Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


2 kommenttia

Pientareiden pienet auringot

Ojanpientareita kulkiessani olen ihmetellyt leskenlehtiä. Miksi ihmeessä Isä Taivainen on luonut ne? Äkkiseltään leskenlehti näyttää voikukan pienoismallilta – ainakin mykeröltään. Aiheuttaakohan yhdennäköisyys antipatioita niissä ihmisissä, jotka jaksavat vainota voikukkia kesät pitkät. Toisaalta leskenlehdet ovat pieniä aurinkoja avustamassa yläilmojen isosiskoaan pitkän hämärän jälkeen.

Minulla on sellainen olo, että leskenlehden yrittävät myös huudella keltaisellaan jotain. Lykkiessäni kävelysauvoilla itseäni soratietä eteenpäin mieleeni on hiipinyt pari eri mahdollisuutta.

– Hei, haloo te kaksijalkaiset ohikulkijat, katsokaa nyt! Vaikka täällä pientareella on rutattuja energiajuomapurkkeja, karkkipapereita ja kurassa pahasti harmaantunut pinkki hiuslenkki, niin täällä on myös jotain kaunista. Me!

Tai.

– Hei, ääliöt, me valaistaan täällä näitä kaikkia sotkuja, joita olette talven aikana tänne ojaan viskelleen. Mutta te vain kuljette ohi. Tulkaa heti korjaamaan sotkut pois.

Saattaahan leskenlehdilläkin on erilaisia porukoita. Yhdet huutelevat yhtä ja toiset toista.

Näitä olen ajatellut, kun olen ojanvarsia kulkenut. Muutaman leskenlehden olen kameralla poiminut. Kaikkein roskaisimmissa kohdissa loistavat pikkuauringot ovat jääneet kuvaamatta.

Mainokset