengestä joka on varta vasten tänne lähetetty jotta se kirkastaisi Kristusta ja antaisi uskon lahjan ihmiselle. Se olisi myös seurakunnan puolustaja.  Tuosta asiasta ei ollut paljoakaan opetusta.  Ihmettelin ja luin Paavalista. Luin kuinka jotkut seurakunnat olivat jopa liiankin innokkaita Pyhän Hengen kanssa.  Ihmettelin Jeesusta joka ei moittinut miestä joka paransi Jeesuksen nimeen vaikka ei ollutkaan yksi niistä jotka seurasivat häntä, totesi vain että jos hän ei ole meitä vastaan on hän meidän puolellamme. Pyysin Pyhää Henkeä kirkastamaan minulle asiaa ja tajusin että minunkin pitää tulla opetuslapseksi ja elää Jumalan Hengessä, antaa sen kautta Henkeni olla yhtä Jeesuksen kanssa, Tajusin että kaikki tähtää siihen että Jumala tahtoo meille hyvää ja Pyhä Henki toimii yhä sielä missä sitä pyydetään mutta erityisesti sielä missä julistetaan evankeliumia. Kun katsoin aamulla Suomea uusin silmin ymmärsin että täällä jos missään on evankeliumin julistamisen aika. Täällä tarvitaan Puolustajaa.

Näen että kirkossa on paljon Sanalle uskollisia ryhmiä  ja heidän tapansa ja suhtautumisensa uskoon on hyvin erillaista keskenään, Olen elänyt tavallan molemmissa ryhmissä. Jakolinjat ryhmien välillä on meidän ihmisten ylläpitämiä. Tällainen on hyvin inhimillistä.

Tärkeintä olisi kuitenkin se että kaikki nämä ryhmät kohtaisivat ristin juurella. Jumalalle tärkeää on että kaikkien uskovien sydämen asenne olisi puhdas ja aito, että heillä olisi vilpitön halu palvella Jumalaa, ilman omia missioita. Jokainen joukko on Jumalalle tärkeä ja tarpeellinen ja jokaiselle on annettu sama tehtävä, menkää ja tehkää!

Nuori sukupolvi pitää kohdata kadulla heidän omalla kielellään ja sielä missä he ovat. On turha kuvitella että se mihin me olemme jo tottuneet avautuisi heille. Nuorisotyö toimii hyvin ja sielä missä nuorisotyön työskentelymallit seuraavat mukana ensin nuortenaikuisten toimintaan ja sitä kautta aikuistyöhön, sielä on myös seurakunnan kasvua. Myös sielä missä panostetaan yhteisöllisyyteen on seurakunnan kasvua. Siellä missä ilo tulee läpi on kasvua, sillä ilo Vapahtajasta on koko jutun juuri!  Ilo on se joka poistaa arjen harmauden väsyneen vaeltajan sydämestä. Tarvitsemme hiljaisuutta ja hartautta kuullaksemme Jumalaa ja tarvitsemme Sanaa saadaksemme voimaa ja lohdutusta.

Tarvitsemme Pyhän Hengen täyteyttä, jotta voisimme ymmärtää ja siirtää vuoren, tehdä mahdottoman ja julistaa evankeliumia Suomelle.


2 kommenttia

Hampaaton kristillisyys

Se ei myöskään tuoksu, ei maistu eikä semminkään näy katukuvassa. Se piileskelee kammiossaan tai harrastaa hartauttaan, kun pitäisi astua esiin antamaan todistus Jeesuksesta ja Jumalan rakkaudesta. Kamaristaan se räksyttää ja vastustaa kaikkea, mikä ulkona liikkuu.

Mitä oikein ajan takaa?

Kristityllä on mahtava tehtävä jatkaa Jeesuksen ja opetuslasten tekoja tässä maailmassa. Hän lähtee ulos ihmisten keskelle, ihmisten rinnalle. Siellä hän näkee ja kuulee maailman kivun, pelon ja tuskan ja tekee sille jotain. Ja mitä? Hän ei pelkästään sano, että muistan sinua iltarukouksessa, katsotaan, mitä Herra mahtaa tehdä. Ei, vaan hän kuuntelee ja rukouksin välittää saman tien lähimmäiselle rakkautta, siunausta ja apua. Hän ikään kuin ottaa toisen ihmisen voimakkaan hellään halaukseen rukoilemalla hänen kanssaan ja hänen puolestaan.

Kristitty lukee Raamatustaan, miten Jeesus toimi keskellä ihmisvilinää ja miten apostolit jatkoivat tätä työtä Herramme käskyn mukaan…ja rohkeasti hän alkaa toimia samalla tavalla ja saman Pyhän Hengen voiman avulla. Kristitty uskaltaa lähteä tuntemattomille urille ja hypätä Jumalan rajuihinkin suunnitelmiin. Hän ottaa riskejä, jotka kuuluvat osana elävään uskoon. Hän ei pelkää maineensa puolesta, koska rakkaus ihmistä kohtaan on suurempi kuin oma kunnia. Tällaista uskoa seuraavat ihmeet ja merkit ja nämä antavat elävän todistuksen toimivasta Jumalasta ja tätä kieltä ihmiset ymmärtävät.

Entä sielujen pelastus, syntien anteeksisaaminen, mihin se unohtui? Ei mihinkään! Jumalan rakkaus ja armo vetävät mielenmuutokseen ja sovituksen ymmärtämiseen. Pelkällä ihmisten moittimisella ei aina päästä samaan tulokseen. Toki synti saarnataan synniksi, mutta rakkauden asenteella ihmistä kohtaan.

Entä se rukous? Sen taakse ei paeta piiloon vastuuta. Ei siis tyydytä esittelemään Jumalalle kauppalistoja sellaisella asenteella, että me saamme pestä kätemme työstä ja joku toinen sen tekee. Rukousta tullaan tarvitsemaan sitä enemmän, mitä enemmän haluamme maailmaa auttaa. Rukouksessa ollaan Jumalan läsnäolossa, kysellään Hänen tahtoaan, nähdään Hänen unelmiaan, varustaudutaan Sanan ja Hengen voimalla kohtamaan se maailma, jonka keskelle Jumala haluaa meidän vievän Hänen valtakuntansa.

Hampaattomat koirat eivät pure, mutta räksyttävät sitäkin äänekkäämmin. Meille on annettu aseet taistella pimeyden valtoja vastaan ihmisten puolesta, joita Jumala rakastaa.